Poliisi julkaisi tilastot alkuvuodelta: Suomi on turvallisempi maa Mutta…

Poliisin mukaan se on resurssipulasta huolimatta onnistunut tammi-kesäkuun aikana  kansalaisten turvallisuutta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden saralla sekä myös perinteisten rikosten torjunnassa. Merkittävän tahran poliisin onnistumiseen tuo kuitenkin seksuaalirikosten määrällinen kasvu. Myöskin lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten ilmoitusten määrät ovat kasvussa.

– Pahoinpitelyt julkisilla paikoilla ovat vähentyneet ja rikosten selvitysprosentitkin ovat hiukan parantuneet, poliisijohtaja Tomi Vuori Poliisihallituksesta sanoo ja jatkaa:

– Poliisilla on kuitenkin haasteena pystyä vastaamaan hälytystehtävien määrän kasvuun sekä uusiin kasvaviin trendeihin huumaantuneena ajamiseen sekä lisääntyneisiin huumausainerikollisuuteen ja seksuaaliseen häirintään.

Vuoren mukaan liikenteessä valvontaa on pystytty kohdistamaan onnistuneesti. Hieman edellisvuotta pienemmästä työpanoksesta huolimatta on rattijuopumuksia ja liikennerikoksia paljastettu aikaisempaa enemmän, joka tosin saattaa johtua myöskin ”pienemmästä työpanoksesta” asian tiimoilta. Samalla ja mahdollisesti samasta syystä liikennerikkomusten väheneminen ja kasvanut huomautusmäärä kertovat erityisesti suurempien ylinopeuksien vähenemisestä.

Resurssien vähäisyys pidentää tutkinta-aikoja kuten myös tutkintaprosessiin lisätyt erilaiset lakisäänteiset velvoitteet. Lupapalvelujen puolella kasvavat henkilökorttien myönnöt taas kertovat kansalaisten löytäneen kyseisen kortin edut. Rikoksia kuitenkin onnistutaan selvittämään hieman aiempaa enemmän.

Suomi on turvallisempi maa mutta…

Rikoslakirikoksista tehtyjen ilmoitusten kokonaismäärä jatkaa laskuaan. Poliisille ilmoitettiin vuonna 2018 tammi-kesäkuussa noin 201 000 rikoslakirikosta, mikä on lähes 5 % vähemmän verrattuna vuoden 2017 vastaavaan ajanjaksoon. Lukuihin ei lasketa liikennerikoksia. Laskua mm. maisuusrikoksissa on 8,3 %, väkivaltarikoksissa 5,5 % ja talousrikoksissa 34,4 %.

Ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus on pysynyt samana viime vuoteen verrattuna, mutta rikosilmoitukset, joissa ulkomaalaisia on osallisena, ovat hienoisessa laskussa.

Kuten sanottua, rikosten selvitysprosentti on hieman parantunut ja erityisesti ns. pimeinä tulleiden rikosten selvitysaste on kohentunut. Tämä siitäkin huolimatta, että poliisihenkilöstön määrä on käytännössä pysynyt ennallaan. Tutkinta-ajat sen sijaan ovat hiukan pidentyneet. Syiksi poliisi kertoo niukat resurssit sekä vuosien saatossa tulleet erilaiset lakisääteiset ilmoitusvelvoitteet, jotka lisäävät tutkijoiden työtaakkaa.

Alkuvuodesta 2018 poliisilla oli liki 510 000 hälytystehtävää. Kokonaisuudessaan poliisin hälytystehtävät lisääntyivät 9 526 tehtävällä verrattuna samaan ajankohtaan vuonna 2017, eli jonkinasteista kasvua on havaittavissa.

Poliisin toimintavalmiusajat ovat kategorioittain pidentyneet. Poliisi spekuloi tilanteen johtuvan mahdollisesti siitä, että poliisihenkilöstön määrä on suhteellisesti vähentynyt kirjattuihin tehtäviin verrattuna. Hälytystehtävissä positiivinen piirre ovat vähentyneet kotihälytystehtävät, mitä tukee myös perheväkivaltailmoitusten vähentyminen.

Seksuaalirikosten osalta tilanne on vieläkin vähemmän optimismia herättävä. Siitäkin huolimatta, että poliisin tietoon tulleiden raiskausrikosten määrä on laskenut, seksuaalinen ahdistelu on lisääntynyt yhdessä muiden seksuaalirikosten kanssa edellisvuoteen verrattuna.

Lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä tehtyjen ilmoitusten määrä on lisääntynyt. Internet osaltaan mahdollistaa nämä rikokset. Toisaalta poliisi näkee, että myös yleinen tietoisuus rikosilmiöstä on parantunut, jolloin ilmoituskynnys on myös madaltunut. Toki poliisin näkemyksen oikeellisuus edellyttäisi, etteivät ihmiset aiemmin ole tienneet lapseen sekaantumisen olevan rikollista tai että lasta koskee yhtäläiset itsemääräämisoikeudet koskemattomuutensa turvaamiseksi kuin akuistakin.

Huumausainerikollisuus näkyvin osa vakavaa rikollisuutta

Vakavissa rikoksissa huumausainerikosilmoitusten määrä on kasvanut, vaikka samaan aikaan poliisin tietoon tulleet törkeät huumausainerikokset ovat vähentyneet. Huumausainerikollisuus on siis näkyvämmin läsnä kansalaisten arjessa.

Vakavan rikollisuuden, kuten huumausainerikollisuuden, torjunta vaatii erityisesti poliisin omaa paljastavaa toimintaa. Muuttuvat trendit, kuten huumausaineiden myymisen siirtyminen Internetiin, tuovat omat lisähaasteensa poliisin paljastavalle tutkinnalle. Poliisin resursseja on viimeaikoina kohdistettu internetiin myöskin muunlaisen rikollisuuden kohdalla, joten tuloksia odotetaan myöskin huumausainerikollisuuden saralla.

Vakavan rikollisuuden torjunta on poliisin mukaan lähtökohtaisesti pitkäkestoista tutkintaa, mikä sitoo poliisin resursseja pidemmän aikaa laajoihin juttukokonaisuuksiin. Tällainen rikollisuus on usein kansainvälistä, joka sekin, lisääntyneestä kansainvälisestä yhteistyöstä huolimatta tuottaa omat hankaluutensa tutkintaan.

Lähde: Poliisi

 

6 thoughts on “Poliisi julkaisi tilastot alkuvuodelta: Suomi on turvallisempi maa Mutta…

  • 24.7.2018 at 09:39
    Permalink

    Poliisilla ei ole resurssi pulaa. Kun kansallismieliset kokoontuvat poliiseja ilmaantuu divisioonan verran. Samoin kun Lahdessa teinipoika pukeutui lakanaan 2015 oli koko valtakunnan poliisivoimat kentällä.

    Reply
  • 24.7.2018 at 10:13
    Permalink

    Polliisin kandeis palkata rivehinsä ählämejä.kieliongelmien takia.ehkä saataisi selvitettyä VAKAVAT naisiin,lapsiin ja miehiin kohdistuvat seksuaalirikokset.Näille karvakäsiählämeille kun käy panopuuksi kaikki mikä liikkuu myös elukat.

    Reply
    • 24.7.2018 at 10:58
      Permalink

      Pelkään pahoin, että poliiseiksi päätyneet ählämit raiskaisivat kuten muutkin ählämit, mutta poliisivaltuuksin.
      ”Poliisista paiva. Kadet ulos ja housut alas!”

      Reply
  • 24.7.2018 at 11:14
    Permalink

    ”rikosilmoitukset, joissa ulkomaalaisia on osallisena, ovat hienoisessa laskussa.”
    Niin kun ihmiset on huomannut että rikosilmoituksella ei ole mitän merkitystä näissä tapauksissa.

    Reply
  • 24.7.2018 at 11:20
    Permalink

    Mitenkä maa voi olla turvallinen jos seksualirikokset kasvavat?

    Maan poliisi on menettänyt otteensa rikoksiin kun sekä seksualirikokset että huumerikokset kasvavat räjähdysmäisesti. Jos tilannetta vertaa kolmen vuoden takaiseen niin kasvua on tullut rajusti.

    Mutta ei hätää, sillä raiskaavathan ne suomalaisetkin. Ja puukottavat.

    Reply
  • 24.7.2018 at 14:25
    Permalink

    ”Suomi on turvallisempi maa mutta…” …kohta tämä ”impivaaralaisuus” on mennyttä kalua kunhan kaikki afrikkalaiset mutakuonot ovat saatu rahdattua tänne raiskaamaan, ryöstämään, murhaamaan, ryöstö murhaamaan, varastamaan, raiskaamaan lapsia, joukko raiskaamaan ja tekemään paloittelumurhia asuntoryötöjen yhteydessä ”vain muutaman hilun tähden”. mukaelma: ”Vain muutaman dollarin tähden!” -länkkäri.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.