Sisäministeriön seminaarissa aiheena turvapaikka-asiat – oikeusapu, haavoittuvassa asemassa olevat jne…

Maahanmuuttoviraston (Migri) selvitys turvapaikkapäätöksenteosta ja -menettelystä julkistettiin 14. kesäkuuta sisäministeriön seminaarissa Helsingissä. Tilaisuudessa yli sata järjestöjen, verkostojen ja muiden organisaatioiden edustajaa pääsi keskustelemaan turvapaikkaprosessissa havaituista ongelmista.

Selvityksen mukaan turvapaikkajärjestelmästä löytyi kehitettävää, muttei suoranaisia virheitä. Esimerkiksi hakemusten käsittelyssä ja tulkkauspalveluissa havaittiin olevan laatupuutteita. Migrin selvityksestä selviää myöskin, että suurin osa vuosina 2015 ja 2016 tulleista kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista henkilöistä on valittanut päätöksestä tai tehnyt uuden hakemuksen. Tällöin kyseisten henkilöiden hakemus käsitellään vähintään kahteen kertaan ja maassaoloaika pitenee.

Migrin selvityksen tilaisuudessa esitteli oikeus- ja maatietopalveluiden johtaja Hanna Helinko. Helinko korosti, että selvitys ei ole tieteellinen tutkimus mutta toivoi, että se herättää kuulijoiden keskuudessa uusia tutkimusaiheideoita turvapaikkamenettelyn ja -päätöksenteon ympäriltä. Sekä Helinko että tutkimuksen tilannut sisäministeri Kai Mykkänen toivat esille, että selvityksessä esille nostettuja kehittämisehdotuksia lähdetään viemään eteenpäin ja kehittämistyötä ja dialogia eri toimijoiden kanssa jatketaan.

Järjestöjen kommenttipuheenvuoroissa ja yleisön kysymyksissä nousivat esiin erityisesti turvapaikanhakijoiden oikeusapu ja oikeudellinen neuvonta, haavoittuvaisessa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden tunnistaminen heti Suomeen tulon jälkeen sekä uusintahakemusten käsittely.

Lähde: Sisäministeriö

8 thoughts on “Sisäministeriön seminaarissa aiheena turvapaikka-asiat – oikeusapu, haavoittuvassa asemassa olevat jne…

  • 14.6.2018 at 19:52
    Permalink

    >>Migrin selvityksestä selviää myöskin, että suurin osa vuosina 2015 ja 2016 tulleista kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista henkilöistä on valittanut päätöksestä tai tehnyt uuden hakemuksen. Tällöin kyseisten henkilöiden hakemus käsitellään vähintään kahteen kertaan ja maassaoloaika pitenee.<<

    Onpa vaikea ongelma. Valitusoikeus pois ja maasta poistaminen välittömästi.

    Reply
  • 14.6.2018 at 20:01
    Permalink

    Tämä ”pakolaiskysymys” ja ”haavoittuvassa asemassa” olon täytyy olla paljon pahempaa kuin peräpukamat.

    Reply
  • 14.6.2018 at 21:38
    Permalink

    Suomen päättäjät ovat umpiluupäitä. Luonnevikaisia, sadistisia, narsisteja, ahneita ja VOK -bisneksessä mukana.
    Jopa Saksa suunnittelee järkevämpää linjaa ja kovempia otteita palautuksiin Italian ja Itävallan imussa. Muualla Euroopassa onkin vielä sananvapaus ja asioista keskustellaan avoimesti. Toisin on autoritäärisissä maissa Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa ja Britanniassa.

    Reply
  • 14.6.2018 at 22:14
    Permalink

    ja saatana ku noiki vatipäät vielä suostuis ymmärtämään sen faktan, että 99% näistä kusipäistä, mitä tänne lappaa, on elintasopakoloisia eikä mitään muuta

    Reply
    • 14.6.2018 at 23:44
      Permalink

      Ja jokainen näistä aikuisista äijistä, ryökäleistä, on vienyt turvapaikan todellisessa hädässä olevalta, naiselta tai lapselta.

      Reply
  • 15.6.2018 at 01:41
    Permalink

    Brysseliä nöyrästi kumartavat maanpetturit vallankahvassa.

    Reply
  • 15.6.2018 at 05:12
    Permalink

    Nyt on menossa joku isompi kampanja maahantukeutuneiden sosiaalipummien puolesta. Maikkari ja YLE ovat silmiinpistävästi lisänneet aiheesta melkoista rummutusta. Tulevaa ennakoiden vai onko taustalla Euroopassa havaittava mielenmuutos muun maailman sosiaalitoimistona olemisesta. YLE.llä alkaa näkymään uuden TJ:n kanta matuhin.

    Reply
  • 15.6.2018 at 07:12
    Permalink

    Katsokaa mitä juderabbi puhuu (sivu suunsa) Euroopan kansoittamisesta ja Messiaan tulemisesta. Yleensä omat hoitaa nämä hijaiseksi, jos alkaa puhua liikaa ja liian kovaa isosta juonesta, jota hallitseva heimo toteuttaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.