Yhdysvallat väittää Pohjois-Korean rakentavan yhä uusia ohjuksia

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean hiljattain hienoisesti lämpenemään päässeet välit sekä presidentti Trumpin ja Kim Jong Unin herrasmiessopimukset ovat saaneet kolauksen, mikäli Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisia on uskominen. Maan tiedustelu nimittäin on kertonut, että satelliittitiedustelun perusteella Pohjois-Korea on hyvän tahdon eleistään huolimatta jatkanut ohjusarsenaalinsa voimistamista. Asiasta raportoi uutistoimisto AFP.

Kesäkuussa Singaporessa pidetyssä historiallisessa tapaamisessa maiden johtajien välillä saavutettiin Trumpin mukaan niin suurta edistystä, että tämä kertoi Pohjois-Korean ydinaseuhan poistuneen. Kuitenkin satelliittikuvissa näkyy Yhdysvaltojen mukaan ainakin yksi tai kaksi uutta mannertenvälistä ohjusta. Toisaalta Kim Jong Un ei tapaamisessa suoraan luvannutkaan lopettaa ohjusten valmistusta, vaan puhui enemmänkin lopullisen tavoitteen olevan ydinaseriisunnassa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kertoi viime viikolla julkisuuteen tiedon siitä, että Pohjois-Korea on jatkanut ydinaseisiin sopivan materiaalin tuottamista, mutta ei vielä tuolloin tiennyt, jatkaako maa ohjuksien valmistusta. Yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan mikään ei viittaa tällä hetkellä siihen, että Pohjois-Korea olisi muuttanut toimintaansa miltään osin, vaan tuotanto jatkuu kuten ennenkin.

Lähde: AFP

 

6 thoughts on “Yhdysvallat väittää Pohjois-Korean rakentavan yhä uusia ohjuksia

  • 31.7.2018 at 10:47
    Permalink

    Yhdysvaltojen tiedustelu kertoo sellaisia ”tiedustelutietoja” mitä asekauppiaat ovat siltä tilanneet. Uskottavuus on luokkaa aku-ankka.

    Reply
  • 31.7.2018 at 12:12
    Permalink

    Totta mooses rakentaa, koska Pohjois-Korean hyvin syönyt ”Suuri Johtaja” ei koskaan tule aikomaan luopumaan vapaaehtoisesti valtistaan ydinaseesta.

    Reply
  • 31.7.2018 at 17:01
    Permalink

    Vain putinisti luulee että Usan tiedustelu ei pidä paikkaansa.
    Tuollaisen putinistin mielestä Pohjois-korean johtaja maanpäällinen jiisus.

    Reply
    • 1.8.2018 at 21:28
      Permalink

      Ei vaan realisti.

      Reply
      • 2.8.2018 at 11:08
        Permalink

        Huh,huh.. tuohon ei muuta voi kommentoida, ei kukaan voi fanittaa pohjois-korean kusipää johtajaa, vai voiko, näköjään.. aika säälittävää.

        Reply
  • 1.8.2018 at 17:15
    Permalink

    Höpö höpö. Nämä ovat USA:n puheita.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.