Tiedätkö mitä ovat EU:n solidaarisuusjoukot? – Vain alle kolmekymppiset kelpaavat

Militantin 70-luvun vasemmistoaktivismilta kalskahtava nimi saattaa antaa hieman vinon kuvan EU:n masinoimista ”joukoista”. Euroopan solidaarisuusjoukot on EU:n nuorille suunnattu hanke, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuksia auttaa yhteisöjä ja yksilöitä vapaaehtoistyössä tai vastikkeellisessa työssä omassa maassaan tai ulkomailla. Solidaarisuusjoukkoihin liittymällä pääsee vaikkapa auttamaan maahantulijoita vastaanottokeskuksissa tai jälleenrakentamaan pommitettuja kouluja.

Solidaarisuusjoukoille on räätälöity oma periaateohjelmansa, jonka allekirjoittaminen on ikärajoituksen lisäksi melkeinpä ainoa vaatimus toimintaan osallistumiselle. Solidaarisuusjoukkoihin voi rekisteröityä 17-vuotiaana, mutta projektiin voi osallistua vasta 18-vuotiaana. Osallistumisen yläikäraja on 30 vuotta. Joukkojen periaatteet ovat varsin samansuuntaiset EU:n yleisten periaatteiden kanssa ja mm. monikulttuurisuuden ihannointi on voimakkaasti läsnä.

”Euroopan solidaarisuusjoukkojen osallistujien arvoja ovat solidaarisuus ja ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus, ja he uskovat oikeudenmukaiseen ja tasavertaiseen yhteiskuntaan, jossa valitsee moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeus, solidaarisuus ja tasa-arvo.”, todetaa solidaarisuusjoukkojen omilla sivuilla. Vastoin valloilla olevaa asennetta ja EU:n kansojen yhtenäistämiseen pyrkiviä toimia, solidaarisuusjoukkojen periaatteisiin kuuluu myöskin kulttuurien ja perinteiden kunnioittaminen projektien kohteissa.

Työ solidaarisuusjoukoissa on kokopäiväistä ja kestää 2-12kk. Palkkaa joukoille ei makseta, mutta vapaaehtoisille korvataan yleensä matkakustannukset, majoitus, ateriat ja sairausvakuutus, minkä lisäksi he saavat jonkin verran käyttörahaa päivittäisiin menoin. Varsinaisiin pelastustoimiin solidaarisuusjoukot eivät osallistu, mutta esimerkiksi jälkiraivaukset ja jälleenrakennus tulevat kysymykseen.

Esimerkkejä solidaarisuusjoukkojen tehtävistä:

– Auttaminen koulun tai palvelukeskuksen jälleenrakentamisessa maanjäristyksen jälkeen

– Vasta saapuneiden turvapaikanhakijoiden tukeminen

– Kasvillisuuden raivaaminen metsistä metsäpalojen ehkäisemiseksi

– Työskentely vammaisten kanssa ryhmäkodissa.

Euroopan komissio hakee ja valitsee solidaarisuusjoukkojen projektit ja jokainen projekti sekä niiden taustalla oleva organisaatio tarkistetaan EU:n toimesta ennen toteuttamista. Oletettavasti aivan kaikille organisaatioille ja kohteille solidaarisuusjoukkojen tukea ei varmasti ole saatavilla.

Lähde: EU-solidaarisuusjoukot

8 thoughts on “Tiedätkö mitä ovat EU:n solidaarisuusjoukot? – Vain alle kolmekymppiset kelpaavat

  • 6.7.2018 at 09:35
    Permalink

    EU:n solidaarisuusjoukot? Saako sitten sellaisen kivan punaisen huivin kaulaansa, kuten vasemmiston partionkorvike pioneereilla oli?

    Reply
    • 6.7.2018 at 11:20
      Permalink

      Minullakin oli se huivi. Ja sen lisäksi tuli se vihreä paita. Oli se vaan hienoa… Marssittiin vappunakin aina Helsingissä. Mutta muistan että jo -70 luuvulla SKP ja SKDL tekeivät paljon yhteistyötä. Mutta jo silloin SDP:hen pidettiin selvä hajurako. SDP tunki aina ”työväen juhliin” vaikka niden seura ei kelvannut muille. No, nyt vanhempana ymmärrän miksi. Eihän SDP ole työväestön asialla eikä työväen liike.

      Reply
  • 6.7.2018 at 09:35
    Permalink

    Sotanorsujen ja golgatan olgien unelma hommaa. Jokunen takapihansisustaja mieskin voi joukkoon eksyä. Kukaan normaalilla järjellä varustettu nuori ei liity CCCP::n kommunistiselta puolueelta oppinsa saaneeseen EU:n järjestöön.

    Reply
  • 6.7.2018 at 11:24
    Permalink

    Tulee mieleen että ikärajat ovat samat kuin muotimaailmassa. Niilläkään ei ole mitään tarjota yli 30 vuotiaille tai kerran synnyttäneille. Tarkoitus lienee lähinnä aikaansaada sekarotuisia jälkeläisiä. Ja kun toinen vanhempi palaa kotimaahansa eurooppaan, hän toimii ankkurina perheenyhdistämiselle.

    Samanlainen huijaus kun aikoinaan oli se Kibbutsi öyhötys. Suomestakin lähti paljon kansaa rakentamaan juutalaisten maapaloja paremmiksi ilman palkkaa. Ja miten juutalaiset sen palkitsivat esim. palestiinalaisten osalta? Epäkiitollisesti.

    Reply
  • 6.7.2018 at 11:49
    Permalink

    Euro-corps, solidaric action SA-truppen vai peräti Merkel-jugend?

    Reply
  • 6.7.2018 at 12:29
    Permalink

    Nuoren ihmisen on helpompaa ampua käskystä vieraan maan toisinajattelijoita ja EU-liittovaltion vastustajia kuin omia, samaa kieltä puhuvia ihmisiä. Siinä koko idea paljaimmillaan.

    Reply
  • 6.7.2018 at 21:48
    Permalink

    EU:n pioneerijärjestö ja punainen armeijakunta. Enää heiltä puuttuu kädestä junckerin pieni tyhjä ryyppylasi, jota he kiihkon vallassa heiluttelevat ja huutavat hänen juoppo -puheistaan koottuja iskulauseita.

    Reply
  • 7.7.2018 at 06:43
    Permalink

    ”Vasta saapuneiden turvapaikanhakijoiden tukeminen” siinähän se tärkein ja kaikki muu on sumutusta. Kuin suoraan pikku diktaattorien käsikirjasta, kuinka tyhmää kansaa kusetaan ja hyvä kääritään paskapaperiin. Pieni mutta tärkeä juttu oli unohtunut tuosta teesistä. Kuinka kääri veronmaksajien rahaa omiin taskuihin ”pakolaisasialla” mahdollisimman paljon. rantalan kaarnavenebisnes on kuin kaikken kusetusten äiti johon mm. YLE lähti kaikella arsenaalilla mukaan. Myös leluilla saa silmäätekevien sympatiat puolelleen ja jopa entinen persidentti menee halpaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.