Sote sai jälleen pyyhkeitä perustuslakivaliokunnasta, matka jatkuu Sipilän korjaamolle

Perustuslakivaliokunta on antanut sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lausuntonsa sote-uudistuksen valinnanvapauslaista. Pääministeri Juha Sipilän mukaan perustuslakivaliokunta on tehnyt huolellista ja riippumatonta työtä. 

”Hallitus tutustuu lähipäivien aikana perutuslakivaliokunnan lausuntoon ja vaaditut korjaukset valmistellaan ministeriöissä. Sen jälkeen ne toimitetaan eduskunnalle vastineena.”

Tällä kertaa muutokset tehdään osana eduskuntakäsittelyä – toisin kuin vuosi sitten. Silloin perustuslakivaliokunta ”kaatoi” sote-uudistuksen aiheuttaen suurehkon taka-askeleen moneltakin kantilta parjatulle uudistukselle.

”Ensivaikutelmana näyttää myös siltä, että valinnanvapaudelle ja maakuntien rahoituskehykselle näytetään vihreää valoa.”

Soten maakunnallinen järjestämispohja läpäisi perustuslakivaliokunnan jo viime kesänä. Valiokunta korosti lausunnossaan maakuntien kansanvaltaista perustaa ja siihen nojautuvaa demokraattista päätöksentekoa. Tällä kertaa ongelmana oli valiokunnan näkemyksen mukaan valinnanvapautta ja maakuntien sote-palveluiden rahoitusta koskevat asiat.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia

2 thoughts on “Sote sai jälleen pyyhkeitä perustuslakivaliokunnasta, matka jatkuu Sipilän korjaamolle

  • 2.6.2018 at 17:08
    Permalink

    Sipilän hallitus on kenties Suomen historian huonoimpia ellei huonoin hallitus. Jos eläisimme rautakansleri presidentti Urho Kekkosen aikoja, tuon kaltainen hallituspohja ja ministerilista olisi heitetty vesilintua jo ajat sitten muassaan istuva eduskunta. Sitä paitsi diktaattorina tituleerattua Kekkosta on aika paha nyt arvostella, sillä Juha Sipilän hallituksen toiminta on ollut jokapäiväistä kansanvallan raiskausta ja kansan mielipiteiden vastaista toimintaa tietoisesti tyyliin, ”ryöstö keskellä kirkasta päivää”. Ainoatakaan nk. vaalilupausta ei ole pidetty saatika pystytty noudattamaan hallitusohjelmaa ellei sitten tarkoituksena ole ollut Suomen alaston alasajo ja kansallisomaisuuden myyminen ulkomaisille suuryrityksille pilkkahintaan. On selvää, että kun kumartaa EU:lle, samalla pyllistää Suomelle ja sen ahkeralle, rehelliselle ja vaatimattomalle kansakunnalle, jolle riittää se, että saisi elää sitä pientä henkilökohtaista elämää, joka muodostunut perushyveeksi tässä pohjoisessa kylmässä maassa.

    Reply
  • 2.6.2018 at 21:32
    Permalink

    kirjoitit Juha ihan niinkuin asiat on….

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.