Sanomalehti Turkulainen poisti miekkariäänestyksen ”ulkopuolelta tulleen manipuloinnin takia”

Turussa järjestetään 18.8 terrori-iskun uhrien muistopäivän kunniaksi järjestetyn ”188-Kukkavirta”-tapahtuman lisäksi kaksi mielenosoitusta. Toinen on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen järjestämä mielenosoitus sananvapauden puolesta ja toinen ”Turku ilman natseja”-yhdistyksen järjestämä vastamielenosoitus. Sanomalehti Turkulainen järjesti äänestyksen aiheesta ja kysyi, ”Mikä mielenosoitus saa tukesi”.

Eilen heräsi kuitenkin voimakkaita epäilyjä siitä, oltiinko äänestystä manipuloitu ja oltiinhan sitä. Joskin Turkulainen syyttää ulkopuolista tekijää.

 

 

 

 

 

 

Facebookissa eilisestä lähtien kiertäneessä päivityksessä annettiin ymmärtää, että PVL:n mielenosoitusta vastustamaan pystytettävä ”Turku ilman natseja”-mielenosoitus olisi kerännyt kummastuttavasti yli kolminkertaisen määrän (3900) ääniä vain puolentoista tunnin aikana, aikavälillä 23:00-01:18. Ennen epäiltyä puuttumista äänestykseen, kyseisellä tapahtumalla oli kuvan julkaisijan mukaan noin 1300 ääntä.

Lähde: Turkulainen

17 thoughts on “Sanomalehti Turkulainen poisti miekkariäänestyksen ”ulkopuolelta tulleen manipuloinnin takia”

  • 8.8.2018 at 18:20
    Permalink

    Antifaviherpunikkipellet on oikeasti tylsimyksiä.

    Reply
  • 8.8.2018 at 18:28
    Permalink

    iltapäivä lehdistö huoraa järi sillanpällä vastenmielisen vastuulisesti

    kun mietii kuinka monta huume käyttörikosta suomessa on käräjillä

    onko esim tälläisiä kuvia ja lööpejä niistä taviksien tapauksista

    Näin epätoivoiseksi muuttui Jari Sillanpään viestittely hovihankkijalle huumeaddiktion syvetessä: ”Mä en keztäää!!!!!”

    https://img.ilcdn.fi/cojKa6iNOfhrKaQaf7cv0TCuOBY=/full-fit-in/1024x/img-s3.ilcdn.fi/b98047c1ad8db712acef98a1332a85f5f749ee8e825784e59424516816f94f55.jpg

    on tämä nyt aika kohtuutonta

    vaikka en huume diilereistä todelakkaan pidä kuten jari

    tai aika naivia suhtautumista asiaan häneltä

    kun jotkut diilerit myrkytävät meidän nuorisoamme tällä paskalla

    Reply
  • 8.8.2018 at 19:28
    Permalink

    ”Kyllä itätuuli aina länsituulen voittaa!” Miksi tämä takaperoinen lainaus? Koska se on vain esimerkkinä itse Kiinan puhemies Mao Zedongin (1893-1976) ”opetuslasten” toiminnasta.
    Kerrassaan niin surkeaa toimintaa kuin vain voi heidän kaltaisilta odottaa!
    Mitä tuolla oli tarkoitus voittaa? Vai luottivatko he, että kyseinen lehti on yhtä sakea ja jopa vielä koko Suomi sitä samaa, että tuo menee läpi ja bolsevikkien menetelmät voittavat terveen järjen ja länsimaisen demokratian.

    Reply
  • 8.8.2018 at 19:28
    Permalink

    miksei jessika aron huume oikeuden käynnissä IL IS HS YLE MTV3 salama valot Välkyneet

    hän on sentään palkittu toimittaja siis sen huume tuomio oikeudenkäynnin jälkeen

    miten tuntuu että nämä toimittaja narkit ja raiskarit ovat jonkun erikois suojelun kohteita

    ja ketkä heitä suojelevat

    no toiset toimittajat ettei ammattikunnan maine kärsi

    muiden ihmisten maineen tuhoamisella ei ole näköjään mitään välijä näille toimittajille

    he tienaavat vielä siinä sivussa oman kuukausi palkkansa

    huoraamalla tai aika lievä sana mitä he harrastavat

    kiva ammattikunta
    seteli ranka tomittajat kaupalisessa valtamediassa – freelanseri loiset

    kuvotavin ja halveksitavin ammatti koko planeetalla

    huoratkin ovat luxsus työntekijöitä verratuna heihin
    he sentään tekevät jotain konkreetista itse leipänsä eteen

    nämä toimittajat vain kytäävät saalista uhreja lööpeihinsä tekemättä mitään itse
    ja kirjoitavat mitä muut tekevät
    tienaten juuri muiden tekemisillä oman vitun palkkansa

    Reply
    • 9.8.2018 at 07:21
      Permalink

      eli sen takia iltapäivälehdistöt tekevät pienimästäkin jutusta skandaalin ja paisutavat näitä asioita tietyissä asiossa järjenvastaisikisi kohuiksi
      he tienaavat juuri eniten toisten trakedioilla väkivalan teoilla ja toisten ihmisten tuskalla
      ilman mitään uutisoinin moralin häivää
      ja kaiki tapahtuu seteliranka toimitajilla rahasta kuten pabaratsit konsanaan puskissa
      väijymässä julkkis uhrejaan tai poliitikkoja tai ………………………

      Reply
      • 9.8.2018 at 07:34
        Permalink

        Jari Sillanpäällä mennyt huumeisin kymmeniätuhansia euroja – rahoilla olisi saanut vaikka uuden auton

        TÄNÄÄN ILTALEHTI JATKAA TIENESTEJÄÄN* SILLANPÄÄLLÄ*

        yksi niistä sadasta iltalehden lööpistä

        joideka tarkoitus on vain tuotaa sille lehdelle rahaa
        jarin keissistä

        eli kyse on toisen ihmisen ahdinkon hyväksi käytöstä

        josta jopa voisi haastaa iltalehden iltasanomat oikeuteen näillä perusteilla

        koska tahansa

        Reply
  • 8.8.2018 at 19:43
    Permalink

    ettei van rebekka härkönen olisi kömpinyt turun sanomien tietokonelle
    ja alkanut säätämään
    akendansa mukaista äänestyksen lopputulosta

    nazit vituun klo 4 yöllä 5000 uutta ääntä 5 minuutissa

    ehkä nämä nazien vihaajat ovat sankoin joukoin juuri silloin kömpineet teraseilta pilkun jälkeen umpi tunnelissa himaansa ja äänestäneet *selväjärkisesti humalassa* tai huumepäiten

    Reply
  • 8.8.2018 at 21:57
    Permalink

    Totuus tapahtumista:

    1.Turkulainen lisää ääniä ”natsien vastustajille”

    2. Turkulaisen röyhkeä kusetus havaitaan (mitä muuta ne luulivat???)

    3. Turkulaisen kusetuksesta nousee hyvin ansaittu äläkkä

    4. Turkulainen lisää PVL:n saamaa äänimäärää että syntyisi vaikutelma ulkopuolelta tulleesta manipulaatiosta -ja nimenomaan PVL:n toimesta

    5. Turkulainen jää kiinni tästä noloakin nolommasta KAKSOISKUSETUKSESTA

    6. Yksikään itseään kunnioittava ihminen ei enää koskaan avaa kyseistä lehteä tai sen nettisivuja -myös nähdessäsi ko. läpysköjen ilmaisjakelupisteen huolehdithan että kaikki niissä olevat VALHEMEDIAN julkaisut päätyvät sinne minne ne kuuluvat eli ROSKAKORIIN.

    ◆ JUTTU SELVITETTY ◆

    Reply
  • 8.8.2018 at 22:43
    Permalink

    jokaisessa meissä asuu pieni salapolisi -toimitajan jyvä

    ja se on hyvä

    valtamedia vapisee

    kai ne kohta kieltää internetin käytön
    muilta kun heiltä valtamedian toimittajilta

    CNN Tells Viewers it’s ILLEGAL to Read Wikileaks

    Reply
    • 8.8.2018 at 23:14
      Permalink

      Suomalaisilla ”paremmilla ihmisillä” ja valtavirtamedialla tuntuu olevan panokset lopussa ja nämä manipulaatio yritykset muuttuvat jatkuvasti vain nolommiksi kyhäelmiksi jotka eivät enää edes kunnolla nosta vitutuskäyrää vaan lähinnä aiheuttavat myötähäpeää.

      JOS kyse ei olisi näin äärimmäisen vakavilla asioilla leikkimisestä niin tämä menisi hauskasta viihteestä MUTTA koska menossa on suomen väestönvaihtoon tähtäävä toiminta asiaan on suhtauduttava sen vaatimalla vakavuudella. Näitä valehtelevia perkeleitä ei pidä päästää kuin koira veräjästä koska he katsovat oikeudekseen hyökätä koko suomalaista yhteiskuntaa vastaan -TÄMÄ VALEHTELU ON SE MIKÄ JAKAA KANSAA kahteen eri leiriin joita ei olisi koskaan edes syntynyt ilman väärän informaation jakamista. NÄMÄ IHMISET ovat syyllisiä kaikkeen paskaan mitä ympärillämme tapahtuu -ja ne vieläpä kehtaavat syyttää itse aiheuttamistaan ongelmista meitä jotka haluavat vain että ihmisille kerrotaan totuus mitä yhteiskunnassamme tapahtuu.

      Säälittäviä maanpettureita koko porukka. -EI VALEHTEILIJOITA SUOMEEN ◆ EI VALEHTELIJOITA MIHINKÄÄN !

      Reply
  • 9.8.2018 at 06:13
    Permalink

    Tämä menee sarjaan toukopoukon touhut. Melkoisia idiootteja ei tähän muuta voi todeta.

    Reply
  • 9.8.2018 at 07:10
    Permalink

    mietikää jos näitä gallubeja pystyy jotkut väitetyt hakkerit manipuloimaan ulkopuolelta

    tunkeutumalla toimitusten tietokoneisiin

    niin sehän on vakava asia josta pitäisi nostaa iso älämölo

    esim onko taloustutkimuksen *tulokset *kuinka hakkeroituja*

    tai veivattu omasta päästä tilaajan

    esim yle

    mieluisiksi samasta aiheesta

    Reply
    • 9.8.2018 at 11:54
      Permalink

      Mahdollisesti pystyy mutta kyllä tässä (ja monessa muussa) tapauksessa se manipulointi suoritetaan ihan sieltä toimituksesta käsin -se kuka antaa käskyn niin toimia on toinen asia mutta valistunut arvaus on että se annetaan sieltä mistä tätä propaganda-orkesteria johdetaan -mistään yksittäisten toimittajien hetkellisistä älynväläyksistä ei kuitenkaan ole kysymys.

      Ilta-Sanomat teki (saattaa tehdä vieläkin?) samaa manipuloimista vielä reilu vuosi taaksepäin kun Venäjä/Nato-öyhötys oli kiivaimmillaan. Jos kommentit eivät vastanneet agendaa niin yöllä 01.00 -02.00 vähintäänkin kolmen suosituimman lukijakommentin trio vaihdettiin (eli ne jotka näkyvät ilman osioon erikseen kirjautumista kaikille) yön aikana sotahaukoille mieleisiksi. Joskus useita tunteja ollut kommentti vaan yksinkertaisesti poistettiin kokonaan -itseltänikin häipyi useita yli 1000 kertaa tykättyjä bittiavaruuteen. Kyse ei ollut kertaakaan ”vääristä” sanoista vaan väärästä mielipiteestä. Annoin kerran senverran radikaalimman asiakaspalautteen ettei sen jälkeen viestejä julkaistu vaikka kirjoittaisi niihin pelkän hyvää päivää -muutaman kerran joihinkin kissa-uutisiin olen piruuttani koittanut.

      MV-lehti käräytti moneen kertaan myös IS ja IL lukijakyselyt veivaamisista ja siksi niitä ei enää mistään mielenkiintoisista aiheista edes järjestetä. Jos tuollainen toiminta ei ole propagandaa ja mielipidevaikuttamista niin sitten ei ole mikään -kaikki keinot ovat käytössä kun suomalaisista koulutetaan kaiken paskan nieleviä globalistiorjia.

      Ottakaa kuvakaappauksia erityisesti ilta/yöaikaan näiden ”maailman luotettavimpien” medioiden tekemisistä niin huomaatte miten alas voi ihmiset palkkansa edestä vajota. Ja palautetta kannattaa lähettää JUTTUVINKKEIHIN niin silloin se menee perille. Sanoja ei kannata säästellä yhtään!

      Reply
      • 9.8.2018 at 22:05
        Permalink

        Yöllä saatta myös joskus olla juttuja, jotka on kuin suoraan jostain takusta, yms.
        Kommenteissa voi saada yllättävän paljon tykkäyksiä, joku juntein ”putinin trolliksi” nimittelijä tai natoa ihannoiva mielipide, riippuu jutusta.
        Ihmisen päätökseen vaikuttaa sen suosio yllättävän paljonkin, myönsi sen tai ei, totuus on sitten toinen asia.
        Lehdistön tila on ylimielinen alemmustila, ihmisiä pidetään tyhminä.

        Reply
  • 9.8.2018 at 07:22
    Permalink

    Pysyisi nämä natseja näkevät kahjot poissa, voisi ihmiset kukin omalla tavalla surra ja kunniottaa terroristi iskun uhreja rauhassa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.