Kongossa uusi ebola-epidemia – 33 kuollut alle viikossa

Kongon demokraattisessa tasavallassa on puhjennut paikallinen ebola-epidemia. Paikalliset terveysviranomaiset kertovat 33 ihmisen kuolleen ebolaan vain viisi päivää sen jälkeen, kun ensimmäiset tapaukset tulivat ilmi ja 13 uutta tartuntaa on varmistettu. Toistaiseksi epidemia on varsin paikallinen ja rajoittuu pohjois Kivun alueelle, mutta ilmoille on noussut epäilyksiä tapauksista myös naapuri-provinssissa, Iturissa.

Uusi epidemia alkoi vain viikkoa sen jälkeen, kun edellinen, eteläisellä Equateurin alueella puhjennut, lopulta 33 ihmistä tappanut ebola-epidemia päättyi. WHO:n mukaan erityisiä haasteita tapausten hoitamiseksi on asettanut alueen voimakas epävakaus ja erilaiset puolisotilaalliset ryhmät, joista 20 on luokiteltu ”erittäin aktiiviseksi”. Kongo on käytännössä sotatilassa.

Kivun tapaus on kaiken kaikkiaan kymmenes ebolan esiintyminen alueella sitten vuoden 1976, jolloin sairaus löydettiin silloisen Zairen, nykyisen Kongon demokraattisen tasavallan alueelta. Ebola sai nimensä alueella virtaavan Ebola-joen mukaan. Sairaudesta itsestään tiedetään kummallisen vähän ja sen luonnolliseksi isännäksi on oletettu tiettyjä afrikkalaisia hedelmälepakoita, joista sairauden epäillään siirtyneen ihmisiin teuraseläinten välityksellä.

Toistaiseksi tuhoisin epidemia on ollut vuosien 2013-15 Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa riehunut ebola-aalto, joka tappoi alueilla kaikkiaan 11 300 ihmistä. Toistaiseksi Kongon terveysviranomaiset eivät omien sanojensa mukaan voi ottaa kantaa siihen, edistyvätkö he yrityksissään hallita virusta vai eivät. Ensimmäinen Kivun epidemiassa kuollueen, 65 vuotiaan naisen ruumiin epäillän tartuttaneen tämän omaisia. Osa omaisista kuoli ja maailman pelätyimmän sairauden uusi ”operaatio” sai alkunsa.

Ulkoministeriö kehoittaa välttämään turhaa matkustamista Kongoon sekä välttämään kaikkea matkustamista Kivun alueelle.

Lähde: AFPUlkoministeriö

 

 

5 thoughts on “Kongossa uusi ebola-epidemia – 33 kuollut alle viikossa

  • 6.8.2018 at 08:07
    Permalink

    Ihmisen kehittämä verisairaustauti. Sitä vain kokeillaan Afrikassa jotta mantereelle saataisiin epävakaat olosuhteet. Ja sieltä pakoloisia eurooppaan. Samalla tavalla koeluontoisesti laitettu liikkeelle kuin HIV.

    Aina kun sairaus lähtee yhdestä pisteestä leviämään, se on ihmisen kehittämä. Sellaiset sairaudet jotka leviävät monesta pisteestä, ne ovat luonnon tuottamia.

    Reply
    • 6.8.2018 at 08:41
      Permalink

      Joskus on aika löysentää foliohattua..

      Reply
  • 6.8.2018 at 11:25
    Permalink

    Rajoitettu ja hyvin valvottu Ebola tekisi Afrikalle hyvää, joka myös olisi suorasti myös Euroopan ja Suomen onni.
    Sillä sieltä tulijoilla on vain se yksi kuolematon repliikki matkatavaroina: ”Rahat tai Henki!!!”

    Reply
  • 6.8.2018 at 12:44
    Permalink

    Luonto alkaa korjaamaan typerien ihmisten tekemiä virheitä.

    Reply
  • 6.8.2018 at 12:50
    Permalink

    Vielä tuo karkaa Eurooppaan matujen mukana ja leviää myös nopeasti kun pääsee vauhtiin. Pandemiaksi muototuva tauti leviää kulon tavoin väkirikkaissa suurkaupungeissa kuin pitkien matkojen afrikan savanneilla jossa kantaja kuolee nopeasti.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.