Reijo Tossavainen: Trump ja Kim ottivat rohkeasti uuden, oikean suunnan

USA:n presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un ottivat rohkean askeleen kohti parempaa huomista. Vaikka lopputulemaa emme vielä tiedä, ensimmäinen askel on silti oikeansuuntainen. Johtajat tulivat keskenään toimeen ja olivat määrätietoisia, joten on lupa odottaa prosessin etenevän myönteisesti.

Koreassa käytiin verinen sota, joka oli omalla tavallaan toisen maailmansodan jälkinäytös. Sen seurauksena maa jaettiin kahtia. Sen jälkeen osapuolet ovat olleet verivihollisia ja asevarustelu on ollut kiihkeää. Pohjois-Korea on kehitellyt ydinasetta ilmeisen onnistuneesti, vaikka ydinohjusten laukaisu näyttää vielä tuottavan ongelmia. Suunta oli joka tapauksessa erittäin vaarallinen ei vain itäisen Aasian, vaan koko maailman kannalta.

Vuosikymmenien pattitilanteen laukaisemiseen tarvittiin Donald Trump. Hän puuttui asiaan ennakkoluulottomasti ja nyt tiedämme tuloksen.

Eilen seurasin perinteistä mediaa, poliitikkoja ja päivystäviä dosentteja lievästi sanottuna hämmästyneenä. Kaikin tavoin vähäteltiin ja pilkattiin nyt saavutettua edistysaskelta. Tärkeämpää oli Trumpin solvaaminen kuin itse asia.

Tupakkarasioiden kyljessä on oltava varoitus tupakan vaarallisuudesta. Eilen tuli mieleeni, että HS-Pravdan ja muiden perinteisten valemedioiden ja Ylen ohjelmien yhteyteen pitäisi saada varoitus: “Agendajournalismi vaurioittaa todellisuudentajuntaasi.”

………….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

6 thoughts on “Reijo Tossavainen: Trump ja Kim ottivat rohkeasti uuden, oikean suunnan

  • 13.6.2018 at 09:27
    Permalink

    Valtamedia on todellakin agendamedia. Ei mene päivääkään ilman Trumpin solvaamista. Lisäksi artikkeli kuin artikkeli väritetään vihervasemmistolaisella värillä. Huomaa että kirjoitin artikkeli. Valtamedian tekeleitä ei voi kutsua substantiivillä uutinen.

    Reply
    • 13.6.2018 at 10:59
      Permalink

      Vielä parempi nimitys olisi mielipidekirjoitus, niin kaukana uutisoinnista olivat etenkin eilen hesarin ja ylen yrjöilyt. Noilla ”toimittajilla” on niin kieroutunut ja pimeän idealistinen maailmankuva että vaikka Trump saavuttaisi maailmanrauhan pelkän Korean niemimaan rauhan sijaan, niin siinäkin olisi varmasti jotakin väärää.Ja ”toimittajille” maksavan taustatahon mielestä varmasti onkin.

      Reply
  • 13.6.2018 at 12:54
    Permalink

    Hämmentävää kommmentointia todellakin on ollut ”valtamedialta”. Itse kiinnitin huomioni viimeviikonlopun G7 kokouksen ”skandaalin” ja korean tapaamisen väliseen symboliikkaan… Tekijämiehet voi huoleti kävellä kesken keskustelukerhon kokoontumisajojen pois, voidakseen luoda historiaa… ja jättää keskustelukerhon näpertelemään omia julkilausumiansa…

    Reply
  • 13.6.2018 at 14:42
    Permalink

    Juu, tänään kuuntelin YLE politiikkaradiota ja kyllä on todella ihmeellistä ”uutisointia”. Toimittaja ja vieraat irvailevat, vähättelevät ja suorastaa yllyttävät toisiaan mitä ihmeellisimpiin rimanalituksiin. Aivan käsittämätöntä.
    Miten paksuseinäisessä kuplassa tuo valtamedia oikein on?

    Reply
  • 13.6.2018 at 17:18
    Permalink

    CNN:n ja YLE:n mukaan Donald Trump teki sellaisen mokan, ettei kukaan toinen ennen häntä ole sössinyt niin paljon kuin esim. Ruotsin feministihallitus, mutta vm. onkin ”esikuva” ja ”maallisen onnen täyttymys”, joten kulttuurimarxistisen ja kommunistisen käsikirjan hieroglyfien huolellisen tulkitsemisen jälkeen (painettu DDR:ssä) todetaan olevan kehuttava ja ylistettävä yhteiskunta, joka harjoittaa oikeaa politiikkaa ruumiita laskematta (svenssonien).
    Kuinka miellyttää YLE:ä ja CNN:ää? Se on lähes vaikeampaa kuin naisen miellyttäminen.

    Reply
  • 14.6.2018 at 09:25
    Permalink

    ”Agendajournalismi vaurioittaa todellisuudentajuntaasi.”

    Olisi kiva saada tällä tekstillä varustettu t-paita

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.