Telia ostaa Bonnier Broadcastingin – Kaupassa vaihtavat omistajaa mm. MTV ja C-more

Telia Company ostaa Bonnierilta Bonnier Broadcasting-liiketoiminnot. Kokonaisuuteen kuuluvat MTV:n ja Mediahubin lisäksi ruotsalaiset TV4 ja C More. Kauppahinnaksi on kerrottu 9,2 miljardia kruunua, eli noin 889 miljoonaa euroa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomessa MTV.

Telia vihjaili tarjouksensa suuruudesta jo aiemmin tällä viikolla, joskin ilmoitti haluamansa kauppahinnan hieman yläkanttiin, noin 10-12 miljardiin kruunuun.

Kaupan kohteena olevat liiketoimet muodostavat noin 30% Bonnierin koko liikevaihdosta. Bonnieria on aiemmin arvosteltu mm. osaksi kansainvälisempää tiedonvälityskartellia ja esimerkiksi sen uutistoimintaa on arvosteltu yksipuoliseksi sekä, kuten valtamedian arvoon kuuluu, tarkoitushakuiseksi. Telia Companyn toimitusjohtaja Johan Dennelind kommentoi MTV:lle Telian kunnioittavan uutta rooliaan mediassa.

– Meillä on selkeä näkemys siitä, kuinka ylläpidämme toiminnan journalistista riippumattomuutta jatkossakin sekä suhteessa meihin yrityksenä että osakkeenomistajiin.

Bonnierin omistuksiin Suomessa kuuluu yhä mm. kustantamo WSOY sekä samalla alalla toimiva Tammi.

Lähde: MTV, Reuters

 

 

6 thoughts on “Telia ostaa Bonnier Broadcastingin – Kaupassa vaihtavat omistajaa mm. MTV ja C-more

  • 20.7.2018 at 09:10
    Permalink

    Mikä on uuden omistajan ja päätöksiä tekevän porukan tausta? Uskontotausta esimerkiksi.
    Niinkuin sillä nyt olisi merkitystä, kjäh, kjäh.

    Reply
  • 20.7.2018 at 09:28
    Permalink

    Valehtelu suomen kansalle tulee siis jatkumaan uuden omistajan voimin.

    Reply
  • 20.7.2018 at 10:25
    Permalink

    Mikään ei muutu. Vihervassutoimittajat naputtelevat edelleen epätodellisia, ideologisia unelmiaan totuutena olemassaolevan todellisen totuuden sijaan.

    Reply
  • 20.7.2018 at 10:26
    Permalink

    Silloin kun Bonnier osti Detusche Wirtschafts Nachrictenin niin uutisoinnin linja muuttui kerrasta. Siihen asti uutisoitiin mm. ”pankkiirien itsemurhat” joita oli muistaakseni parhaimmillaan 500 vuodessa. NYkyisen noin 130 sijaan. Sielä uutisoitiin politikkojen mädännäisyydestä ja sielä oli tutkivaa journalismia.

    …mutta ei ole enää. Uutiset tulevat pari päivää myöhässä ja ne ovat niiitä samoja mita muutkin Bonnierin roskalehdet sisältävät. Sivuille on kuitenkin ilmestynyt ”lahjoita rahaa” ilmoitus joka ruikuttaa jatkuvasta rahaa ”toimintaan” koska ilman sitä ei muka voida toimia. Vapaa lehdistö kun on kyseessä.

    Bonnierilla on Midaksen kosketus kaikkeen missä ne ovat mukana. Ei kullaksi vaan sonnaksi.

    Reply
  • 20.7.2018 at 19:46
    Permalink

    Ruotsalaiset omistavat kohta koko Suomen mediakentän. Tosin Bonnier on vain ”ruotsalainen”, sillä tosiasiassa kyse on juutalaisesta omistaja suvusta, joka on muuttanut perijuutalaisen sukunimensä Bonnieriksi harhauttaakseen goyimeja. Tosin itse he ovat syyksi kertoneet ”antiseminismin”, jota pyritään välttämään nimen vaihdolla. Myös sarjamurhaajat ja psykopaattiset mielipuolet vaihtelevat sukunimeään istuessaan vankilassa tai vankilamielisairaalassa peittääkseen ”menneisyytensä”, joka toisaalta edesauttaa pian vapaaksi päästyään uusien uhrien metsästyksen ja murhaamisen joko paloitellen tai sitten jättäen perin irvokkaaseen asentoon luontoon, josta kelpo sienestäjä tai marjastaja luontoreissullaan sen löytää.

    Reply
  • 21.7.2018 at 06:07
    Permalink

    Kukaan järkevä vaan ei seuraa MTV:ä jos sisältö ei muutu rajusti.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.