Ruotsissa maahantulijoiden kustannukset pakottavat kuntien toiminnot leikkuriin

Ruotsissa niiden kuntien jotka ovat ottaneet vastaan useampia vasta maahan tulleita oppilaita kouluun, odotetaan joutuvan erittäin vaikean taloudellisen tilanteen eteen. Maahanmuutto ja tulijoiden ylläpito on niin kallista, että siihen priorisointi pakottaa leikkaamaan mm. hyvinvoinnista. Asiasta raportoi Ekot.

Talousvaikutukset ovat nähtävissä jo nyt.

Kun oppilas on turvapaikanhakija, maksetaan kunnalle taloudellista korvausta tämän koulunkäynnistä maahanmuuttoviraston taholta. Kun oleskelulupa on saatu, saa kunta 133 200 kruunua vuodessa kahden vuoden ajan. Sen jälkeen valtiollinen avustus loppuu ja kustannukset siirtyvät kunnille, oli oppilas integroitunut tai ei.

Käytännössä nämä kahden vuoden jälkeen yhä ”vastatulleet” oppilaat merkitsevät huomattavia lisäkustannuksia. Kaksi vuotta nähdään aivan liian lyhyeksi ajaksi ja valtiollinen tuki liian pieneksi. Esimerkiksi Östra Göingessä Skånessa, enemmän kuin joka viides oppilas on ”vasta tullut”. Kunnanjohtaja Patrik Åberg vahvistaa kunnan mahdollisesti joutuvan leikkaamaan hyvinvoinnista kustantaakseen kohonneet kustannukset.

Östra Göingen talouspäällikkö Oscar Nilsson selittää Ekolle, että lisäkustannuksista on jo lähivuosina muodostumassa kunnalle suuri ongelma. Nilssonin mukaan kunta joutuu karsimaan merkittävästi muita kuluja selvitäkseen talouspaineista.

Ruotsin kunnat ja maakäräjät (SKL) jakavat näkemyksen siitä, että valtion maksama korvaus on liian pieni ja ettei kaksi vuotta riitä maahanmuuttajien integroimiseen. Yksinkertainen johtopäätös on, mitä enemmän maahanmuuttajia kunnat ottavat, sitä syvemmiksi niiden ongelmat muodostuvat.

-Ne kunnat, jotka ovat sitoutuneet maahantulijoiden vastaanottamiseen ja jotka jo aiemmin ovat ottaneet vastaan suuria määriä maahantulijoita, heille se tulee olemaan vaikeaa, sanoo Annika Wallenskog SKL:stä Ruotsin radiolle.

Opetusministeri Gustav Fridolin (MP) väittää valtion on lisänneen korvauksien määrää kunnille, jotka ovat ottaneet vastaan muita enemmän maahanmuuttajia. Kunnanjohtaja Åberg tyrmää Fridolinin puolustelun sillä, etteivät myöskään korotetut tukirahat ole lähimainkaan riittäviä. 

Lähde: Fria Tiden

11 thoughts on “Ruotsissa maahantulijoiden kustannukset pakottavat kuntien toiminnot leikkuriin

  • 10.7.2018 at 18:22
    Permalink

    Väestönvaihto suoritetaan oli rahat loppu tai ei.

    Reply
  • 10.7.2018 at 19:38
    Permalink

    Odotan jännityksellä hetkeä kun joka 5. valkoinen kanta-asukas määrätään teloitettavaksi sosiaalidemokraattisen maailmaparantaja ja sydäntenavaaja hallitusten yksipuolisesta sekä valitusoikeudettomasta ultinaamiumista ampumalla niskalaukaus polvilleen komennetun yhteiskunta -taakan puliseerattuun niskaan, johon on tuherrettu sateenkaarenvärein ”kuolemamerkki”, johon uljaan uuden miljoonavuotisen valtakunnan pyöveli eli ”kestävyysvaje -konsultti” paukauttaa aseellaan laakin suoraan kohteeseen erittäin kustannustehokkaasti, joka toimiikin tuon eteerisen kukkaisloistoisen ihmemaan malliesimerkki siitä, kuinka byrokratia on poispyyhkäisty kuin äskeisen valkoisen roskaväen edustajan elämä, joka katosi kuin pieru Saharaan edes hajujälkiä jättämättä-..

    Reply
  • 10.7.2018 at 20:47
    Permalink

    Suomalaiset ovat muuten aina vaistonneet sen, että ruotsalaisissa on jotakin pahasti vialla. Tätä vikaa on ollut vaikea muotoilla sanoiksi ja siksipä on kerrottu vaikkapa homo-vitsejä paremman puutteessa. Mutta nyt se nähdään. Ruotsalaisilta puuttuu jotakin ihmiselämän jatkumisen ja arvokkuuden kannalta olennaisen tärkeää. Onko liian pitkään kestänyt rauhantila ja taloudellinen yltäkylläisyys johtanut sitten tähän? Menikö feminismi sielä liian nopeasti läpi ja sai liian lujan otteen yhteiskunnasta?

    Reply
    • 10.7.2018 at 20:55
      Permalink

      Ainakin minulla epäluuloisuus ruåtsalaisia kohtaan on synnynnäinen ominaisuus joka on vuosien kuluessa vahvistunut tietomäärän lisääntyessä.

      Reply
  • 10.7.2018 at 21:58
    Permalink

    No mutta eihän kaksi vuotta mihinkään integroimiseen riitä kun ei siihen riitä 600 vuottakaan, kuten on nähty erään hevostalouden parissa viihtyvän vähemmistöryhmän kohdalla.

    Reply
    • 11.7.2018 at 00:29
      Permalink

      Alman vetämä muslimeja nuoleva paskalehti jota en käyttäisi paskapaperina enkä takuulla aukaisisi edes noiden nettisuvuja kaatökännissäkään,

      Reply
  • 11.7.2018 at 00:30
    Permalink

    Tätä rumbaa on tullut katsottua jo liian kauan. Onneksi kuolen pian. Olen onnellinen että kuolen pian. Ainut ongelma on että minulla on nuoret tytöt. 7 ja 9 vuotiaat. Heidän kohtalo on karu ja tyly.
    No niin te suvakit ja globalistit halusitte. Hyvästi!

    Reply
    • 11.7.2018 at 05:14
      Permalink

      Harvaa suomalaista lapsiperhettä kiinnostaa millaista tulevaisuutta jälkipolvilleen ovat rakentamassa. Voiko tosiaankin olla niin helvetin pelottavaa saada rasistin maine että sen takia turvat pysyvät kiinni vai eikö ymmärrys riitä käsittämään että nyt olisi vihonviimeinen hetki nousta jaloilleen? Jos suomalaisten uskaltaminen on tähän mennessä nähtyä tasoa niin hyvin joudetaankin kuolla sukupuuttoon!

      Reply
  • 12.7.2018 at 06:50
    Permalink

    ”Ruotsissa maahantulijoiden kustannukset pakottavat kuntien toiminnot leikkuriin”

    Samaa touhutaan jo täällä Suomessa. Niin viedään terveyspalvelut sotella, niin viedään pienituloisilta korvaukset, työttömiltäkin jo leikattiin, ja minne ovat kadoneet mm. autoveroilla kerätyt varat, kun piti niin asvalttia vetää kautta Suomen, mutta Sveitsin horokin oli uutta verotusta kehittämässä, kun eivät myönnä, että autovero varatkin on matuihin laitettu.

    Reply
  • 19.3.2019 at 12:20
    Permalink

    Olen tämän sanonut ennenkin.
    Kun Ruotsi muuttuu kalifaatiksi 20-30 vuoden päästä on todennäköistä että sadat tuhannet kantaruotsalaiset lähtevät pakolaisiksi myös Suomeen.
    Ottakaamme heidät vastaan, helposti kotoutuvat tänne.
    Annetaan vaihdossa kaikki täällä loisivat kehitysmaalaiset!
    WIN-WIN tilanne!!!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.