Jyrki Åland: Maksamme velkaa, mutta kenen tekemää?

Taas nousi verenpaine, kun valtiovarainministeri Orpo avasi suunsa. ”Suomen on alettava maksaa valtionvelkaansa pois, ennen kuin mahdollisuus saada tilanne hallintaan menee ohi”. Sitten oli paljon plaa plaa Horneteista ja ikääntymisestä ja Orpo jatkoi ”Suomen valtionvelka on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Orpo varoittaa, että talouskasvun elpyminen voi olla pian ohi. – Olen opiskellut riittävästi taloustiedettä tietääkseni, että jossakin vaiheessa tulee taantuma. Suomi pääsi globaaliin nousukauteen mukaan niin myöhään, että on riskinä, että kasvu jää lyhytaikaiseksi.”: Bloombergin haastattelu 10.6.2018.

Valtionvelka on tällä hetkellä käsittämättömät 106 389 992 127€. Suomen valtiolla on siis enemmän velkaa kuin koskaan aikaisemmin historiansa aikana, nimellismäärällä mitattuna. Vertailun vuoksi on kerrottava, että vuonna 1990 valtionvelka oli alle 10 miljardia ja velan osuus BKT:sta 10,5 %.

Orpo on huolissaan velan kehittymisestä, mutta niin minäkin. Sattumalta on unohdettu kertoa, että ensimmäinen 50 miljardia osui EU:n alkuaikoihin, jolla siivottiin suomalaisten pankkien aiheuttamat sotkut. Toinen iso irtiotto tapahtui Vanhasen 2 ja Kiviniemen hallitusten aikana. Koko tänä aikana on ollut Kokoomus hallituksessa, myös on sattumaa että valtiovarainministerinä on toiminut muun muassa Iiro Viinanen, Sauli Niinistö, Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja totta kai Orpo. Erityiskiitos Antti Rinteelle ja Urpilaisen Jutalle saitte haalittua lisävelkaa vaivaiset 20 miljardia. Tämä porukka on siis saanut valtionvelkaa kasvatettua lähes 100 miljardia.

Palataanpa hetkeksi kultaiselle 90 luvulle. Hallitus (Keskusta, Kokoomus, RKP ja Kristilliset) sitoi markan Euroopan valuuttayksikköön ecuun korkealla kurssilla, eli noudatti vahvan markan politiikkaa. Kurssin tiedettiin heikentävän Suomen kilpailukykyä ja pahentavan työttömyyttä. Samaan aikaan suuri ja mahtava Neuvostoliitto kävi kuolinkamppailua ja hallitus ei suostunut uskomaan selkeitä vaaranmerkkejä. Jotta asiasta ei tulisi liian helppoa, niin suomalaiset pankit tarjosivat rahaa ovista ja ikkunoista ja halpaa rahaa haettiin ulkomailta. Edellä mainitut seikat johtivat kansantaloudessa olevan rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla. Iiro Viinasen (kok) lupailuista huolimatta rahat loppui ja markka devalvoitiin kahdesti. Silloisen laman suurin virhe oli näin jälkeenpäin tarkastellen päättäjien kokemattomuus ja ymmärtämättömyys.

Siinä missä Suomen pankit pelastettiin, niin monet väliaikaisesti maksuvaikeuksissa olevat Pk-yritykset teurastettiin ja hallitus sekä Suomen tasavallan presidentti antoi tälle siunauksensa. Mauno Koivisto kutsui luokseen 6.51992 tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia. Mukana oli silloisen korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano. On siis väitetty, että presidentti painosti oikeuslaitosta olemaan positiivisempia pankeille velallisten ja pankkien välisissä oikeudenkäynneissä. Presidentti evästi kuulemma oikeuslaitosta loppukaneetilla. ”pankit voittavat aina”. Asiasta on olemassa muistiinpanot, joiden julkistamisen aikanaan Presidentti Tarja Halonen esti. Kävi siis yhtä huonosti kuin Tiitisen listan.

Vuonna 1992 ETLA:n raportissa Valtion velkaantuminen ja sen vaikutukset kansantaloudessa kerrotaan. ”Finanssipolitiikan keveys on siis Suomen velkaantumisen tärkein osatekijä tämän hajotteen perusteella. Valtion menoja ovat erityisesti kasvattaneet ja kasvattavat yhä työttömyysturvajärjestelmän menot sekä finanssisijoituksiin sisältyvä pankkituki. Vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän.”

Kasinotalous ja kapitalismipeli on aika julmaa huvia. Meillä täytyy olla toimiva pankkijärjestelmä, jotta kansantalous toimisi toivotulla tavalla, sillä jonkun täytyy rahoittaa sinunkin talo, auto tai joku muu hankinta. Ikävää on, että tapahtuu maailmassa mitä tahansa maksajana on aina veronmaksaja. Ensin maksat oman velan pois korkoineen ja sen jälkeen verojen kautta pankkien mokat, jotka valtiot niin auliisti suostuu maksamaan. Väitän, että suurin osa Suomen valtion velasta on välillisesti tai välittömästi seurausta jostain pankkien aiheuttamasta kriisistä (Suomen pankkikriisi, Subprime-kriisi, Kreikka paketit…). Hyvä herra valtiovarainministeri mikä on seuraava pankkien aiheuttama kriisi, jonka veronmaksajat kustantavat? Mikäli valtio toimii pankkien rahoittajana, niin eikö silloin olisi johdonmukaista kontrolloida pankkien toimintaa ja valvoa, että pahimmalta vältyttäisiin. Luulisi nyt rahoittajalla ja takaajalla olevan jotain oikeuksia. Suomen valtiontaloudella ei ole varaa maksaa seuraavaa pankkikriisiä.

Vielä on jäljellä 90-luvun laman uhreja, mutta myös moni on poistunut jo keskuudestamme ja heistäkin liian moni oman käden kautta. ”90-luvun laman alkamisesta on jo vierähtänyt yli 25 vuotta ja yhä edelleen tuhannet suomalaiset ovat veloissa tämän taantuman seurauksena” Toivonkin lämpimästi, että Kike Elomaan lakialoite menisi läpi ja oikeus voittaisi.

Jyrki Åland

PS: Valtionvelka ehti nousta 314 773€ tätä kirjoittaessa

17 thoughts on “Jyrki Åland: Maksamme velkaa, mutta kenen tekemää?

  • 15.6.2018 at 16:30
    Permalink

    Kepu ja kokoomushan tuolla on 12 vuotta pelleillyt ja silti syyttelevät vielä muita olisko aika jo vihdoinkin äänestää nuo molemmat ulos!

    Reply
  • 15.6.2018 at 17:26
    Permalink

    Pankkiiriit ovat roistoja. Lainaavat rahaa, jota ei ole olemassa, ja perivät reaalista korkorahaa, jonka palkansaajat maksavat.

    Reply
    • 18.6.2018 at 16:26
      Permalink

      siirrytään takaisin markkaan ja jätetään velat maksamatta, se on oikeasti niin yksinkertaista. siinä häviää vain (((pankkiirit))). oma valuutta ja oma keskuspankki joka laskee rahaa liikkeelle vuosittaisen talouskasvun verran niin ei inflaatio karkaa.
      tämä nykysysteemi on pyramidihuijaus jossa kansat ja valtiot häviävät väkisin, kaikkia velkoja ei koskaan pysty maksamaan koska rahaa ei ole koskaan niin paljoa liikkeellä kuin on velkaa. rahaa luodaan lisää kiertoon silloin kun joku ottaa lainaa ja raha häviää sitä mukaa kun lainaa maksaa pois, lainojen koroille ei ole koskaan luotu ylimääräistä rahaa ja tästä johtuu että velkakierre on loputon ja velan määrä paisuu kuin pullataikina ja aina joku joutuu (joutuu on ehkä väärä sana mutta näin systeemi toimii) ottamaan enemmän ja enemmän velkaa. tämä näkyy hintojen jatkuvana nousuna, koska raha ja velka koko ajan paisuvat = inflaatio, tämä inflaatio ei näy koskaan ihmisten tuloissa vaan pelkästään jatkuvana tavaroiden kallistumisena.
      valtioiden velkaantuminen on vain tapa ryöstää kansalliset omaisuudet
      poliitikot eivät suomessa ole pitkään aikaan ajaneet suomalaisten asiaa, sama pätee lähes koko eu:n alueelle, poliitikot ovat ison rahan taskussa, näkeehän sen jo sokeakin.
      Vain jos olisi isänmaan ja oman rodun ja kansan asiaa ajavat poliitikot asiat saataisiin kuntoon 🙂

      Reply
  • 15.6.2018 at 18:21
    Permalink

    Hyvä seikkaperäinen kirjoitus, joka on kuitenkin valaisevan ytimekäs ”pokkari”.
    Turha enää siis minun tässä on sössöttää, sillä olen aikaisemmin itsekin ollut näissä piireissä ”astialla” asiasta.
    Vain tälläinen wanha pieru muistaa erään TODELLISEN valtiovarainministerin isolla V:llä. Ahti Pekkala (1924-2014) (kesk). Vaikka puolue on pahaenteinen ja vihattu oli tämä Haapajärveltä kotoisin ollut ent. paikallisen Osuuspankin johtaja, jota tästä alussa ivattiin, osaako tuollainen pikku-pankinjohtaja pieneltä paikkakunnalta mitään ymmärtää valtiontaloudesta?
    Mitä vielä. Hänestä tuli legendaarinen legendaarisen pilapiirtäjän Kari Suomalaisen (1920-1997) (Helsingin Sanomat) piirrosten kohde. Ei siksi, että olisi ollut asioista ymmärtämätön tunari, vaan Kari väänsi vitsiä aina niin huolestuneen näköisestä valtiovarainministeristä, joka oli aina piirretty syväuurteiseksi kasvoiltaan suurine silmäpussineen, kuvastamaan sitä huolten painamaa elämää ja vähän nukuttuja öitä hänen keskittyessä aina työhön ja antamaan jokaisessa haastattelussa pessimistisen kuvan Suomen taloustilanteesta ja pienistä jakovaroista budjettiriihien yhteydessä. Hänen pääviestinsä oli Suomen suuri valtionvelka ja sen poismaksaminen sekä tietysti se, ettei uutta velkaa pidä ottaa liikaa kuin aivan välttämättömiin valtion menoihin, jotka pyrittiin suuntaamaan sosiaalipolitiikkaan, työllisyyteen, sosiaaliturvaan, terveydenhoitoon ym. kansan hyvinvoinnin kannalta tärkeisiin kohteisiin, joilla taattiin yhteiskunnan palveluita. Toki näistäkin menoista jokaisen budjetin yhteydessä jouduttiin ottamaan menoissa pois aivan kuten muidenkin momenttien kohdalla. Mutta pääsyynä ei ollut kansan tietentahtoinen kurjistaminen, vaan se äärimmäinen nuukuus ja wahakantainen ajattelu säästäväisyydestä ja siitä ettei ääretön ”Hullu mies huittisista” rällääminen lainanotolla rälläämiskäyttöön eli kulutusjuhlien ylläpitoon ollut soveliasta, vaan suoranaista huoraamista maatalous yhteisössä yli 100-vuotta sitten.
    Tarkoitus oli valtionvelan lisäämisen mahdollisemman pitkälle menevällä välttelyllä se, ettei ”mopo karkaa käsistä”, vaan entisen velan lyhentämiseen jäi aina valtiolta rahaa sivuun, eikä lainaa maksettaisi uudella lainalla. Uutta valtionvelkaa pyrittiin ottamaan mahdollisimman vähän ja jos otettiin kohteen täytyi olla todella ”kipeä” ja välttämätön.

    ”Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan, jonka minä olen sinulta lainannut.” – Georg Malmstén (1902-1981)

    Reply
    • 16.6.2018 at 12:08
      Permalink

      Suomen kansan huono-osaisempi osa kestäisi varmasti paljon paremmin leikkauspolitiikat ja julmistelut, jos se edes vähän aistisi, että taustalla on aito huoli kansalaisten pärjäämisestä ja hyvinvoinnista ts. leikataan kovina aikoina kun on pakko ja parannellaan tilannetta myöhemmin.

      Pekkalan kaltaisten huolehtivien valtiomiesten aika on auttamatta ohi ja sen vuoksi huono-osaiset elävät nykyisin jatkuvan pelottelun ja syyllistämisen alaisuudessa vailla pienintäkään tunnetta siitä, että he myös olisivat täysarvoisia kansalaisia. Hävettää tämä nykytouhu ja tämmöisestä on muuten Raamatussakin varoitettu. Lesta-ukolle tämä vain tiedoksi.

      Reply
  • 15.6.2018 at 18:42
    Permalink

    Kukaan ei ole tehnyt yhtä suurta laskua Suomen kansalle kuin Sipilä ja Orpo. 2015 matuvyöry tulee maksamaan noin miljardin per vuosi hamaan loppuun asti. Kukaan ei ole tehnyt lähellekään yhtä suurta laskua tälle maalle. Noilla miljardeilla on tähän mennessä saatu ainakin 5 ruumista, lukemattomia haavoittumisia, raiskauksia ja muita rikoksia.

    Reply
    • 18.6.2018 at 16:33
      Permalink

      sekä hävitetään oma kansa matuvyöryllä, lapset ja lapsenlapset tulevat olemaan vieraita omassa maassaan jos ihmiset eivät ala herätä todellisuuuteen, luoja meitä auttakoon

      Reply
  • 15.6.2018 at 19:15
    Permalink

    Ei hätää, otetaan oikein helvetisti pakolalaisia ja rikastutaan sillä. Ainakin ylen mukaan;Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena
    On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka, sanoo raportin laatinut Philippe Legrain. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa, hän laskee.

    Turvapaikanhakijat18.5.2016 klo 17:06

    Reply
    • 15.6.2018 at 19:18
      Permalink

      Joten ,abaut 30v somalit ovat tuoneet järjettömän määrän rikkautta. Jaa ei vai. Mikä meni pieleen?????

      Reply
  • 15.6.2018 at 22:02
    Permalink

    Suomen kansan täytyy olla todella tyhmää.
    Etten sanoisi vitun tyhmää.
    Äänestävät näitä globalistieliitin persettä nuolevia idiootteja vaaleista toiseen.
    Pieni toivon kipinä oli 2011 kun Persut saivat sen kuuluisan jytkyn.
    Soinu vaan meni ja petti äänestäjänsä kun väkisin halusi pitää ministeripaikkansa.
    Soinista tuli samanlainen perseennuolija kuin muutkin vaikka niin tiukasti ennen kritisoi EU:ta.
    Nykyinen Halla-ahon johtama puolue on ainoa jonka linjalla Suomi voi vielä välttää katastrofin.
    Nämä globalistien sätkynuket ovat pian myyneet kansallisomaisuutemme, maksavat miljardeja pankkimafialle ja antavat maamme islamisoitua.
    Herätkää jo suomalaiset! Unkarilaiset, itävaltalaiset, tsekit, puolalaiset, tanskalaiset ja italialaiset ovat jo heränneet.
    Kansanvaihdolle ja kansanmurhalle stoppi!
    Pelastetaan Eurooppa ja sen moninaiset kulttuurit sekä sivistysvaltiot!

    Reply
    • 16.6.2018 at 04:21
      Permalink

      Siis joo, minä auttaisin mielummin Venäjää tässä vaiheessa. Mitä toivoa muka jäljellä? Sipilä ja Orpo siellä vaan vieläkin. Tämä kansa on ihan ainutlaatuista. Mamutus ei välttämättä ole edes niin paha asia.

      Reply
  • 16.6.2018 at 06:14
    Permalink

    Orpo on kataisen veroinen visiönääri.

    Reply
  • 16.6.2018 at 18:13
    Permalink

    Itselläni nousi verenpaine jo loppu syksystä 1990, kun tajusin miten saatanan tyhmiä poliitikot laidasta laitaan ovat. Samoin kaiken karvaiset virkamiehet ja valtion yritysten johtajat. Tässä maassa ei le ketä kunnioittaa paitsi Suomen tavallinen kansa, joka suurelta osin elää yhä unitilassa, jota valtamedia ja edellä mainitut tahot pitävät yllä.
    Suomessa ei mikään muutu ellei kansa herää poliittisesti.

    Reply
  • 18.6.2018 at 05:24
    Permalink

    Tämä kaikki tehtiin uudelleen 2013 : ILtalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata.”

    Pankki-vakuutuslaitokset siis pelastettiin jälleen kerran varastamalla pienyrittäjien omaisuutta niiden taseisiin ( ”laki 444/2012”) fuusiomalla pankit vakuutuslaitoksiin samalla sekunnilla kun laki 444/2012 astui voimaan poistamalla vakuutuslaiatosten miljardivelat pienyrityksille ) ( archive.is/kimmoleaks.fi).

    Tämän petoksen peittelemiseksi tehtiin valtiopetos: PL 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Eli oliko lain 444/2012 miljardivarkaus jo tiedossa kun sen syytteeseenpano estettiin PL 118 §:n kanssa ?

    Jos näin on kyseessä on valtiopetos… Suomen saattaminen pankki-vakuutuslaitosten haltuun ja kansan laittaminen maksumiehiksi .( etenkin pienyritykset joilta laittomasti kerätyt miljardit varstaettiin ).

    Jo 9.12. 2005 jätin SYYTEILMOITUKSEN Valatakunnansyyttäjänvirastoon lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi LAPSIA; hetero-aviomiehiä ja pienyrttäjiä kohtaan . ( syyteilmoitusta kirjatiin diaariin 8 kuukautta ja nyt siihen kai sovelletaan 2011 voimaan astunutta PL 118 §:ää ? ).

    Jo 2005 EOA päätös 876/2/05 yhdessä syyteilmoituksen kanssa todistaa demokratian loppuneen !

    ..Poliislla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa. ( tuonkaltainen rikosilmoitus jätetty Porin poliisille 8.9. 2005 ).

    Olen siis takautuvasti PL 118 §:n mukainen ihmisoikeudeton Suomen kansalainen !

    Reply
  • 4.7.2018 at 15:44
    Permalink

    Huomio!!!

    Ramsay Hill Finance Oyj tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden päästä helposti lainoihin nopeasti, avoimesti ja tehokkaasti. Asiantuntemuksemme ja kansainväliset standardit takaavat asiakkaillemme laadukkaita palveluita ja toimituksia. Pääasiallinen palveluemme on kansainvälisten projektirahoitusten tarjoaminen yrityksille, yrityksille ja organisaatioille merkittäville maankäyttöprojekteille vapaa-, matkailu-, viihde- ja rakennusteollisuudessa. Tarjoamme myös yksittäisiä lainoja , yksityinen laina, velkojen takaisinmaksu laina;

    Ramsay Hill Finance Oyj: n lainat Yleiskatsaus:

    Lainat vaihtelevat tällä hetkellä $ 5,000.00 – $ 4,5 miljoonaa; enimmäiskesto on 18 kuukautta; suuremmille lainauskokoille, vieraile pk-yritysosastolla *

    Tilintarkastettua tilinpäätöstä ei tarvita *

    Joustavat vakuusjärjestelyt riippuen lainan koosta (kotitaloustavarat, liiketoimintavälineet, varastossa olevat tavarat, ajoneuvot, omaisuus jne.) Joustavat dokumentointivaatimukset *

    Pitkäkestoiset asiakkaat, joilla on moitteeton takaisinmaksu, saavat peräkkäiset korkohyvitykset ja jopa nopeammin lainojen käsittelyn. * Huomioi, että kaikki hakemukset suoritetaan jonkun edustajan paikalla tekemällä arvioinnilla ennen valiokunnan päätöstä.

    Ramsay Hill Finance Oyj Yhteystiedot:

    Ota yhteyttä sähköpostitse: ramsayhillfinance@aol.com

    Kiitos ajastasi, toivotan sinulle parasta …

    Vilpittömästi sinun,
    Chris Young
    Julkisuusvirkailija
    Ramsay Hill Finance Oyj

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.