Tahdotko lopun kellojen siirtelylle? – Kerro siitä EU:n kyselyssä ja toivo parasta

Talviaika ja kesäaika ovat joidenkin mielestä riesa ja joidenkin mielestä mukavasti vuotta jakava perinne. Kellojen siirtelyn lopettamista on perusteltu sekä terveydellisillä että muin käytännön syin ja yleinen olettamus onkin, että suurin osa kansasta olisi valmis jäämään joko kesä- tai talviaikaan.

EU päätti 1996, että kaikissa EU-maissa siirretään kelloja samana päivänä kesä-ajasta talviaikaan ja päinvastoin. Ajatuksen kellojen siirtelystä sai alunperin jo vuonna 1784 keksijä Benjamin Franklin, jonka lähtökohtana oli kynttilöiden säästäminen. Tutkimuksien mukaan ihmiskeholla kestää jopa viisi päivää sopeutua kellojen siirtämiseen.

Euroopan unioni kysyy suoraan kansalta näkemystä ja vastata voi täällä. Kerro siis mielipiteesi kellojen siirtelystä ja toivo parasta.

Lähde: EU-survey, Tieteen kuvalehti

6 thoughts on “Tahdotko lopun kellojen siirtelylle? – Kerro siitä EU:n kyselyssä ja toivo parasta

  • 7.7.2018 at 17:33
    Permalink

    Enpä aio alkaa rukoilemaan EU:ta minkään asian vuoksi.minkä tuo kusipää lauma on vaihdevuotisista perseistään pieraissut.,

    Reply
  • 7.7.2018 at 18:03
    Permalink

    Tuo nettisivusto on ”temporarily available”, kuten on ollut suomenkielinenkin versio jo niin kauan kuin asiasta ekaa kertaa luin eräältä verorahoitteiseltä viha- ja valheuutissivustolta monta päivää sitten. Arvatenkin on kyse eeuu-perkeleiden tavasta vetää kansalaisia kannikkaan, eli voivat sanoa ettei mitään tehdä koska palautettakaan ei ole tullut. Tai sitten sivusto vain ei tykkää Bravesta.. EUROSTOLIITTO!

    Reply
  • 7.7.2018 at 19:31
    Permalink

    Vastahan EU päätti ettei kellojen siirtelystä (kesäajasta) luovuta. Piruuttaanko ne vielä kyselee.

    Reply
  • 7.7.2018 at 23:57
    Permalink

    Jätetään pysyvä talviaika mieluiten, niin eipähän puutu tuntia vuorokaudesta. Kesän valoisuuteenkaan tuolla ei ole mitään vaikutusta pahemmin. Pimeää varten on valot keksitty, ja työnteko onnistuu työvalojen kanssa hyvin talvellakin pimeässä. Melko idiootti tuo kellojen kääntelyn keksinyt typerys. Tuosta ei ole kuin haittaa ihmisille ja sisäinen kello menee sekaisin.

    Reply
  • 8.7.2018 at 01:04
    Permalink

    EU kyselee. No jo on aikakin! Vihdoin EU on muuttunut demokraattiseksi ja alkaa toteuttaa kansalaisten tahtoa.

    Jo nyt minäkin uskon, että myös nykyinen turvapaikkapolitiikka perustuu vapaiden kansalaisten vakaalle tahdolle. — Epä-vapaiden kansalaisten tahtoa ei pidä kuunnella. Ei, ei ja ei. He ovat vieraan tahdon vaikutuksen alaisena ja sehän jo itsessään on rikollista.

    Reply
  • 8.7.2018 at 10:55
    Permalink

    Meillä Suomessa valoa on keäsisin toisin kuin eteläisemmäsä euroopassa. Ja siksi kelloja ryhdyttiin siirtelemään että sielä ei kuluisi kesäisin niin paljon enregiaa valoon. Onhan se noloa pyörittää voimalaitoksia kesäisin vain siksi että muutamia tunteja tarvitaan tehoa, ja lopun vuorokautta voimalaitokset pyörivät lähes tyhjän panttina.

    Mutta kuka muistaa miksi Suomessa ruvettiin siirtelemään kelloja? Suomi meni mukaan tähä hullutukseen koska Finnair ei halunnut tehdä erikseen lentoaikatauluja kesä- ja tavikuukausille. Siitä olisi kuulemma ollut niin paljon harmia ja vaivaa.

    Eli Finnair oli tässä kohtaa se joka aiheutti tämän. Sitä ihmeteltiin aikoinaan ja nyt se ei enää kummeksuta. Kun tietää miten mätiä johtajia sillä on ollut kautta aikojen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.