Suomi varoitti ennakkoon: Suostuu finanssitietojenvaihtoon mm. Panaman kanssa

Valtiovarainministeriö kertoo, että Suomi voisi saada tietoja eräiden maiden pankeissa sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksissa olevista suomalaisten tuloista ja varoista jo vuodelta 2017, jos osapuolet antavat suostumuksensa tietojenvaihtoon.

Eräät EU:n ulkopuoliset maat eivät ehtineet mukaan ensimmäiseen vaiheeseen OECD:n luoman finanssitilitietojen vaihtamista koskevan raportointistandardin soveltamisessa, maiden oman lainsäädännön vuoksi. OECD:n sopimus kuitenkin sallii finanssitilitietojen vaihtamisen jo vuodelta 2017, jos osapuolet ilmoittavat suostuvansa tähän.

Suomi on 13.7. tasavallan presidentin istunnossa omalta osaltaan päättänyt antaa ilmoituksen suostumuksestaan tällaiseen finanssitilitietojen vaihtamiseen.

Mahdollisia Suomen osapuolia voisivat olla muun muassa Bahama, Hongkong, Macao, Qatar ja Panama, jos ne antaisivat vastaavat ilmoitukset. Suomi voisi tällöin saada tietoja näiden maiden pankeissa sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksissa olevista suomalaisten tuloista ja varoista jo vuodelta 2017.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen viranomaisilla olisi entistä laajemmat mahdollisuudet saada kiinni varallisuuttaan kotimaan verottajalta esimerkiksi Panamalla piilottelevat rötösherrat. Valtiovarainministerin ennakkovaroitus asiasta saattaa kuitenkin näkyä vaikkapa Panamalla rahojaan makuuttavien talousrikollisten äkillisellä omistuksien poistumisella kyseisistä maista.

Lähde: Valtiovarainministeriö

6 thoughts on “Suomi varoitti ennakkoon: Suostuu finanssitietojenvaihtoon mm. Panaman kanssa

  • 14.7.2018 at 10:45
    Permalink

    Hyvä, että suomelian nilkit ehtivät hävittämään jälkensä ja piilottamaan kavalletut / varastetut / verot / varat.

    Reply
  • 14.7.2018 at 12:52
    Permalink

    Jo vuodelta 2017. Tiedot pitäisi tarkistaa vuodesta 1987 alkaen, jolloin Suomen älypää eliitti keksi käynnistää keinotekoisen taantuman holtittomalla luoton annolla yms. toimilla. Laman ensi tahdit näkyivät loppu vuonna 1990 kun useat isot yritykset alkoivat karsia työvoimaa.
    Toivottavasti kansa äänestää seuraavissa vaaleissa hallituksen jolla olisi munaa tutkia ja tuomita 1990 luvun pankkikriisin syylliset.

    Reply
  • 14.7.2018 at 13:03
    Permalink

    Suomen nilkit virkamiehet ja poliittinen poliisi eivät tule saamaan yhtään oikeaa talousrikollista kiinni. KUULUVAT NIMITTÄIN ITSE SAMAAN JENGIIN missä suurimmat veivaukset (valtion kassasta tietenkin!) tehdään.

    Reply
    • 14.7.2018 at 14:44
      Permalink

      Pari pikkufisua toki uhrataan että saadaan huomio käännetyksi pois itsestä.

      Reply
  • 14.7.2018 at 18:56
    Permalink

    Lakeja voidaan aina säätää kansan lumeeksi, mutta on eri asia sovelletaanko niitä todellisiin rikollisiin, jotka pimittävät varojaan hieman enemmän mitä säästöpossuun mahtuu.

    Reply
  • 14.7.2018 at 21:33
    Permalink

    Suomihan nyt on joka asiassa kieli ruskeana tyrkyttämässä kansalaistensa tietoja sinnekin mistä niitä ei ole edes kysyttykään. Kylvävät varmaan lentolehtisinä autiosaarillekin. Kuinka vain parhaiten saadaan kiusaa tehtyä. Ei sen niin väliä, jos ei suomi pääse verottamaan. Pääasia että joku ottaa tuulipuvulta rahat pois. Ettei vaan ala kahisemaan liikaa, sen paremmin setelit kuin tuulipukukaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.