18 vuotta vanha YK-raportti paljastaa- Eurooppaan 159 miljoonaa pakolaista vuoteen 2025 mennessä

Raportin laativat ns. ”expertit”, jotka väittivät löytäneensä ratkaisun Euroopan väestön ikääntymisen tuomiin ongelmiin. Raportti on päivitetty vuonna 2000 ja se päätyi ensimmäisen kerran julkisuuteen  ranskalaisen Twitter-käyttäjän hiljattain tekemästä postauksesta. Postaus on saanut suurta huomiota ja antanut uutta valoa pakolaiskriisin ylle. YK-raportti tarjoaa pönkää sille oletukselle, ettei maahantulijavyöry ollut täysin ”sattumanvarainen”.

Ratkaisu Euroopan kansojen ikääntymiselle oli raportin mukaan siis se, että kansat tai oikeammin vanhukset vaihdetaan 159 miljoonaan maahanmuuttajaan. Nämä maahanmuuttaja tulisivat asiantuntijoiden mukaan tarjoamaan ainoan mahdollisen ratkaisun mm. eläkkeiden rahoittamiselle ja tasapainon, 4-5:llä työläistä yhtä eläkeläistä kohti säilyttämiselle.

Raportin tulevaisuudennäkymät vuoteen 2050 olivat huonommat, ennen kaikkea Saksalle ja Italialle. Se myöskin osoittaa sen, että tilanne oli tiedossa jo hyvissä ajoin ja suunnitelma olisi antanut kansakunnille mahdollisuuden varautua maahantulijoiden massoihin. 

Kyseessä on käytännössä suunnitelma merkittävän kansanvaihdon suorittamiseksi Euroopassa. Vuonna 2016 Euroopan väkiluku oli n. 741 miljoonaa. Ympäristönsuojeluyhdistys ECOPOP ilmaisi raportin julkaisun yhteydessä tyrmistyksensä sen sisällön vuoksi. ECOPOP:in mukaan Euroopan kantokyky väestön osalta on maksimissaan 300 miljoonaa.

– Mantere on jo nyt ylikansoitettu eikä massiivisten siirtolaismäärien tuominen mantereelle voi olla ratkaisu näihin ongelmiin.

Tuolloin Euroopassa asui ”vaatimattomat” 445 miljoonaa ihmistä, joten määrä on lisääntynyt melkoisesti vuoden 2000 jälkeen. Vuonna 2000 Ranskan National Frontin puheenjohtaja Jean-Marie LePen kutsui suunnitelmaa ”kulttuurilliseksi kansanmurhaksi”.

Päivitetty 10:58- Lisätty Euroopan vuoden 2000 väkiluku, ECOPOP:in näkemyksiä sekä LePenin kommentti.

 Lähde: PRBtwitterVoice of EuropeSamhällsnytt

25 thoughts on “18 vuotta vanha YK-raportti paljastaa- Eurooppaan 159 miljoonaa pakolaista vuoteen 2025 mennessä

  • 25.7.2018 at 10:53
    Permalink

    Äänestän seuraavissa vaaleissa puoluetta joka erottaa Suomen EU:sta, yhteisvaluutasta ja YK:sta ja kaikista YK:n sisarjärjestöistä. Lisäksi vihreät on kiellettävä terroristijärjestönä.

    Reply
    • 25.7.2018 at 17:45
      Permalink

      Kokoomus on ainakin yhtä vaarallinen pakolaisbisnessuvakismillaan. Ja takuulla tämän Soros- ja Bilderberg -agendan takana jos joku. Katainen puhui jo useita vuosia sitten 1.8 miljoonasta Suomen tarvitsemasta mamusta ja Mykkäsen kiintiöpakolaismäärien kymmenkertaistamiset nykyisestä kertovat karua kieltään suunnitelmista. Orpo sisäministerinä 2015 tuotti maahamme n. 33.000 iphonenuorukaista Ruotsista ja arvotavaraa haettiin ihan busseilla varusmiesten turvatessa arvosaalista. Jan Vapaavuori kertoo ettei palveluammateissa kaupan kassana, tarjoilijana, myyjänä tai taksikuskina tarvitse edes suomen kieltä osata. Kokoomuspressa sanoo ettei Suomi voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse. Jokainen järjellinen ymmärtää pelin hengen.

      Reply
  • 25.7.2018 at 11:06
    Permalink

    Kyseessä on paremminkin suunnitelma kuin raportti.
    Kukahan oli suunnitelman tilaaja?

    Reply
    • 25.7.2018 at 11:25
      Permalink

      Ehkä se Paholainen, joka on Soroksella töissä?

      Reply
  • 25.7.2018 at 11:11
    Permalink

    Samalla tavalla jo vuona 1998 Suomen ELY-keskukset päättivät että vuoteen 2020 mennessä pitää 97% suomalaisista kiinteistöistä saattaa vesi- ja jätevesijärjestelmien piiriin. Jo silloin mietin että mitä idiotismia tämä tällainen on. Muka valokuituun kenelläkään ei ole varaa mutta muoviputkiin ja paineviemäreihin (arviolta 10-kertaa kallimpaan) löytyy yhteiskunnalta rahaa pilvin pimein. Ja niinhän sitä muoviputkea on kaivettu kohta parikymmentä vuotta Suomen maaperään. Mutta samaan kaivantoon ei ole kuitua saatu pudotettua. Ei sitten millään.

    No, tämä lois-politiikka ei ole uusi asia. Globalistit pelkäävät talouden ”romahtamista”, eli päivitäistavaroiden kysynnän pienenemistä. Ja sekös olisi kamala asia. Rahan myötä ne menettäisivät otteensa kansalaisista joilla on jo kaikkea. Ja ensikertaa 150 vuoteen ihmiset eivät tarvitsisi mitään.

    Katselin tuossa yli 100 vuotta vanhoja aikakauslehtiä. Jo silloin mainostettiin ja myytiin samoja artikkeleita kuin tänäpäivänä: autoja, kameroita, pukuja, kelloja ja naisille rintoja suurentavia/kohottavia liivejä. Niiden mainoksia löytyi monta aukeamaan. Mikään ei ole muuttunut 100 vuodessa. Ja jos ”automaattiraha” katkeaa globalisteilta, niin se on kamala paikka se.

    Reply
  • 25.7.2018 at 13:19
    Permalink

    Eivät nämä globalistit sitten sen vertaa älynneet, että siirtolaisväestön pitäisi olla sellaista ainesta joka suostuu tekemään töitä. Jos verorahoilla loisii, niin ei se kasvata yhteispottia mitenkään. Kaikenlaisia siantuntijoita on taas näköjään kuunneltu.

    Reply
  • 25.7.2018 at 13:36
    Permalink

    Ne jotka näitä suunnitelmia tekevät on syytä ripustaa kaupunkien valotolppiin roikkuman ja antaa variksien hoitaa homma loppuun. On täysin kestämätöntä että keskuudessamme liikkuu näin sairaita ajatuksia omaavia ihmisiä(?) jotka vihaavat omaa kansaansa ja rotuaan -tähän parasiittien laumaan ei puhe tule koskaa tehoamaan ja ellemme pysty eliminoimaan koko saastaista porukkaa on turhaa kuvitella että tilanne tästä itsekseenkään muuttuu.

    Poliittisen vaikuttamisen voi myös unohtaa ainakin suomen osalta -sieltä suunnalta ei ole luvassa muuta kuin tyhjiä puheita ja turhia toiveita kuten tähänkin saakka. AINUT järjestö joka aidosti puolustaa VALKOISIA SUOMALAISIA on Pohjoismainen Vastarintaliike.

    Reply
    • 25.7.2018 at 23:37
      Permalink

      Kun ei suomalaisista ole siihen. Lampaat määkivät kun heitä viedään teurastettavaksi. Tatuoidut läskikasat ja sohvaperunat eivät ymmärrä, eivätkä välitä. Sen takia joudutaan heitä pitämään vihollisina – valitettavasti. Koska he myötäilevät pääpirujen tavoitteita.

      Metsäpalot jotka nyt riehuvat ympäri Eurooppaa saattavat vielä osoittautua suureksi pelastukseksi Euroopalle. Kuumuus ajaa kärpäset, hyttyset ja muut loiset pois.

      Reply
  • 25.7.2018 at 14:02
    Permalink

    Tämä mielettömyys ajaa Euroopan veriseen sotaan josa ei ole perinteisiä rintamalinjoja eikä kotirintamaa.Siviilit ovat todella ahtaalla terrorin ja väkivallan takia. Haluaisin nähdä Euroopan tuhojien ilmeet kun heidän sukulaisiaan kuolee kuin kärpäsiä. Voi olla etten itse näe enää tätä pahinta mutta tällä menolla ja EU:n kädettömyyden takia, tilanne saatta eskaloitua hyvin rajusti ja äkkiä. Jotain vielä voitaisiin asialle tehdä mutta aikaa kuluu ja kun tilanne pamahtaa päälle, se on myöhäistä. Parhaimmasa turvassa ovat maaseudun asukkaat ja metsästäjät joilla on aseita. Säälin kaupunkilaisia.
    Bulgarialaismummon ennustus näyttää toteutuvan ainakin joiltain osain.

    Reply
  • 25.7.2018 at 14:13
    Permalink

    Liittovaltiokehitystä ei saa katkaistua kuin verisellä sisällissodalla. Suomelle on varattu liittovaltiossa erittäin huono osa, eikä jatkossa Suomen kansalta tulla kysymään enää mitään. Ensi kevään vaaleilla ei ole enää suurta merkitystä, tulos tullaan peukaloimaan globalismille edulliseksi. Ne vaalit missä olisi pitänyt ottaa tämänkin kansan järki käyttöön ovat jo kaukaisten talvien lumia. Juna meni jo, ollaan liittovaltiossa.

    Reply
  • 25.7.2018 at 18:50
    Permalink

    Illuminatin YK Uuden maailmanjärjestyksen tyrannian toteuttamiseksi!

    Reply
  • 25.7.2018 at 19:27
    Permalink

    Tuo tuntematon YK:n juoni on tavallaan ”vanha” asia, vaikka sitä ei tuona aikana mitään kerrottu sen enempää kuin maaseudun asukkaille siitä, että karhuja ”kylvettiin” pitkin maita ja mantuja ja vieläpä kiistettiin nuo teot aikanaan asukkailta kun huhuja alkoi liikkumaan moisesta touhusta. Sitten eläkkeelle jäätyään eräs petotutkija virnuile TV haastattelussa virnuili todella näin tehdyn ja näin haja-asutusalueiden valehdeltiin päin pläsiä aikanaan. Nyt karhuja ja susia on kaikki paikat täynnä eivätkä ihmiset uskalla edes marjametsään mennä saatika metsätöihin ilman, että joutuu pelkäämään henkensä puolesta, sillä karhupoikimus emoineen ei ole leikin asia kun metsästyskauden ulkopuolella ei saa edes kulkea ase turvanaan ”luonnossa”.
    YK:n kommunistinen ja syöttiläs -sika korruptio palkoilla elävät erilaiset tuon puljun viranhaltijat ja virkailijat aivan kuten valtionhallinnossakin tuottavat aivopierua ”virkansapuolesta” aivan kuin sikaloiden siatkin ”varsinaista asiaa”. Nämä surkastuneet pullasorsat sitten suoltavat aivo -köyhiä idiootti tuuminkiaan palkkansa eteen, että tuo umpisurkea järjestö edes tuottaisi jotain aivotyötä ja edes näyttäisi siltä, että New Yorkin päämajassa yleensä tehdään jotain muutakin pidetään jonninjoutavia maailmanparantamis puheita ja sammpakalja kokkareita, joista etenkin mustan Afrikan kehitysmaiden edustajat ovat vallan innoissaan päästessään savikylistään ”piireihin” mättämään kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita ykkösluokan ruokaviinien kanssa keikaillen korut ja ykköset päällä maanpäällisessä taivaassa, joka on kustannettu jäsenvaltioiden veronmaksajien selkähiestä suodattamalla Pohjoismaissa ryöstö hintaisella verotuksella ja muutoinkin hieman eri tavalla veronmaksajaa kurittavalla verotuksella kaikkia länsimaiden asukkaita, jotka ovat maksaneet leijonanosan koko herra- ja rouva hissin kustannuksista aina WWII päättymisen jälkeisestä ajasta lähtien läpi kylmän sodan ja kauhun tasapainon.
    Juutalaisten kalergisuunnitelma täytyy torpata yksiselitteisesti eurooppalaisten kansalaisten toimesta, sillä on kysymys elämästä ja kuolemasta. Sillä jos Afrikan ihmissyöjät ja Lähi-idän brutaalit muslimit valloittavat koko Euroopan mantereen, se ei silloin edistä mitään ”elävyyttä” eikä liioin ole edes mitään ”tekohengitystä”, joka elvyttäisi Euroopan parempaan kuntoon ja elinvoimaisemmaksi kuin se jo nyt on. Kyse on laadusta eikä määrästä, sillä maanosamme vain taantuu kivikauteen ja irvokkaaseen primitiivisyyden tilaan ja sokeaan alkukantaiseen väkivaltaan, joka merkitsee kaiken tähän asti saavutetun ja Euroopan koko historian aikana tapahtuneen kehityksen niin sivistyksen, teknologian, tieteen, taiteen, lääketieteen, koulutuksellisen ja ihmisoikeuksien laadussa ja määrässä yksiselitteisen taantumisen ja tuhon elementit tuomalla tänne apinoita, jotka ainoastaan tottelevat eläimellisiä halujaan ja vaistojaan ilman tuntoa mistään inhimillisestä ja ymmärryksestä korkeaan humanismiin ja ihmisten oikeuteen terveyden ja hengen koskemattomuuteen yhteiskunnassa, jossa vallitsee laki, järjestys ja oikeus, joka ei Demla vaan valkoisen suomen ja tervehenkiseen kantasuomalaisen oikeustajuun sopiva rikosoikeudelliset sanktiot, jotka eivät säästä yhtäkään rikollista olipa hänen etninen taustansa mikä hyvänsä eikä edes ottamatta huomioon esitystä kuolemanrangaistuksesn palauttamisesta kaikkien sairaimpien väkivaltarikoksiin toistuvasti syyllistyneiden ihmisyksilöiden karsimiseksi pois yhteiskunnasta vahingoittamasta kanssaihmisiään aina kaikkein eniten suojaa tarvitsevien kansalaisten, lapsien, nuorten, naisten ja vanhusten elämän turvaamiseksi niin, ettei tuota ainutkertaista elämänlahjaa voi heiltä kukaan psypopaatti ja Demlan lempilapsi päästä riistämään eikä raiskaamaan selvitäkseen vain kolmella kuukaudella nuorisovankilaa tai yhteiskuntapalvelulla kaksi viikkoa lehtiä haravoimalla ja siitäkin ajasta enimmäkseen keskisormi pystyssä, josta tihkuu silkkaa vihaa ja epäkunnioitusta ja halveksuntaa koko järjestäytynyttä yhteiskuntaa kohtaan.

    Reply
    • 25.7.2018 at 23:16
      Permalink

      ”Demla”..Valkoisen Suomen”. Olet pihalla kun lumiukko. Nimenomaan kokoomus ja kepu tätä kansainsekoitusta toteuttaa vahvimmin vihreiden rinnalla. Onko pakolaisbisnessuvakismi susta jotain parempaa suvakismia??? Kokoomuksen miljardien eurojen Mogadishu-Teslabisnes pyörii ja sä puhut jostain demloista, oot vaan v-tun pihalla. Ei Soros ja Bilderberg ryhmä edusta demloja tai vasemmistoa vaan oikeistoa, samaa uusliberalistista globalismia kuin kokoomus ja sen omistama Suomen valtamedia. Nyt herätys pahvit!

      Reply
  • 25.7.2018 at 21:01
    Permalink

    Saatanan KYRVÄT!
    Vittu että tulis äkkiä helvetillinen meteoriparvi maapallolle!
    Tämä idioottien kansoittama planeetta ansaitsee vitunmoisen tuhon joka karsii väestöstä 90%.
    Mukamas älyllistä elämää, JA VITUT!
    Ilman ihmistä hieno planeetta!

    Reply
  • 25.7.2018 at 21:04
    Permalink

    Eikö sitä ROSVOLAUMAA saada pois vallasta????
    Eikö kukaan tee mitään????

    Reply
  • 25.7.2018 at 21:13
    Permalink

    Oho, 00,0001% jos sitäkään Suomen kansasta täällä kommentoi riehuen, vihaa lietsottaen.

    Reply
    • 25.7.2018 at 23:19
      Permalink

      Kannatat siis 159 miljoonan mamun invaasiota Eurooppaan? Mitä luulet, kannattaako enemmistö Eurooppalaisista?

      Reply
    • 26.7.2018 at 01:02
      Permalink

      Antifahan on 51% kansasta, eikä vihaa ketään/mitään. Antifa ei todistettavasti ole koskaan riehunutkaan, edes netissä.

      Jokunen vuosi sitten oli ”vain” 60 000 000 pakolaista, moniko heistä oli muslimeja? Antifan täytyy toimittaa vähän helkkaristi aseita muslimimaihin, että saadaan tuo 159 000 000 kiintiömuslimipakolaista aikaan. (Kukahan nekin pyssyt maksaa? Kela?) Vihaa ja riehuntaa ei ole se, että aiheutetaan suursotia lähi-itään ja Afrikkaan. Se on Antifan puolelta suurin mahdollinen hellyydenosoitus.

      Ihan aiheesta P-Ameriikassa julistivat Antifan olevan terroristijärjestö. Jutut sellaisia, että natsien väitetyt tuhoamispuheet aivan lasten hiekkalaatikkoväittelyä. Isis-tasoa, mutta muslimivastaista, todella rasistista on ainakin kyseisen ”antifasistin” kirjoitus.

      Reply
    • 27.7.2018 at 05:31
      Permalink

      Antifan, viherhipit ja muslimien nuolijat marssitetaan montun reunalle ensimmäisten joukossa kun rähinä alkaa. Näin järjestys palautuu ”omien” puolella kun petturit likvidoidaan.

      Reply
  • 26.7.2018 at 00:00
    Permalink

    Vitun antifa, ksikkien vihaa lietsovien äiti.
    Isä, veli, sisko, setä, täti js serkku!
    Kansallismieliset haluavat vain rauhaa, eri kulttuurit pysykööt omissa maissaan.
    Ns monikulttuurisuus on tae sisällissodille, sitä emme halua, suvakit ajavat siihen!

    Reply
  • 26.7.2018 at 10:06
    Permalink

    YK-pomo Guterres vaatii Euroopan poliitikkoja avaamaan maitaan maahanmuutolle äänestäjistä välittämättä. Maahanmuutolle kehitysmaista ja etenkin Afrikasta ei hänen mukaansa voi mitään ja taakanjako on tosiasia, joka pyhitetään sanalla ”arvot”. Kun hänen jaarituksiaan on suomalaisiakin poliitikkoja ollut kuulemassa, niin ei tarvitse ihmetellä, mistä tämä Arvo Pohja on kaivettu esiin. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan tyyppiä nähnyt.

    Onko nyt perää siinä, että jonkunlainen maailmanlaajuinen siirtolaissopimus on hyväksytty? USA on siitä ulkona, mutte miten pieni Suomi? Media on hiljaa, joten pelkään pahinta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.