Reijo Tossavainen: Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

Euroopan Unionin ykkösvirkamies Jean-Claude Juncker on pahoin alkoholisoitunut. Hänet nähdään usein juopuneena tärkeissä viranhoitoon liittyvissä tehtävissä. Viimeksi Naton huippukokouksessa, jossa mm. presidentti Sauli Niinistö joutui tukemaan Junckerin pystyssä pysymistä.

Junckerin juopottelu ja tapaamiensa henkilöiden läpsyttely hyväksytään. Sitä jopa selitetään selkävaivoilla. Niitäkin voi olla, mutta ne eivät selitä Junckerin alkoholi- ja käytösongelmia.

On ollut surkuhupaisaa seurata, kuinka valtioiden päämiehet suhtautuvat hyväntahtoisesti hymyillen EU:n tärkeimmän virkamiehen ongelmiin ja kykyyn hoitaa työtään. Mediakin on kääntänyt katseena muualle. Jutuissa puhutaan useimmiten selkäongelmista, tai vaietaan kokonaan.

Väistämättä mieleeni tulee vertailu Teuvo Hakkaraiseen, joka pikkujoulutunnelmissa suuteli vastentahtoista Veera Ruohoa. Useimmiten tällainen epäasiallinen käytös tuomitaan sanallisesti ja asianosaiset sopivat asiasta. Mutta niin ei tapahtunut Hakkaraisen osalta. Hänestä tehtiin rikosilmoitus ja mediamyllytys oli perusteellista. “Parempien ihmisten” ylenkatseisuus oli silmiinpistävää.

Toin nämä esimerkit esille osoittaakseni kaksinaismoraalin, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Perussuomalainen rivikansanedustaja on agendamedialle ja muulle mukasuvaitsevaistolle paljon helpompi ja hyväksytympi maali kuin yksi maanosamme tärkeimmistä vaikuttajista.

…………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

17 thoughts on “Reijo Tossavainen: Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

  • 13.7.2018 at 11:09
    Permalink

    Varaudu Reijo Tossavainen paskamyrskyy tuota ei olis saanut sanoa. 🙁

    Reply
  • 13.7.2018 at 11:18
    Permalink

    Junkersin rapajuoppo näytää kourivan ja suutelevan mieluummin äijiä,taitaapi ketale olla pakaraporari, siltä vaikutaa myös yksi mummonnussija transsujenmaalta.

    Reply
    • 13.7.2018 at 12:07
      Permalink

      Syy miksi Jyrki Käteinen hikoilee ja punoittaa lähes jatkuvasti…mutta kunnon kokoomuslaisena Jyrki-boy lyö lumpiot lattiaan -raha ratkaisee ja perse kestää!

      Reply
  • 13.7.2018 at 11:53
    Permalink

    rapajuoppo druncker´s kuvaa hyvin eu,n toimintaa…..

    Reply
  • 13.7.2018 at 12:16
    Permalink

    Trumpin möläytykset voivat jatkua myös Helsingissä: ”Kaikenlaisia reaktioita voimme odottaa”
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Britannian nykyinen, liian pehmeä brexit-suunnitelma voi tuhota mahdollisen vapaakauppasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa.

    AAMULEHTI EI SANO SANAKAAN JUOPPO JUGERIN tapauksesta
    paitsi että selkä kipee

    Trumpin möläytykset voivat jatkua myös Helsingissä

    on tämä aikamoista akenda journalismia suomessa

    kun joku saa sammua suurinpiirtein eu tilaisuuksissa

    ja joku siihen kuulumaton absolutiusti silti

    on yksistään se möläytelijä

    eli EU n virka juopotkin

    jotka häpäisevät kaikki eu jäsenmaaiden kansalaiset käytökselään

    saavat ennemän arvostusta kuin thrump

    junger ei möläyttele
    ei edes 2 promllen kännissä

    jota suomen valtamedia kutsu selkä kivuiksi
    aika pimeetä

    vertauskuva

    Viinapullo 2 markkaa

    Reply
  • 13.7.2018 at 14:29
    Permalink

    jungerin selkä kipu lääkeeksi

    pullo koskenkorvaa 2 markaa

    että hän näyttäisi selvältä —Keräys pystyyn

    ei perhana onko Niinistö vienyt hänelle tuliaisina tasku-matin

    finland vodka brandin edistämisen nimissä globaaliisti

    ja junger vetänyt lärvit liberaalisen tyyliin

    eli perseet olalle

    Hollanin pääministeriltä hän on saanut selkä kipuihin tuliaisena 4 gramaa pilvee

    kaiken sallivan hyvyyden liberaalisuuden merkiksi

    jointti huleen ja huikka suomi vodkaa ennen EU kokousta

    Avot

    lopputulos

    https://www.youtube.com/watch?v=hmU1mSPZNig

    Valtamedia” täysin EU:n talutusnuorassa – Mediat vaikenevat Junckerin kännisekoiluista – HÄVETKÄÄ!
    Tässä nyt näette, kuinka mediat Suomessa toimivat.

    Reply
  • 13.7.2018 at 15:05
    Permalink

    Valtamedialla ja Juncerilla on sama isäntä. Juncer on jatkuvasti humalassa, koska sätkynukkena oloa ei kestä selvin päin. Yleisessä tiedossa on että valtamedian toimittajat ovat järjestään alkoholisoituneita reppanoita, jotka juovat koska eivät saa kirjoittaa factaan perustuvia uutisia.

    Reply
  • 13.7.2018 at 15:36
    Permalink

    Hakkarainen on tehtäväänsä valittu demokraattisissa vaaleissa.
    Junckeri ja kumppanit taas ovat Bilderbergin eliitin valitsemia konnia pyörittämään suurta kusetusta.

    Reply
  • 13.7.2018 at 15:46
    Permalink

    Euroopan komissio ärähti Juncker-vihjailusta: ”Enemmän kuin mautonta”
    Eu muistutaa nykyään joltain helvetin pelle pataljoonalta

    Jean-Claude Juncker not giving a fuck (compilation)
    https://www.youtube.com/watch?v=V2QrARLZe-o
    miten nin mautonta
    kun puhutaan siitä mitä hän on
    TOP 5 Drunken Politicians

    Reply
  • 13.7.2018 at 16:24
    Permalink

    Aikoinaan naureskeltiin Venäjän presidentin Boris Jeltsinin votkaturisti matkoista valtiovierailujen yhteydessä, jolloin tuo mies oli täydessä seilissä, mutta nousiksessa varsin ”hyvän tuulinen”. 40-vuotta sitten Ahti Karjalaisen presidentti haaveet saivat jäädä 1980-luvun alussa nk. ”henkilökohtaisen ongelman” takia, jota ei tuolloinen aika ja kansa voinut hyväksyä presidenttiehdokkaalta, josta olisi pitänyt tulla seuraaja työkyvyttömäksi kesken kauden tullutta presidentti Urho Kekkosen jälkeen. Myös vm. käytti runsaasti alkoholia mm. Neuvostoliiton matkoillaan ja juhlatilaisuuksissa, mutta kuitenkaan häntä ei voida pitää rapajuoppona, vaan kaikki rajoittui valtiovierailujen runsaaseen skoolaamiseen ja alkoholin käyttöön, joka sinänsä johtui tuona aikakautena hyvän isännän merkiksi tarjota väkeviä arvovieraille kohteliaana protokolla vaatimuksena. Onhan selvää, että vieraalle täytyi osoittaa kunnioitusta ja sitä ettei tässä oltu mitään köyhäkauloja, vaan tarjoomukset olivat runsaat ja hienoa laatua.
    Druncker on täysi pelle, joka kuvastaa osuvasti koko EU:ta ja myös muita sen palveluksessa olevia poliitikkoja ja virkamiehiä.

    Reply
  • 13.7.2018 at 18:35
    Permalink

    aika käsitämätöntä

    kun tästä videosta näkee muiden myötä häpeän selvästi

    esim Niinistön

    Jean-Claude Juncker Drunken at NATO summit 2018
    135 227 näyttökertaa

    Reply
  • 13.7.2018 at 18:38
    Permalink

    Suoraa sanotuna surullista katsotavaa

    katko kävelyä

    kun alkoholi tuhoaa motoriikan ja vei jalat mukanaan

    Reply
  • 13.7.2018 at 18:53
    Permalink

    Tää taitaa olla niitä parempia juoppoja………..

    Reply
  • 13.7.2018 at 19:02
    Permalink

    Supisuomalainen tapa on rönsyillä pikkujouluissa. Se on vähänuomalaise kuin entisten hallitsijoitten järjestämät pilailupäivät, joissa sai haukkua ummet ja lammet sekä johtoa, että virkamiehiä. Toinen perusvika on että, finskin pitää näyttää, että viinaa on juotu ja hukkaan ei hyvät juomat ole menneet. Teuvo on aito suomalainen sahuri, eikä ole maasutettu eduskunnassa. Siis todellinen kansanedustaja ja nyt vain niinkuin monen monet vastaaviin tilanteisiin joutuneet suomalaiset miehet on käytävä taisteluun siitä kumpi on kovempi tekijä viina vai mies. Eiköhän Teuvo selviä voittajana.

    Reply
  • 13.7.2018 at 20:36
    Permalink

    Jos otan niin otan ja kun otan niin otan kunnolla. Iskias lähtee kunnon tömpsyllä.

    Reply
  • 15.7.2018 at 07:27
    Permalink

    EU:n oma Borat – Drinker Juncker.

    Reply
  • 15.7.2018 at 14:04
    Permalink

    Kun taas huippukokoustetaan ja asialistalla taitaa olla kohtuu tärkeitäkin asioita niin minkälaisen kuvan EU:sta saa, jos sen puheenjohtaja ei pysty pitämään itseään edes ”pienissä” vaan hoipperhtii sekaisin kutsuvieras joukossa, eikä osaa lavalta alas.
    Junckerilla ei taida olla todellista valtaa tai jos on niin se pitäisi otta heti pois.
    Toinen asia on vielä valtamediamme ”iskias vaivat”, kuin parhaina Neuvostoliiton päivinä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.