Unkari ei ole mukana EU:n sopimassa ”pakolaisflipperissä”

14 maata lupasi Angela Merkelille viime viikon EU-huippukokouksessa ottavansa vastaan osan niistä Saksaan pyrkivistä maahantulijoista, jotka ovat jo kertaalleen tai useammin rekisteröity johonkin muuhun EU-maahan. Julkisuudessa on levinnyt tieto, jonka mukaan mm. maahantulijoihin varsin nuivasti suhtautuva Unkari olisi mainitun lupauksen tehneiden maiden joukossa. Unkarin pääministeri Viktor Orban on kiistänyt väitteet.

Orbanin mukaan moinen uutisointi on ”sitä normaalia poliittista bluffia” eikä Merkelin mainostamaa sopimusta taakanjaosta olla Unkarin kanssa tehty. Myöskin Puolan ja Tšekin tasavallan kerrotaan olevan sopimuksen ulkopuolella.

Orbanin tiedottaja Bertalan Havasi tietää kertoa unkarilaiselle MTI-uutistoimistolle, ettei maan kanta maahantulijoiden suhteen ole muuttunut sitten vuoden 2015. Maan suhtautuminen on varsin kova verrattuna muihin Euroopan maihin: Yksikään pakolainen, joka on astunut jalallaankaan johonkin toiseen EU-valtioon, ei ole tervetullut Unkariin.

Alunperin Saksan ehdotuksen ei pitänyt olla vapaaehtoisuuteen perustuva, kuten lopulta päätettiin, vaan EU olisi alkuperäisen ajatuksen mukaan velvoittanut jäsenvaltionsa ottamaan vastaan maahantulijoita niistä maista, missä taakka uhkaa käydä ylivoimaiseksi, etunenässä Saksasta. Orban otti kunnian suunnitelman muutoksesta ja totesi:

– Onnistuimme torppaamaan tämän idean ja saimme läpi omamme.

Vapaaehtoisiksi vastaanottajiksi ovat ilmoittautuneet mm. Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua ja Ranska.

Lähde: thehungaryjournal.com

10 thoughts on “Unkari ei ole mukana EU:n sopimassa ”pakolaisflipperissä”

  • 2.7.2018 at 12:13
    Permalink

    No hölmölä tietty etuneässä, ottamassa taakka ja sellaista se sitten onkin….sanan varsinaisessa merkityksessä….

    Reply
  • 2.7.2018 at 12:17
    Permalink

    Orbanin kaltaisia JOHTAJIA tarvittaisiin muuallakin, eikä vähiten Suomessa.

    Reply
  • 2.7.2018 at 12:59
    Permalink

    Toivottavasti järki voittaa Euroopassa.
    Shithole-maista riittää tulijoita satoja miljoonia!
    Länsimainen kulttuuri ja sivistys on vaarassa tuhoutua lopullisesti.
    Kehitysmaalaiset valtaavat Euroopan jos ei kehitystä käännetä välittömästi.
    Ruotsissakin on 15-20 vuoden kuluttua enemmän muslimeja kuin ruotsalaisia. Se on naapurimaamme loppu. Slut. Finito.
    Silloin tarvitsemme länsirajallemme pysyvän sotilasosaston ja rajalle muurin piikkilankoineen.
    Kalifaatin naapurissa tulee tukalat oltavat.
    Uus-ruotsalaiset kun pääsevät valtaan ei tiedä mihin keksivät hyökätä armeijansa kanssa. Ruotsi menee konkurssiin ja sotatila alkaa.

    Reply
    • 3.7.2018 at 15:30
      Permalink

      Itse olen jo suunnitellut muuttamista Unkariin kun ruotsista tulee paholaisen Euroopanpesäke. Toki voi olla, että joutuu aiemminkin muuttamaan, koska ei voi olla enää varma mitä täällä hölmölässä ehditään sitä ennen suunnitella.

      Irwiniä lainaten ”kusessa ollaan, koko saatanan sakki”.

      Reply
  • 2.7.2018 at 13:43
    Permalink

    Saksa levittää paskaansa ympäri EU:ta ja Suomi halukkaasti ottaa vastaan; tietysti.

    Reply
    • 2.7.2018 at 14:31
      Permalink

      Suomi nielee kaiken mitä isommilta tulee. Kysy vaikka eräältä everstiluutnantilta jonka kaljun on kuulemma nähty vilahtelevan pöytäliinan alta Isojen Poikien NATO-kokouksissa…

      Reply
  • 2.7.2018 at 19:52
    Permalink

    Angela Merkel tekee sitä mitä parhaiten osaa: Valehtelee.

    Reply
  • 2.7.2018 at 20:06
    Permalink

    Hmm…, miten Unkarin tarkastajat selviävät muissa maissa rekiteröityjen ongelmasta, jos tulijalla on nyt vaikkapa viides henkilöllisyys testattavana?

    Reply
    • 2.7.2018 at 20:17
      Permalink

      Ehkä he ovat sen verran edistyksellisiä että näkevät jo naamasta että kuka ei maahan kuulu?

      Reply
      • 3.7.2018 at 05:55
        Permalink

        Niin Tikkurilan värikartasta on tässä hyötyä. Biotunnistus, sormenjälkitunnistus, no noitakin pystyy jo huijaamaan mutta vaatii hieman kekseliäisyyttä ja rahaa. Tunnistustekniikka menee huimaa vauhtia eteenpäin mutta sitä käytetään pääasiassa omien kansalaisten valvontaan, ei vieraslajien.

        Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.