”Äärimmilleen kiihotetut” – Saksassa 20 000 osoittaa mieltään maahanmuuton lisäämiseksi

Saksassa vasemmisto on mobilisoinut massojaan ja osoitti mieltään 20.000 henkilön voimin Köningsplatzilla, Münchenin keskustassa. Mielenosoitus oli suunnattu hallituksen kiristynyttä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan, ”suvaitsevaisuuden ja avoimuuden” puolesta. Kaikenkaikkiaan järjestäviä tahoja on ollut jopa 130.

Syy juuri Münchenin valikoitumiselle mielenosoituksen pitopaikaisi löytyy sekin hallituksesta, jossa Merkelin CDU/CSU-koalition CSU-puolisko on kotoisin Baijerista, jonka pääkaupunki München on.

Organisaatioita uskonnollisista yhdistyksistä, avustusorganisaatioista ja ammattiliitoista aina yksityishenkilöihin kokoontuivat eilen yhteen painostaakseen maan hallitusta ”parempaan” maahanmuuttopolitiikkaan.

Saksan vasemmistossa on viime kuukausina alati kiihtyen kasvanut huoli siitä, että äärioikeistolaiseksi koettu, maahanmuuttoon äärimmäisen kriittisesti suhtautuva AfD (Vaihtoehto Saksalle), on alkanut vallata alaa keskusteluissa ja lisääntyvällä kannatuksellaan käytännössä pakottanut hallituksen kiristämään pakolaispolitiikkaansa.

Die Pressen mukaan mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti. 

Lähde: Fria Tiden / Die Presse

16 thoughts on “”Äärimmilleen kiihotetut” – Saksassa 20 000 osoittaa mieltään maahanmuuton lisäämiseksi

  • 23.7.2018 at 18:10
    Permalink

    Hyi helvetti saksaa näinä päivinä, kyllä olisi taas eräälle johtajalle menneisyydessä tarvetta.

    Reply
    • 23.7.2018 at 18:29
      Permalink

      1945 jälkeen euroopassa ei ole ollut yhtään todellista johtajaa. Ei ensimmäistäkään.

      Reply
    • 23.7.2018 at 18:30
      Permalink

      Tarkoittanet erästä alkujaan itävaltalaista.

      Reply
      • 23.7.2018 at 18:57
        Permalink

        Jotain sinne suuntaan…Jätettäköön nimi mainitsematta että jos suvakkeja sattuu olemaan, eivät räjäytä lopullisesti viimeisiä aivosuoniaan.

        Reply
  • 23.7.2018 at 18:31
    Permalink

    Kyllä näyttää Saksassa hulluja riittävän.

    Reply
  • 23.7.2018 at 18:49
    Permalink

    Keitähän ne 20 000 ovatt? Hormonihäiriöisten yli doubattujen DDR:n ex-yleisurheilijoiden muksuja? Aivot syntymä sekaisin kun äidin ulkomuoto on ollut miehinen ja muksu on ihmetellyt mistä vitusta on tullut maailmaan. Nämä reppanat Open Society Foundation sitten palkkasi hyödyllisiksi idiooteiksi globalistimafian masinoimaan hulluuteen.

    Reply
  • 23.7.2018 at 19:12
    Permalink

    Kommunismi eri muotoineen on maailman syöpä aivan kuten samalla ”astialla” enimmäkseen viihtyvät juutalaiset, sillä millä kaikella voidaan edesauttaa valkoisten kristittyjen kansanmurhaa sinne pesiytyvät kaikki selkäänpuukottajat ja Euroopan totaalisen tuhon puoskarit.

    Reply
  • 23.7.2018 at 19:25
    Permalink

    Eikö saippuaa enää tehä hyvästä raaka aineesta?

    Reply
  • 23.7.2018 at 19:46
    Permalink

    Nämä 20 000 vasuripaskaa voisivat konkreettisesti edistää maahanmuuttoa ja muuttaa Saksasta niihin persläpimaihin joiden kaltaiseksi tahtovat Saksankin muuttaa.

    Reply
    • 23.7.2018 at 20:42
      Permalink

      Olisi tosiaa hyvä jos kaikki euroopassa olevan maahnmuuton kannattajat lähetettäsiin asumaan loppuiäkseen vaikka Etelä-afrikkaan, siellä näkisivät niitä ihannoimiaan karvakäsiä ja ainoita rasisteja maapallolla, voisi tulla suvakeilla valkoisia ihmisiä ikävä…..

      Reply
  • 23.7.2018 at 20:47
    Permalink

    Saksassa on 82 522 000 asukasta, eli noin 82,5 miljoonaa saattaa olla eri mieltä kuin nä 20 tuhatta suvakkia.

    Reply
    • 23.7.2018 at 23:50
      Permalink

      Suomen mittakaavassa sama kuin jos 1250 suvakkia kiljuisi lisää matuja maahan, niin kuin kiljuukin.

      Reply
  • 23.7.2018 at 21:13
    Permalink

    Kun antaa pirulle pikkusormen….jne…

    Reply
  • 24.7.2018 at 06:00
    Permalink

    Hulluja ovat, mikä saa tuollaisen ihmismäärän huutamaan jukisesti omaa itsemurhaa. No joukossa on suurin osa uussaksalaisia, matuja ja heidän perskärpäsiään, kuten telaketjufeministit, homot, hipsterit ja muuta yhteiskunnan pohjasakkaa jotka elävät veronmaksajien kukkarolla. Nuo saavat hyvin jukisuutta soroksen rahoittamilta medioilta, siksi se näkyy. Tulee mielikuva että suurin osa on haittamaahnmuuton puolella, kuin taikurin tekemä illuusio joka ainakin osin uppoaa vielä aivottomiin zombeihin.

    Reply
    • 24.7.2018 at 09:47
      Permalink

      ”matuja ja heidän perskärpäsiään, kuten telaketjufeministit, homot”

      Tuo on se asia mitä ei voi normaali ihminen käsittää. Eivätkö nuo mainitut ryhmät oikeasti käsitä mikä heidän kohtalonsa on islamilaisessa maassa tai sellaiseksi päätyvässä? Se mitä vähemmistöille tapahtuu on fakta ja sen voi käydä tarkistamassa missä tahansa muslimienemmistöisessä maassa. Vai onko näillä se sitten se ultimaattinen fantasia ja perversio että oma pää lähtee irti?

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.