Ruokajonot aiotaan poistaa Helsingistä – Hakijat haastatellaan, laitetaan rekisteriin ja takaisin jonoon

Helsingin kaupunki, Helsingin seurakuntayhtymä ja Diakonissalaitos aikovat poistaa leipäjonot. Toimijat kehittävät uutta ruoka-avun mallia, jossa kassi-jakelun rinnalle tulee yhteisruokailuja. Samalla ruokajonoista tarvikkeita henkensä pitimiksi hakevat aiotaan ensin haastatella ja laittaa rekisteriin. Asiasta kertoo sosiaalialan ammattilehti Talentia.

– Helsingissä on selvä tahtotila: haluamme jonoista eroon. Tarvitsemme mallin, jossa ruoan saanti on inhimillisempää, sanoo Leena Luhtasela, joka on vs. nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja Helsingissä.

Helsingissä on nähty jopa kilometrien mittaisia leipäjonoja ja jonoissa on joutunut seisomaan jopa useampia tunteja. Suuret toimijat, Myllypuron leipäjono ja ”Hurstin Valinta” Kalliossa, ovat nyt saaneet jonot lyhenemään 10 – 15 minuuttiin. Se onnistui, kun ruokajaon aukioloaikoja pidennettiin.

Mallin suunnitteluryhmää johtaa diakoniajohtaja Matti Helin Diakonissalaitokselta. Helinin mukaan työssä ei asetettu kyseenalaiseksi ruoka-avun tarvetta. Se on todellinen, hän sanoo, mutta tarkoituksena onkin kehittää uutta tapaa toteuttaa ruoan jakelu. Helsinkiin aiotaan ottaa mallia ainakin Vantaan Yhteinen pöytä- ruokajaosta. Siihen sisältyy mm. hävikkiruokaterminaali, josta ruoka toimitetaan keskitetysti kaikille jakelupisteille.

Ruokaa ei enää saa ”sen kun hakee”, tulevaisuudessa vaaditaan asiakaskortti

Uuden mallin mukaan ruokaa ei enää saa anonyymisti. Hakijat aiotaan tulevaisuudessa haastatella ja rekisteröidä. Sen lisäksi heille annetaan ruokajonon asiakaskortti.

Helinin mukaan tällä keinoin saadaan karsittua jonosta pois hyvätuloiset ja ns. ”ammattijonottajat”. Monet leipäjonojen asiakkaat pelkäävät, että uusi malli lopettaa kassijakelun mutta suunnitteluryhmän mukaan niin ei tule käymään, vaan ruokaa saa jakopaikalta mukaan myös uuden mallin aikana.

– Ruoan jakaminen ei lopu. Kassin saa tulevaisuudessa jopa helpommin kuin nyt ja ilman jonoja. Sen rinnalle vain tulee uusia toimijoita ja tapoja. Ruoka-apua pitää antaa siten, ettei hakijan tarvitse tuntea häpeää. On myös yhteiskunnallisesti fiksua hoitaa jakelu niin.

Sitä, kuinka itse ruokakassien jonottaminen käytännössä rekisterin ja asiakaskortin avulla poistuu, ei aukea Talentian artikkelista. Helinin mukaan uusi malli hyödyntää yhteisöllisyyttä ja ruokajaon rinnalle tulee myöskin yhteisruokailuja.

Mukana uuden mallin suunnittelussa ja toimeenpanossa ovat kaikki muut, paitsi nykyisin Heikki Hurstin masinoima ”Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö”, joka on joutunut jo aiemmin kaupungin talousleikkauksien kohteeksi.

Lähde: Talentia-lehti

18 thoughts on “Ruokajonot aiotaan poistaa Helsingistä – Hakijat haastatellaan, laitetaan rekisteriin ja takaisin jonoon

  • 19.6.2018 at 10:18
    Permalink

    Noh niin, kookomuksen tahto meni läpi ja myös Hurstin lafka häädetään pois jossain vaiheessa pilaamasta kokkareiden metropolia.

    Reply
    • 19.6.2018 at 12:58
      Permalink

      Eikös Hakaniemessä ole lähin veropatatiisi ja sehän on ay liikkeiden linnamaisten rakennusten päänäyttämö ja heillä olisi rahaa autaa, hehän saa tuotot verottomasti median mukaan?
      Olen pohtinut, jos ruoka on ilmaista, luulisi, että tasapuolisuuden nimissä annettaisiin kaikille! Aiemmin oli vääriä uskomuksia, että ruoka maksaa, eli on ihan turhaa yrittää tienata, kun asunnot ja ruuan saakin ilmaiseksi?
      Minäkin rehkin koko ikäni pienellä palkalla ja vielä liki 80v puuhastelen perheeni eteen, että saa monipuolisempaa ruokaa, niin toiset sen saa ilmaiseksi? Aiemmin oli valtapolitoilla sanonta, ettei ole ilmaisia lounaita, näin se maailma muuttuu?

      Reply
      • 20.6.2018 at 01:43
        Permalink

        On nämä kokpanssit mahdottomia kun nälkäisille köyhillekin ovat kateellisia jotka hakeavat parasta ennen päivättyä sapuskaa nälkäänsä. Ja nyt pitää laupeudentyötä tekevä Heikki Hurstikin ajaa pois leipäjonotoiminnasta jotta arvatenkin kokpanssijäsenkirjan omaavat bisnesenkelit pääsevät tekemään hynää.

        Reply
    • 19.6.2018 at 13:40
      Permalink

      Susanna Kaukiselta hyvin osuvaa, edelleen yhtä ajankohtaista tekstiä muutaman vuoden takaa:

      ”Kokoomus ei aja asiaasi”,
      http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159787-kokoomus-ei-aja-asiaasi

      ENTINEN ’koti-, uskonto- ja isänmaa’-puolue, jota nyt johtaa tosiasiallisesti kansallisvaltio Suomen ja kantasuomalaisten tuhoa ajava maanpetturi-klikki!
      Valitettavasti seuraavissa vaaleissa todennäköisesti taas huomattava joukko hyödyllisiä idiootteja äänestää edelleen menneen ajan KANSALLISTA Kokoomusta – ilmeisesti he eivät ole sitäkään huomanneet, että puolueen nimestä on vaivihkaa otettu sana ’kansallinen’ pois.

      Reply
      • 19.6.2018 at 13:44
        Permalink

        Yksi varsin huomionarvoinen asia on em. Kaukisen artikkelissa hänen oma kommenttinsa 2.2.2014 16:41 koskien kymmenkohtaista ’Lepomäen listaa’. Lepomäkihän oli tämän kesän Bilderberg-kokouksessa kahden suomalaisen globaalikapitalistin Antti Herlinin ja Björn Wahlroosin kanssa.

        Lepomäen nenässä oleva Brysselin lihapatojen tuoksu on varmasti vastustamaton. Lepomäki on suoraan myöntänyt, että hän haluaa valtaa, jotta voisi vaikuttaa asioihin – tuon kymmenkohtaisen listankin sisältö osoittaa, että sen on laatinut vallanhimoinen globaalikapitalistien lakeija, joka ajaa vain omaa etuaan – puhdas psykopaatti vailla mitään inhimillisyyttä.

        Reply
        • 19.6.2018 at 13:47
          Permalink

          Mainittakoon, että suomalaiset Bilderberg-osallistujat tänä vuonna olivat kaksi globaalikapitalistia Antti Herlin ja Björn Wahlroos sekä Elina Lepomäki.
          Tällaisessa seurassa he kävivät, siis ENTISTÄ ’koti-, uskonto- ja ISÄNMAA’-puoluetta edustava Lepomäkikin:

          DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group:

          ”Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama
          ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu
          säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä
          salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n
          seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn
          hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä
          sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
          maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
          eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
          on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
          poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin
          maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
          väitteensä tueksi.” – https://keskustelu.diabetes.fi/index.php/topic,1718494.msg1783220.html#msg1783220

          Reply
        • 19.6.2018 at 13:59
          Permalink

          Tuo psykopaatti luonnehdinta sopii kuin nenä päähän tähän eukkoon ja on varmasti totta. Nämä pärjää hyvin noissa piireissä. Lepomäki olisi ollut kova sana 30-luvun saksassa, olisi noussut korkealle.

          Reply
  • 19.6.2018 at 10:22
    Permalink

    Suomen taloudelle olisi hyväksi jos ruokajonot poistetaisiin Helsingistä kokonaan. Tällöin ihmisten pitäisi vähävaraisuutensa vuoksi muuttaa toisaalle joka normalisoisi Helsingin epäterveet vuorkrahinnat. Helsingissä asuisivat vain ne joilla on töitä ja joiden olisi pakko asua.

    Näin muu Suomi saataisiin pysymään asutettuna ja Helsinki voisi karsia menojaan. On kuitenkin vahinko etteivät politikkomme ymmärrä tätä tilannetta. Ja vielä suurempi vahinko etteivät kansalaiset ymmärrä. Jos elämä on niin tiukkaa että leivänkin joutuu jonottamaan päivittäin/viikottain, niin se ei ole elämää. Ja silloin pitää muuttaa omia halujaan sekä paikkakuntaa.

    Aika usein ihmisten ongelmat johtuvat omista haluista. Eivät juuri mistään muusta.

    Reply
    • 19.6.2018 at 13:05
      Permalink

      Juuri noin ”minä haluan”!
      Suomi on täynnä halpoja asuntoja, miksi varattomien pitää asua Helsingissä, itse muutettiin pois, enkä kaipaa yhtään Helsinkiä!
      Jotkut haluaa asua ay liikkeiden rakennuttamissa asunnoissa, joissa on kiskurivuokrat ja toimivat vuokriennoston vetureina, joista voitoista ay porukat ei tarvitse maksaa veroja, kaiken lisäksi valtio tukee?
      Kaksi porukkaa toimii vastoin talouden etuja on kok ja viheranargisti vasemmisto?

      Reply
  • 19.6.2018 at 10:58
    Permalink

    Ruokajonoissa ei paljoakaan maahanmuuttajia näy, en tiedä miksi.
    Koska vesikin on täydessä kontrollissa (fluori, azrazin by monsanto), täytyy myös ruoan välityksellä antaa riittävä annos alumiinia keittokattiloissa(alzheimer) ihmisille.
    Aivan normaali kommunismia, tapetaan hitaasti, mutta varmasti.
    Kaiken kontrolloiminen antaa lisää valtaa, viestinä luettakoon että inhimillisyys on tapettava.
    Tyhmät kuolevat, ja vihaiset naapurit vasikoikoon toisiaan milloin mistäkin poliitisille giljotiiniryhmälle, koska elämme valheen jälkeisessä maailmaasa, jossa älylle ei anneta tilaa kasvaa

    Reply
  • 19.6.2018 at 11:26
    Permalink

    Työttömät, muuttakaa pikkukaupunkeihin.
    Halpaa asua ja elää.

    Reply
  • 19.6.2018 at 12:05
    Permalink

    Hölmöläiset taas hommissa..no diakonia yms..koko homman tarkoitushan on se että jonot poistamalla yritetään hillitä leipäjonoista puhumista ja vertaamista matujen 5 ateriaan päivässä vokeissa.
    Häpeäisivät tuota sumutysyritystä

    Reply
  • 19.6.2018 at 12:27
    Permalink

    Vaqi , että rekisteröidään. Mikäs uteliaisuuden tyydytysrekisteri se on, mihin tarkoitukseen. Ei leipäjonossa tai yhteisruokailussa käyvien nimillä ole väliä. Epäilyttävää. Ilmeisesti jotain suvakkien kontrollipyrkimyksiä.

    Reply
    • 20.6.2018 at 00:47
      Permalink

      Tätä minäkin ajattelin. Kuka tietää mihin kaikkeen muuhun rekisteritietoja käytetään. Ainakin se mahdollistaa asian käyttämisen ihmistä vastaan vielä vuosienkin päästä esim. huoltajuus- tai huostaanottokiistoissa. ”Väität pystyväsi huolehtimaan lapsestasi, mutta meidän tietoomme on tullut että…”

      Toinen ongelma tulee varmasti olemaan väliinputoajat, joiden tilanne on huono mutta ei sosiaalityöntekijän tai diakonin mielestä tarpeeksi huono jotta pääsisi ruoka-avun piiriin. Entä jos tilanne äkillisesti muuttuu huonommaksi, kuinka kauan kestää saada uusi harkintakäsittely?

      Näyttää siltä että julkinen valta on ottamassa kontrolliinsa tämänkin yksityisen hyväntekeväisyystoiminnan. Kun aikaisemmin apua on saanut jokainen, nyt demaritantta päättää kuka saa ruokakassin ja kuka ei.

      Kuulostaa lisäksi täysin turhalta uudistukselta (jos ei siis ajattele viranomaisten kannalta lisääntyneen hallintavallan muodossa). Ainoa edes paperilla järkevä asia on yhteisterminaali, jolla saadaan varmaan lisää tehokkuutta ja toimintavarmuutta.

      Reply
  • 19.6.2018 at 17:28
    Permalink

    Kyse on vain siitä, että Helsingin julkisuuskuvaa aiotaan parantaa sillä, että köyhät siivotaan pois kaduilta näkyvistä aivan samoin kuin Latinalaisessa Amerikassa kerjäläisiä kuljetettiin kaupungin ulkopuolelle ja slummeja eli pahvi- ja aaltopelti -kämppiä hajotettiin pois silmistä ja haisemasta, sillä onhan selvää, ettei tuon tason ”lukaaleissa” vesi ei juokse eikä kävele mihinkään suuntaan.
    Jos tarkoituksena on tosiaankin karkottaa tällä uudella systeemillä mafiosot pois leipäjonoista riistämästä todellisia köyhiä, joilla ei ole muuta keinoa saada leipää hampaansa rakoon on tietenkin enemmän kuin asiallista. Toivoa sopii, että vastoin nykykäytäntöä asiaan todella puututaan kovalla kädellä konkreettisesti ruokajono -korruptioon silloinkin kun muutoinkin yhteiskunnan ja Helsingin kaupungin täysihoidossa olevat haittamaahanmuuttajat ovat ottaneet muualla Euroopassa sansaamisen tavakseen ajaen mummot ja yksinhuoltajaäidit väkivallalla pois jonoista ja vähintäinkin etuilemalla niin, ettei kotimaissaan rasismista kärsiville valkoisille hylkiöille ole jäänyt mitään vietäväksi kotiin nälän jo muutoinkin kurniessa suolissa.
    Kaunista, eikö totta?
    Vain mieleltään sairaat idiiootit ja psykopaatit jättävät oman kansansa heikko-osaiset vaille sosiaalista turvaa samalla nuollen kuin kissa emo poikiaan vieraita rikollisia ja röyhkeitä hamppareita.

    Reply
  • 19.6.2018 at 23:51
    Permalink

    Oikein ”siistiä” ja sitten tämä siihen rinnalle jos menee läpi ja eiköhän se mene

    Lähes kaikki tuet menee yhteen ja saa vain aktiivisuus ehdot täyttävänä, joten suurinnosa, joka ehtoja ei täytä heistä tulee väkisinkin asunnottomia. Maahantulleille (sekä laittomille) esitetään rahaa entistä enemmän ja poistetaan mm. suomenkielen osaaminen ja muut osaamiset, jotta voivat elää entistä makeampaa elämää suomessa. Huom Tuki kestää työttömänä max 2kk.

    https://valtioneuvosto.fi/documents/10616/334456/eriarvoraportti-21032018/fd6f37c6-04d9-44db-99bb-53d54ef1ad1f/eriarvoraportti-21032018.pdf

    Reply
  • 19.6.2018 at 23:53
    Permalink

    Huom tuki kestää työttömänä max 2kk. suomalaisille (kantaväestölle).

    Reply
  • 20.6.2018 at 06:15
    Permalink

    SE, mitenä tähän on tultu tutkinta on estetty ”perustuslailla”. PL 118 § ..Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Näissä ruokajonoissa kävelee tulevaisuuden eliitti; he saavat keskustelemalla TIETOA; joka tuhoaa eliitin valta-aseman vähä vähältä !

    Tähän tianteeseen nämä ihmiset on LAITETTU tekemällä tahallaan työttömyyttä Suomeen . ( Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”.. archive.is/kimmoleaks.fi).

    Kun pienyritysten työllistämis ja investointirahat varastettiin tehden kymmeniätuhansia työttömiä lisää .

    Jos nämä RIKOKSET tutkitaan ja varastettu omaisuus palautetaan ei Suomessa ole enää leipäjonoja; ja nykyiset ”päättäjät” ovat vankilassa !

    Netti on jo sensuroitu; mutta näissä jonoissa … tuntien jojotuksen aikana tieto kulkee ns. vanhaan malliin !

    Hallituspuolueet jo miettivät : vaalit on tulossa ja tiedot rikoksisistamme leviävät ruokajonoissa … mitä teemme?

    Entäpä, jos Hursti päättäisi mennä mukaan polittikkaan … millaisen uskollisen kannattaja / äänestäjäjoukon hän saisikaan näistä vuosia ruokkimistaan; jotka hallitukset UNOHTI !

    Samalla kun muistaa mitä näiden heikoimassa asemassa olevien hyväksi viimeiset 3 hallitusta on tehnyt ?

    Hurstin kannatus ei olisi mitään gallubkannatusta vaan OIKEAA kiitollisuutta jopa henkien pelastamisesta; henkien, jotka hallituspuolueet halusi pois väestörekisteristä vaalitulosta pilaamasta ?

    archive.is/kimmoleaks.fi

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.