Soini ja Niinistö yhdessä Luxemburgiin – EU:n ulkoasiainneuvoston asialistalla mm. EU-NATO-yhteistyö

6
Mainos
Sekä ulkoministeri Timo Soini että puolustusministeri Jussi Niinistö osallistuvat EU:n ulkoasiainneuvoston kokoukseen tänään Luxemburgissa. Kokouksen aiheita ovat EU:n globaalistrategian toimeenpano, Afrikan sarvi ja Punainenmeri sekä Jordania. Ministereiden lounaskeskustelun aiheena on Jemenin tilanne. Yhteisistunnossa puolustusministereiden kanssa aiheina ovat EU-Nato–yhteistyö sekä turvallisuus ja puolustus.

Keskusteluissaan Jordaniasta ja Jemenistä ulkoministerien on tarkoitus käsitellä kyseisten maiden ajankohtaista tilannetta. Jordanian kohdalla keskustellaan maan vakauden ylläpitämisestä taloudellisen, yhteiskunnallisen ja pakolaistilanteen saralla. Jemenin osalta keskusteluissa on esillä ajankohtainen humanitäärinen kriisi.

EU:n globaalistrategialla ja sen toteuttamisella on ulkoministeriön mukaan keskeinen vaikutus EU:n rooliin mm. sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän edistäjänä ja puolustajana. Oleellista on, että EU voi toimia globaalistrategian mukaisesti turvallisuuden tuottajana. Suomi pitää virallisen kannan mukaan tärkeänä toiminnan painottamista konflikteja ennaltaehkäisevään toimintaan, kuten rauhanvälitykseen.

PRY-sopimus jälleen käsiteltävänä- Sopimus ei ole vieläkään käynyt eduskunnassa

Puolustusministeri Jussi Niinistö

Turvallisuuden ja puolustuksen osalta tarkastellaan tähän mennessä saavutettua edistystä. Tapetilla ovat mm. pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY), sotilaallinen liikkuvuus, Euroopan rauhanrahasto, kumppanuudet, hybridiuhkiin vastaaminen ja siviilikriisinhallinta. Turvallisuudesta ja puolustuksesta annetaan neuvoston päätelmät. Lisäksi hyväksytään neuvoston päätös pysyvän rakenteellisen yhteistyön projektien yleisistä hallintosäännöistä.

Mainos

Nykysuomi kertoi PRY-sopimuksesta helmikuussa. Lokakuussa 2017 julkaistussa EU:n tiedotteessa koskien puolustusyhteistyön syventämistä, PRY:tä kuvaillaan ympäripyöreästi ”halukkaiden ja kyvykkäiden jäsenmaiden mahdollisuudeksi entistä sitovampiin sitoumuksiin keskenään”. Sen lisäksi, että PRY-maiden joukossa ovat käytännössä kaikki EU-jäsenmaat jotka kuuluvat NATO:on, on PRY:n tarkoitus syventää yhteistyötä myöskin itse NATO:n, eikä vain sen unioniin kuuluvien jäsenmaiden kanssa.

Suomella on pitkät perinteet puolueettomuudessa ja vaikka jo isäntämaasopimus oli suuri askel poispäin tästä perinteestä, näyttäisi PRY tekevän vielä selvemmän eron Suomen ja puolueettomien maiden toiminnalle. Viimeistään PRY poistanee myöskin Suomen maineen sotilaallisesti liittoutumattomana maana ja on siksikin merkittävä muutos ja sitoumus Suomelle. Perustuslaki taas määrää tällaisten päätöksien tekemisestä seuraavaa:

– Eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen.

– Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Pysyvään Rakenteellisen Yhteistyöhön liittyminen ei kuitenkaan ole käynyt eduskunnan käsiteltävänä, vaan päätökset on tehty käytännössä kansanvallan ulkopuolella, käyttäen päätöksen oikeutuksena sitä, että Euroopan Unionista on jo kertaalleen äänestetty.

EU-Nato-yhteistyön osalta luodaan myöskin katsaus vuoden 2016 Varsovan yhteisjulistuksen toimeenpanoon. EU-Nato-yhteistyö on myös yksi Naton heinäkuisen huippukokouksen teemoista.

Lähde: Ulkoministeriö, Valtioneuvosto,

Mainos

6 KOMMENTIT

  1. Jaahas, sutkit menossa taas isänmaata myymään ilman eduskunnan päätöstä. Mitä perustuslaki sanoo maanpetturuudesta? Mie en tiiä.

  2. Sika-soinin olisi syytä järjestää se palautussopimus irakiin eikä tehdä kansan tahdonvastaisia sopimuksia globalistien kanssa. Saatana miten niljakas äijä soini on -petturi jonka historia tulee muistamaan yhtänä eniten suomalaisia kusettaneista nilkeistä.

  3. Eikös tuo otsikko pitäisi olla ”Suomen kauppavaltuuskunta matkusti Luxemburgiin myymään Suomen itsenäisyyden rippeet”?

    • Unohdin mainita, että kauppa tehdään vaihtokauppana, missä Suomi saa itsenäisyydestään kaksi korkeapalkkaista EU virkaa.

  4. Miten tuosta Soinista tuli tuollainen maanpetturi. Kostoksi voi tehdä vaikka mitä, olisi saatava äkkiä uudet vaalit. Luulin että kokoomus on pahin natohaukka puolue, mutta uuvatit menevät edelle.Tosin uuvatit ovat kokoomuksen narussa kuin puudelit ja ovat kouluttaneet soinia hyvin uskollisuus ja kokoomusagility koulutuksessa.Soini on oppinut monta temppua jo ja lienee hätki namupaloille jonka orpo on kyllä huomannut.

  5. Siinäpä pari poikia!
    Olisi syytä jokaisen käydä kirkossa rukoilemassa tai pitämässä tavernan terassilla messu.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.