Maakunnille velvollisuuksia maahantulijoiden kotouttamiseen – Kuntien tehtävät eivät silti vähene

Maakunta vastaa jatkossa maahanmuuttajien kotouttamispalveluista. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen 5.7.2018. Kotoutumislaissa säädetyt kotoutumista edistävät palvelut kuten alkukartoitus, kotoutumissuunnitelma ja kotoutumiskoulutus pysyvät sisällöllisesti samankaltaisina kuin nykyisinkin.

Kunta säilyy kuitenkin jatkossakin keskeisenä kotouttamisen toimijana eikä nyt annetulla esityksellä muuteta kunnan yleisvelvoitetta vastata kunnan maahanmuuttaja-asukkaiden kotoutumista edistävien palveluiden suunnittelusta ja kehittämisestä kuntatasolla. Siten kotouttamisen ketjuun syntyy uusi porras, eikä työtehtäviä jaeta sen enempää kuin ennenkään.

Valtion kunnille maksamista erityiskustannusten korvaamisesta pääosin luovutaan ja ne siirretään soveltuvin osin maakunnan yleiskatteelliseen rahoitukseen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, millaisella rahoituksella maakunnat operoivat uudella tehtävä-alallaan. Samoin kuin työnhakijoiden ja yrittäjien palveluissa maakunta voi hankkiakotoutumisen palveluita eri palveluntuottajilta, myös yksityisiltä.

Maakunnalla on tulevaisuudessa yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen suunnittelusta, kehittämisestä ja seurannasta maakunnassa. Maakunta yhteensovittaa kotouttamisen suunnittelun yhteen alueensa kuntien kanssa.

Kotoutumista edistäviä palveluita järjestetään osana maakunnan järjestämisvastuulla olevia kasvupalveluita ja sosiaali- ja terveyspalveluita, kunnallisia peruspalveluita, kansallista koulutusjärjestelmää sekä muina kotoutumista edistävinä palveluina.

Valtion kotoutumista edistävät toimet pysyvät ennallaan. Kotoutumislaissa määritelty ministeriöiden välinen yhteistyö jatkuu. Valtioneuvosto päättäisi jatkossakin kotouttamisen valtakunnallisesta kehittämisestä laatimalla valtion kotouttamisohjelman neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

2 thoughts on “Maakunnille velvollisuuksia maahantulijoiden kotouttamiseen – Kuntien tehtävät eivät silti vähene

  • 6.7.2018 at 09:41
    Permalink

    Poliitikoilla ei ole järjen hiventä. Miksi ääliö apinat eivät palauta jihadisteja Ruotsiin josta tulivat. On tietysti kiva ottaa lisää valtion velkaa ja siirtää VOK bisneksen kautta suuret massit omalle tilille veroparatiisiin. Mikään muu kuin rahan ahneus ei selitä tätä mädätystä ja oman kansan riistämistä ja hävittämistä pikku hiljaa pois.
    Jokainen työssä käyvä antaa tukensa Sipilän hallituksen maahanmuutto politiikalle. Jos työssäkäyvät älyäisivät käyttää joukkovoimaa ja lopettaa työnteon, kunnen joka ikinen mamu poistetaan maasta olisi tilanne pelastettavissa.

    Reply
  • 6.7.2018 at 21:54
    Permalink

    Potku perseeseen, siinä on sitä oikeaa kotiuttamista sinne mistä ovat tulleetkin. Kusipäät johtavat Suomea samalla sapluunalla kuin Ruotsi vetelee viimeisiä kuumehoureitaan hinkkaamalla valtiomoitaan pitkittäin tyytymätttömänä siihen, ettei veri lennä tarpeeksi korkealla kaarella, sillä itsemurha ja -tuho ovat itseisarvo ja päämäärä lakata olemasta vain siksi, että jostain perkeleen syystä valkoinen rotu ei mahtuisi olemaan tässä maailmassa niin kuin se on aina ollut, vaan hottentottien ja musumaanien paskassa kieriminen on se maailman valo ja ihanuus, jonka on tämän planeetan vallattava kuin sekarotuinen piskilauma kuseksimaan ja räksyttämään sekalaisina laumoina vailla järjen häivää ja elämän päämäärää kuin hengen köyhyys ja primitiivisyyden umpimielinen sisäänpäin kääntynyt tylsyys.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.