Kolumni: ”Epänormaali työelämä” tarjoaa suojatyöpaikat moniosaamattomille

Vuonna 2018 työelämän säännöt ovat kohtuullisen kylmät. Virheisiin, ainakaan toistuviin ei ole varaa ja kenkä heilahtaa, jos näyttää siltä, ettei työ suju. Puoli vuotta on nykyään melko normaali koeajan pituus ja sen muutaman kuukauden aikana, kun koeajalla oleskeleva tekee työtä, on aikaa valikoida uusi ”Onnekas” joka on selviytynyt haastatteluvaiheeseen saakka. Sitten kun uusi on löytynyt, voidaan koeajan puitteissa potkaista edellinen pihalle, jotta tätä ei tarvitse sitouttaa joko määräaikaisuuksien ketjuttamisen jälkeen pakon edessä vakituiseksi, tai työsopimuksessa luvattuun ”toistaiseksi”-voimassa olevaan työsopimukseen. Tokihan tätä nykyä on paljon muitakin tapoja menettää työpaikkansa kuin pelkkä ”epäpätevyys”, joka sekin on täysin työnantajan määriteltävissä. On myöskin taloudellis-tuotannolliset perusteet, isossa maailmassa YT:neuvotteluiksi kutsuttu ihmiselämien lihamylly.

Palkkojen alentamiselle on valtavat paineet ja ennemmin tai myöhemmin poliittinen eliitti ottaa AY-liikkeestä lopullisen niskalenkin ja tässäkin onnistutaan. Jäätävää on meininkin normaaleilla työmarkkinoilla. ”Normaaleilla” tarkoitan tietenkin tavallisia työläisiä kuten esimerkiksi rakennusmiehiä, siistijöitä, lähihoitajia, kaupan kassoja, myyntiedustajia ja vaikka autonkuljettajia. ”Epänormaalit” työmarkkinat löytyvätkin sitten muualta, niille on saatava kansan mandaatti. Työnantaja: Suomen kansa, työnimike: Poliitikko, työtehtävät: Pitää tämä paperista tehty vene pinnalla, hinnalla millä hyvänsä, palkkaus: Tähtitieteellinen/sopimuksen mukaan (min. kolme kertaa suomalaisen keskipalkka) ja niin edelleen…

Missä tahansa muussa työssä kuin poliitikkona, olisivat hallituksen ammattitaidottomat, ylipalkatut, valehtelevat ja työnantajaansa vastaan vehkeilevät ihmiset saaneet potkut jo aikaa sitten. Tiedän että tämä kuulostaa kliseiseltä, mutta tästä on puhuttava, joten jaksakaa loppuun asti… Kun Jari Lindström oli oikeusministeri, oli hän äärimmäisen kyvytön hoitamaan työtään. Hän ei, luotettavan ensikäden lähteen mukaan, ymmärtänyt mitään siitä työstä mihin hänet oltiin syystä tai toisesta asetettu. Häntä jouduttiin kädestä pitäen neuvomaan työsuhteen alusta sen päättymiseen asti. Normaalissa työelämässä työsuhde oltaisiin päätetty ensimmäisen viikon, viimeistään kahden jälkeen. Nyt se päättyi vasta, kun työntekijälle paljastui itselleenkin oma kyvyttömyytensä ja työntekijä sairastui eikä kyennyt enää edes näyttelemään oikeusministeriä.

Epänormaalissa työelämässä tuo rikki repeytynyt ihmisriekale sai uuden, suojaisamman ministerin pestin ja elämä jatkui.

Juuri eilen, koko roskan ”Capo di tutti capi”, eli pääministeri Juha Sipilä voivotteli kuinka Suomi ei voi hyväksyä EU:ssa kaavailtuja leikkauksia maatalouteen. Unohtipa mainita, että hän itse on Suomen Eu-ministerivaliokunnan puheenjohtaja ja siten itse ollut toukokuun alussa noita leikkauksia junailemassa. Samaan hengenvetoon voitanee sanoa, että sote-alan suuryrityksille räätälöity sote-uudistuskin on kimpoillut nyt eri valtiollisten elinten välillä vuositolkulla, eikä valmista ole tullut. Siitäkään huolimatta, että uudistus on kuulemma elintärkeä maalle (uskoo ken tahtoo). Sote-uudistus on kuulemma hallituksen tärkein yksittäinen tavoite, eikä edes sitä olla saatu maaliin. Kuten Lindströminkin kohdalla, normaalissa työelämässä Sipilä ja hänen ”työryhmänsä” oltaisiin skodattu pihalle jo aikaa sitten, kenties paremmin osaamista vastaaviin hommiin.

Mikä sitten on syy tällaiseen touhuun? Eikö ministereiltä enää vaadita ammattitaitoa ja taustaa tietyn ministerin pestin hoitamiseen? Noh, rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei pääministerin hommia paljon voi harjoitella, paitsi jonkin muun ministerin pestissä! Meillä on ollut siviilipalvelusmies puolustusministerinä (ei Sipilän hallituksessa), vaatealan perijä ja yrittäjä liikenneministerinä, laborantti oikeusministerinä ja työministerinä, taloustieteilijä maa- ja metsätalousministerinä, toimittaja opetusministerinä, filosofian maisteri/mediatutkija perhe- ja peruspalveluministerinä… Etenkin Sipilän hallituksessa ei voi kuin ihmetellä, miten ministeriruletin lopputulosta voitaisiin pitää onnistuneena kun niin kovin harvalla on mitään kokemusta siitä, mitä he ovat ryhtyneet huipputasolta johtamaan. Hallitus ei varmasti mielellään puhu siitä, millaista tuolileikkiä ministerinpalleilla on tällä hallituskaudella pelattu.

En nyt sano että sosiaali- ja terveysministerinä olisi poikkeuksetta oltava Pirkko Mattilan kaltainen osaaja, joka on korkeasti koulutettu sairaanhoitaja ja opettaja tai että kulttuuri- ja urheiluministeriksi olisi valittava ex-urheiluliittopomo tai vastaava TAI sen enempää, että puolustusministeriksi olisi valittava joku pitkän linjan korkea-arvoinen upseeri, joka nyt sattumoisin kiinnostui politiikasta ja meni läpi, mutta auttaisihan se. Pelkästään lennokaat näkemykset, äänestäjän sympatiat herättävä ”hessu hopo-habitus” tai valkoinen hymy eivät riitä ministerin pestin hoitamiseen, se on jokaisen tunnustettava. Sipilän hallitus saattaa olla jopa kautta aikain kritisoiduimpia eikä syyttä.

Sana ”Moniosaaja” on ilmeisesti kokenut samanlaisen inflaation politiikassa kuin maahanmuuttokeskustelussa, se ei tarkoita enää mitään koska sitä on niin moneen ”moniosaamattomaan” sovellettu. Ikävää tässä on se, kuten maahanmuuttokeskustelussakin, että ne todelliset osaajat jäävät niiden osaamattomien massojen varjoon jopa kädet sidottuina, sillä heitä johtaa moniosaamattomien kuningas, yritysjohtaja, keinottelija ja Diplomi-insinööri.

Työnantajalla on jälleen uusi rekrytointikierros ensi vuonna… Neljän vuoden koeaika tuntuu olevan tässä firmassa merkityksetön, sillä aivan sama mitä uudet työntekijät tusaavat, saavat he pitää työpaikkansa. Siksi, arvoisat työhaastattelijat, on ensiarvoisen tärkeää että TE teette hyvää työtä ennen valintatilaisuutta.

Petri Perta