Ilmarinen: Ammattiin opiskelevista nuorista 3/4 valitsisi mieluiten kehnopalkkaisen työn tukien ohi

6
Mainos
Alle 30-vuotiaista ammattiin opiskelevista nuorista 76 prosenttia kävisi mieluummin töissä kuin nostaisi yhteiskunnan tukia, vaikka työstä maksettaisiin vähemmän palkkaa kuin työttömyyskorvausta, toimeentulotukea tai muita tukia yhteensä. Tämä selviää Ilmarisen Taloustutkimuksella teettämästä nuorten työelämätutkimuksesta.

Ilmarisen työkykytutkimuksesta vastaava tutkimusjohtaja Tomi Hussin mukaan ”nuoret näkevät työn tärkeänä osana hyvää elämää. Koulutuksella, uralla ja työllä on iso painoarvo koko elämän merkityksellisyyden rakentamisessa. Työn tekeminen on arvo sinänsä”.

Nuoret ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen

Ammattiin opiskelevilla on vakaa usko tulevaisuuteen. Valtaosa vastaajista (82 %) uskoo löytävänsä oman alan töitä, kun vastaava luku oli viime vuonna 74 prosenttia. Jos oman alan töitä ei kuitenkaan löydy, 80 prosenttia kokee olevansa valmis uudelleenkouluttautumaan. Muita kuin oman alan töitä on valmis tekemään jopa 92 prosenttia.

Selvästi yli puolet eli 77 prosenttia vastaajista on valmiita muuttamaan toiselle paikkakunnalle työn perässä. Valmius muuttaa ulkomaille työn perässä on sen sijaan laskenut tasaisesti: vastaajista vain 47 prosenttia on valmiita muuttamaan ulkomaille työn perässä. Luku on Ilmarisen mukaan pudonnut selvästi vuosi vuodelta.

Mainos

Yrittäjyys on vaihtoehto joka toiselle. Yrittäjyydessä kiehtoo työn mielekkyys ja mahdollisuus toteuttaa omia ideoita. Nuoret uskovat pitkäjänteiseen yrittäjyyteen pikavoittojen sijaan ja kotimaan markkinat viehättävät enemmän kuin kansainvälisyys.

Lähde: Ilmarinen

Mainos

6 KOMMENTIT

  1. Jos tuo pitää paikkansa, se todella hyvin kertoo ihmeekseni sen, että ahkeruuden perikuvana tunnetut suomalaiset eivät ole päässeet vielä eroon kirouksestaan, vaan raskauttavat vieläkin itsensä raskaalla alipalkatulla työllä, josta valtiovalta verottaa sosiaalidemokraattisesti ja antaa nuo kertymät mulliturville ja hiekkaneekereille Kela Goldilla haaskattaviksi etteivät nuo ”kunniattomat paskiaiset” aivan ikävystyisi tekemiensä vahingontekojen ja rikostensa lyhyenä luppoaikana.

    ”ME HALUTAAN OLLA NEEKEREITÄ!!!”

    ”MINÄ VAAN TISKAAN ASTIOITA JA LUUDALLA VETELEN LATTIOITA. TILU-TILU-TITTAN-TAA KYLLÄ MEITÄ TAAS TORSTAI LOHDUTTAA!!!”

  2. Uskoo ken tahtoo. Silmät kyllä aukenevat kun palkasta ei jää mitään käteen vaan kaikki menee ja mitään ei jää säästöön. Terveisin 1050 kk

  3. Hyvin on mennyt perille propaganda suomalaisten sosiaalitukien ruhtinaallisuudesta. Pelkän perusturvan varassa on vaikea käydä useimmissa töissä, koska ei ole varaa edes julkiseen liikenteeseen autosta nyt puhumattakaan. Työnteon vaatima ravitseva ruokavalio ja arjesta irrottava virkistys jäävät haaveiksi, kuten myös perheen elättäminen.

    Koettakaa nyt hyvät nuoret ymmärtää, että suomalaisessa järjestelmässä työvoiman uusintaminen on uskottu työntekijän vastuulle samoin kun melkoinen osa julkisen talouden rahoitusta. Pelkkä asuminen nielee valtavia summia rahaa. Palkkoja polkemalla tämä järjestelmä kaatuu. Myös eläkkeisiin pitäisi laittaa sitä rahaa jo nuorena eikä perusturvatason palkasta jää eläkepottiin yhtään mitään.

    Olisiko tämäkin osa sitä asennekasvatuskampanjaa, jolla Saksan tyyppiset minijobit aiotaan vyöryttää Suomeen?

  4. Onko tämä kysely vuodelta 1946? Siltä vastaukset vaikuttaa. Täällä tuvassa 45 vuoden elämisen jälkeen täytyy sanoa että…tai parempi etten sano ettei tule vaan kenellekkään paha mieli. No kaikki haluaa olla idiootteja olisi hyvä kaikki haluaa olla neekereitä sanonnan tilalle. Tehkää mitä lystäätte. Im outta here!

  5. Pakkohan se on tulevaisuuteen uskoa silloin, kun kituuttaa opiskelijatuilla ja ottaa opintovelkaa.
    Valitettavasti saattaisi olla realistisempaa vain istua perseellään ja odotella, mihin suuntaan systeemi muuttuu ja koska, mutta eipä sekään mitään elämää ole.
    Sääliksi käy nykyajan suomalaisnuoria, kun eivät saa mahdollisuuttakaan säädylliseen elämään. Heille tämän hetken hulluus ja EU tulevat kalliimmaksi kuin kenellekään aiemmin. Eikä pelkästään rahassa.

  6. ”Alle 30-vuotiaista ammattiin opiskelevista nuorista 76 prosenttia kävisi mieluummin töissä kuin nostaisi yhteiskunnan tukia, vaikka työstä maksettaisiin vähemmän palkkaa kuin työttömyyskorvausta, toimeentulotukea tai muita tukia yhteensä”.
    Tämähän tarkoittaa sitten sitä, että he ovat valmiita itse maksamaan työnteosta. Tuo ei kyllä kuulosta oikealta tulokselta, eivät nuoret voi olla niin tyhmiä.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.