Juha Sipilä korostaa luottamuksen tärkeyttä tullessaan uudelleen valituksi Keskustan johtoon

12
Mainos
Pääministerin virassa toimiva Juha Sipilä valittiin eilen Keskustan puoluekokouksessa jatkamaan puolueen puheenjohtajana. Sipilällä oli yksi vastaehdokas, kuntapolitiikassa toimiva Vesa Levonen, joka sai äänestyksessä 19 ääntä Sipilän 2053 ääntä vastaan. Twitterissä Sipilä korosti luottamuksen tärkeyttä kaikessa toiminnassa.
”Siis anteeks? Luottamus ja apila? Luottamuksen apila? Siis eikö kepu petä aina? Oosny.”- Kommentoi eräs käyttäjä twitterissä.

– Kaikki toiminta perustuu luottamukseen. Seuraavien vaalien kakkara on luottamuksen apila. Luottamuksen apila seisoo tukevasti kuntoon laitetun Suomen maaperällä. Apilan lehdille rakennetaan tulevaisuutta: osaava kasvu, huolenpito, realistinen vihreys ja vastuunkanto.

Kommenttiosiossa pääministerin kannanottoa käsiteltiin melko nuivasti ja kritiikkiä sai niin tuore puheenjohtaja itse, kuin puolue kokonaisuudessaan.

Sipilä valittiin jatkokaudelle jo neljännen kerran. Kuusi vuotta puoluettaan johtanut Sipilä tuli valituksi Keskusta-puolueen puheenjohtajaksi ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, eikä valtikka ole ollut edes lähellä vaihtumistasen jälkeen.

Tänä vuonna on nähty mielenkiintoisia käänteitä Keskustan sisäisessä myllerryksessä, kun puolueen kunniapuheenjohtajaksi nimetty Paavo Väyrynen uhkasi asettua ehdolle puheenjohtajavaaliin. Huhtikuussa Väyrynen kuitenkin erosi puolueesta. Sitä ennen maaliskuussa Väyrynen erotettiin perustamastaan Kansalaispuolueesta juurikin tämän Keskusta-puheenjohtajuuspyrkimyksien vuoksi. Keskusta-legendan kapina kuivui kasaan ja Sipilä sai ladun auki neljännelle kaudelle.

Lähde: Keskusta, HU, YLE, Twitter

 

 

Mainos

12 KOMMENTIT

  1. En luota Sipilään pätkääkään.Hän ei ole suomen ja suomalaisten puolella.Täysijärkinen ihminen ei häntä äänestä.

  2. Kehtaakin puhua luottamuksen tärkeydestä. Hän on suorastaan kutsunut maahan porukkaa, jotka tuottavat runsaasti ongelmia ja ajanmittaan rikkovat täysin sen luottamusyhteiskunnan, joka Suomi oli ja joka Suomen nosti vaurauteen.

    Mies, joka rikkoi monia vaalilupauksia, jakaa maan rahat ulkomailta houkuttelemilleen elintasopakoloisille, vieläpä velaksi, jättää eläkeläiset pulaan, heikentää maan koulutusta (tulevaisuutta) ja monin tavoin luotsaa maata kohti surmankuilua, vaatii luottamaan häneen.

    Huijarit kyllä aina muistavat pyytää luottamusta, joten ei mitään uutta.

  3. Kethän laskivat äänet bolshevistisella rauhallisuudella? Oliko Juha ” isä aurinkoinen ” ilmoittanut äänten laskijoille sopuisan leninistisesti millainen lopputuloksen pitää olla?

  4. Räikeä kontrasti: Brysseliä nöyrästi kumartavat niljakkeet Orwell-Sipilä ja PettUri Urpo versus Viktor Orban:

    ”Viktor Orban: ”Emme halua sekoittua muihin, olemme hyviä juuri tällaisina”
    ”Väestönsiirto on parhaillaan käynnissä Euroopassa, osittain auttaakseen sijoittajia, kuten amerikkalaista George Sorosta, tekemään rahaa ”tuhoamalla” maanosan.”

    Näin sanoi Unkarin pääministeri Viktor Orban perjantaina.

    ”On välttämätöntä taistella avoimesti Sorosta ja hänen ”armeijaansa” vastaan ja ymmärtää, että he haluavat massamaahanmuuttoa ja heidän ideologinen motivaationsa on monikulttuurinen Eurooppa”, kertoi Orban Kossuth Radiolle…

    He haluavat tuhota Euroopan, koska he odottavat tekevänsä sillä voittoa; se nyt vain on taloudellisten keinottelijoiden luonne”, hän sanoi. ”Me emme kuitenkaan halua sekoittua muihin”, lisäsi Orban.

    Lakimuutos kieltää ulkomaalaisten pakkoasuttamisen Unkariin

    Kommentoidessaan parlamentille esitettyä lakimuutosta, hän sanoi, että kahden kolmasosan enemmistön tuki on varma. Ei ole tilaa epäröinnille ”tällaisina aikoina”. Kaikki voimavarat on otettava käyttöön maan suojelemiseksi, minkä vuoksi lakimuutos kieltää ulkomaalaisten pakkoasuttamisen Unkariin. Lisäksi rikosoikeuslakiin suunnitellun muutosehdotuksen mukaan laittoman maahanmuuton järjestäminen on rikos, Orban totesi.

    Hän toivotti tervetulleeksi viimeaikaisen kehityksen Euroopan politiikassa, sanoen, että ”muutamia kovia poikia on ilmaantunut Euroopan politiikkaan”. ”Olemme vielä lempeitä verrattuna uusiin johtajiin jotka ovat nyt avanneet suunsa”, hän sanoi viitaten muun muassa Itävaltaan ja Italiaan…”

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/06/10/viktor-orban-emme-halua-sekoittua-muihin-olemme-hyvia-juuri-tallaisina/

  5. ”Luottamuksen tärkeyttä.”
    Juha se vaan jaksaa. Tyydyn toteamaan, että minulla ainakin on täysi ”luottamus” siihen, että kaima ”vatuloi” kaiken mahdollisen, johon pyramidi -huijari vain koskeekin.
    Muuta en kertakaikkiaan jaksa enää tuosta miehestä sanoa, sillä alatyyliset sanat käyvät loppuu ja ne jotka ovat vielä jäljellä ovatkin sitten niin painokelvotonta aineistoa, ettei niitä edes viitsi sanoiksi pukea.

  6. Itävallassakaan ei ole enää EU-diktatuurin korruptoimaa maanpetturihallitusta:

    ”Itävallan poliisi harjoittelee rajan sulkemista – 80 000 laitonta siirtolaista lähestyy maata.

    Sisäministeri Kicklin mukaan maan tulee olla valmistautunut suuren mittaluokan siirtolaisvyöryä varten, sillä Balkanin maiden viranomaisten toimintakyky alkaa tulemaan äärirajoille.
    – Meidän tulee näyttää, että olemme tosissamme, Kickl sanoi. Hänen mukaansa tilanne ei aivan varmasti parane, jos laittomat siirtolaiset päästetään esteettä sisään.

    Sisäministeri Kicklin mukaan Itävallan tuleekin osoittaa todellista puolustustahtoa. Hän kritisoi voimakkaasti Saksan liittokansleri Angela Merkeliä, joka avasi Saksan rajat vuoden 2015 laittomien siirtolaisten aallolle.

    Kesäkuun 25. päivänä 1 000 liittovaltion armeijan ja rajavartioston erikoisjoukkojen virkailijaa harjoittelee rajan sulkemista Spielfeldissä.”

    https://www.kansalainen.fi/itavallan-poliisi-harjoittelee-rajan-sulkemista-80-000-laitonta-siirtolaista-lahestyy-maata/

  7. Sipilä vie keskustan vasemmistoliiton taakse kannatuksessa. Tupailtojen tähti on sammumaan päin ja keskustan isännät eivät tätä näköjään uskoneet. Maataloustukien alasajo EU toimesta keski-ja eteläeuroopan hyväksi ja sipilä on hiljaa. Ja sitten vingutaan kansallisia tukia kompensoimaan menetykset. Suomessa pitäisi tehdä ISO remontti tukien suhteen koska myös harrastelijat ja tilan ulkopuolella töissä käyvät saavat myös samat tuet. Onneksi sipilä ei ole päättämässä enää seuraavien vaalien jälkeen yhtään mitään mm. matujen ”taakanjaosta”. Euroopassa alkavat puhaltaa uudet tuulet ja homeiset puolueet pakataan naftaliiniin.

    • Jo Risto Ryti aikoinaan varoitti maan sisäisistä vihollisita. Vaikuttaa siltä, että valtaVALEmediasta takapiruieen ja viherpunikki-toimittajineen on tullut sellainen. Esimerkki:

      ”Trendipelle Tuomas Enbuske vihaa suomalaisuutta
      ”Jalat ristiin, naiset – tarvitsemme vähemmän suomalaisia!”

      Tuomas Enbuske haistattaa pitkät suomalaisuudelle ja Suomelle Iltalehden blogissaan 13.4. Enbuske hyökkää tekstissään rajusti myös nationalismia kohtaan, vaikka juuri globalismi on se syy miksi maailma on ajautunut täydelliseen hengettömyyteen, jossa merkitystä on vain uralla, rahalla, kuluttamisella ja trendipelleilyllä…”

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/04/15/trendipelle-tuomas-enbuske-vihaa-suomalaisuutta/

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.