Saksan sisäministeri uhkaa vetää rajat kiinni jos palautussopimuksia muihin EU-maihin ei synny

Saksan hallitus kävi hiljattain kaatumisen partaalla, kun maan sisäministerinä toimiva Horst Seehofer vaati Merkelin CDU:a suostumaan tiukennuksiin maahantulijoita koskevassa politiikassaan. Vaatimuksena oli aiemmin toiseen EU-maahan rekisteröityjen maahanpyrkijöiden käännyttäminen rajalla. Seehofer sai tahtonsa läpi, mutta esimerkiksi Itävalta ja Italia ovat olleet haluttomia allekirjoittamaan palautussopimuksia.

Jotta Saksan uusi politiikka ei aiheuttaisi massiivista painetta sen ympärysvaltioihin, täytyy Saksan tehdä jokaisen EU-maan kanssa erilliset palautussopimukset, joidenka nojalla näihin maihin rekisteröidyt maahantulijat palautettaisiin ensirekisteröintimaahan.

Itävalta ja Italia ovat uhanneet sulkea rajansa Euroopan suuntaan, mikäli Saksa ryhtyy noudattamaan hallitussovun aikaansaanutta politiikkaa. Italian ja Itävallan ilmoituksen jälkeen Seehofer on uusinut uhkauksensa käännytyksistä.

– Olisi huono strategia vain todeta, ettei kahdenvälisiä sopimuksia tule syntymään. Siinä tapauksessa joutuisimme palaamaan siihen lähtökohtaan, että käännytämme tulijat rajalta.

Uhkaus kohdistuu erityisesti Saksan ympärysvaltioihin, jotka tulisivat kärsimään lisääntyvästä maahantulijoiden paineesta, mutta myöskin Merkeliin, jonka hallitus on jo tovin aikaa natissut liitoksistaan. Seehoferin lähtötarjous on voimassa, mikäli kovennettua politiikkaa ei ryhdytä noudattamaan ja uuden hallituksen muodostaminen edellisen vaalituloksen pohjalta, Merkel sen johtajana vaikuttaa mahdottomalta.

Lähde: Reuters

 

8 thoughts on “Saksan sisäministeri uhkaa vetää rajat kiinni jos palautussopimuksia muihin EU-maihin ei synny

  • 10.7.2018 at 11:20
    Permalink

    Pakka sekaisin Saksassa ja välit huononee naapureihin? Niin sitä pitää!

    “Ei ole Eurooppaa, on vain Saksa ja sitä ympäröivät pelokkaat”.
    – Paolo Savona, italialainen taloustieteilijä

    Reply
  • 10.7.2018 at 11:38
    Permalink

    Mihin tässä enää Venäjän hybridivaikuttamista tarvitaan?

    Reply
    • 10.7.2018 at 13:02
      Permalink

      Eihän Venäjän tarvitse kuin katsella sivusta ja naureskella partaansa tätä EU- ja kulissieliitin itseaiheutettua farssia. Tosin syvempi tarkoitushan tässä on tarkoituksellinen kaaoksen luominen, jota varten voidaan sitten tiukentaa kaikkia lakeja, mitätöidä vapauksia ja ihmisoikeuksia ja luoda EU:n liikuteltavat ”turvallisuusjoukot” joita voidaan sitten käyttää toisinajattelijoiden eli EUvostoliiton vastustajien eliminoimiseen.

      Reply
  • 10.7.2018 at 12:19
    Permalink

    Oikeaa puhetta mieheltä eikä märkäperseiseltä elttaantuneelta maailmanparantaja ämmältä, jonka elämällä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin tuhota Eurooppa ja sen puhdas sieluiset kansakunnat, joiden elämänarvot ja tahto elää jokapäiväistä arkielämää tehden työtä viikot odottaen enemmän kuin ansaittua viikonloppuvapaata perheensä parissa jokseenkin tyytyväisenä siitä, mitä heillä on ja jonka elintason takaamiseksi he ovat ITSE sen luoneet ahkeruudellaan, jonka pontimena on ollut tervejärkisten ihmisten halu kokea ja saada maalliselta elämältään tarkoituksen katsoen aina pitkälle tulevaisuuteen taaten näin lapsilleen ja lapsenlapsilleen ehkä vähän paremman elintason ja turvatun yhteiskunnan, jossa he voivat jatkaa jo pois väistyviä sukupolvia säilyttäen esi-isiensä ja -äitiensä geenejä, jotka ovat osoituksena siitä, että nämä ominaisuudet ovat olleet kelpoja ja maailman vastatuulissa koeteltuja voitokkaita ominaisuuksia, joita ei jäytäen koverra sisäsiittoisuuden luita hepertava geenivirheiden kirouksellinen irvokas sairaustila, jonka seurauksena on vain brutaali barbaarinen henkisesti tylsistyneitä eläimen ja ihmisen välimaastoon taantunut primitiivinen petoeläin, jonka koko olemus on kieroutunut kuin samasta syystä maata pitkin luikerellen kasvava mänty, joka ei koskaan tule nousemaan muiden yläpuolelle kohti aurinkoa ja yhteyttämään tuottaen happea sille ekosysteemille, jota se parasiittina hyväksikäyttää vain ottamalla, mutta antamatta mitään takaisin kuin maantierosvot, jotka veivät kaiken omaisuuden, häpäisten naiset ja riistämällä vielä hengenkin kunnon kansalaisilta tuntematta sisimmässään mitään inhimillisiä tunteita vain ainoastaan kuoleman pimeyttä ja verenvuodatuksen iloa.

    Reply
  • 10.7.2018 at 12:47
    Permalink

    Saksalaiset alkaa olla kurkkua myöten täynnä maahanmuuttajia ja niiden elukkamaista käytöstä. Toivottavasti kohta alkaa tapahtua palautuksia suurella mittakaavalla. Ja myös Suomessa. Maahanmuttajat eivät valvo lainkaan jälkikasvuaan. Eivät ehdi kun täytyy panna 24/7 uutta paholaisen sikiötä alulle.

    Reply
  • 10.7.2018 at 12:58
    Permalink

    No miten olisi sellainen että rajat kiinni kaikilta asiattomilta? Muistaakseni joskus tämä oli normaalitila, eikä kenenkään rehellisellä asialla ja paperit kunnossa liikkuvan ihmisen kulkua estetty. Jos joku tätä vastustaa, niin se kertoo kaiken motiiviensa rehellisyydestä.

    Reply
  • 10.7.2018 at 16:22
    Permalink

    Pelkkää teatteria jonka ainut tarkoitus on pelata lisä-aikaa väestönvaihdon suorittamiselle

    Reply
  • 10.7.2018 at 20:56
    Permalink

    Suomen ja Irakin välillä on toimiva palatussopimus, Irak palauttaa Suomeen kaikki irakilaiset jotka eivät halua poistua suomi-kuffareiden taikaseinän vierestä.(sarkasmia)

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.