SPR ollut mukana some-sensuurin toteuttamisessa – ”Rasistinen vihapuhe syynä 70% ilmoituksista”

Suomen Punainen Risti (SPR) on aiemmin tänä vuonna kertonut avoimesti olleensa useaan otteesen aktiivinen osapuoli sosiaalisen median sensuurissa. SPR on kertomansa mukaan osallistunut kolmeen Euroopan unionin järjestämään harjoitukseen, joissa EU:n luomien sääntöjen mukaan haravoitiin sosiaalista mediaa ja paljastettiin vihapuhetta sisältäviä julkaisuja ja niiden tekijöitä.

Toimintatavat oltiin harjoituksissa hiottu varsin ammattimaisiksi. SPR kuvailee prosessia seuraavasti:

– Jokaiseen vihapuheeksi merkitsemäämme postaukseen tuli merkitä se laki, jolla perusteella kyseinen postaus oli mielestämme vihapuhetta. Merkitsimme ne excel-taulukkoon ja lähetimme ne kuvakaappauksen ja sivun linkin kanssa eteenpäin kyseisen sosiaalisen median ylläpitäjälle ja he tekivät päätöksen poistetaanko ilmoittamamme postaus. Osasta ilmoituksista käytimme ’luotettu liputtaja’ (trusted flagger) työkalua ja osassa yleistä ilmoituskanavaa.

Kaikkia SPR:n ilmoittamia julkaisuja ei palveluista kuitenkaan poistettu, vaan esimerkiksi Facebook, jolle ilmoituksia tuli eniten, jätti merkittävän osan SPR:n näkemyksen mukaan vihapuhetta sisältäviä postauksia poistamatta. Facebook poisti kolmannen harjoituksen aikana ilmoitetuista, SPR:n mukaan vihapuhetta sisältävistä postauksista 79,8 %:a, YouTube 75 %:a ja Twitter 45,7 %:a.

Eniten vihapuhetta etnisiä ryhmiä ja muslimeita kohtaan

Kaikissa kolmessa harjoituksessa eniten vihapuhetta kohdistui etnisiä ryhmiä ja muslimeita kohtaan. Näihin ryhmiin kohdistuneen vihapuheen määrä pysyi käytännössä muuttumattomana harjoituksesta toiseen. Kuitenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistunut vihapuhe kasvoi kolmannen harjoituksen aikana 1,5%.

Jokaisessa harjoituksessa suurin ”uhriryhmä” oli SPR:n mukaan etniset ja uskonnolliset ryhmät, pakolaiset sekä maahanmuuttajat, joihin kohdistui jopa 70% siitä, minkä SPR tulkitsi vihapuheeksi.

Harjoitukset toteutettiin vuosien 2016 ja 2017 aikana, eikä some-sensuuri ole sen jälkeen ainakaan helpottanut. Suomen Punaista Ristiä tuetaan mm. verovaroin, veikkauksen rahoituksella sekä valtiollisella tuella.

Lähde: SPR

16 thoughts on “SPR ollut mukana some-sensuurin toteuttamisessa – ”Rasistinen vihapuhe syynä 70% ilmoituksista”

  • 10.8.2018 at 08:09
    Permalink

    Itse en ymmärrä miksi islamisti terroristeista pitäisi puhua kivasti

    tai heistä ei saisi puhua mitään näiden viher vasureiden mielestä

    tai SPR Mielelestä koska se haitaa heidän matu bisneksiä
    se kai on se pää syy

    ettei vaan islamistien imago kärsi

    mitä he ovat tehneet että heistä pitäisi pitää
    antakaa edes yksi asia

    joku posiitivinen asia
    mitä he ovat saaneet tunketumiselaan euroopaan aikaan

    kertokaa se asia mikä se on kun itse en löydä yhtäkään

    uutiset ovat ainostaa ja aina negatiivisia heistä

    jonka huom he ovat itse aiheutaneet teoilaan
    eikä kukaan muu esim ruotsissa ranskassa saksassa englanissa usassa

    911 terroristi isku upeaa toimintaa lisää niitä
    toivoo SPR
    Niin humanitaarinen apu uhreille tuotaa miljardin näille SPR rikolisorganisaation pampuille

    kuten maahamuutajatkin turvapaikka shopparit
    ylimieliset läpsytelijät parta vauvat lähi idästä

    Suomalaisilta he ehtivät kupamaan 249 miljoona euroa vastaanottokeskus bisneksilään

    Punaisen Ristin pohjaton lipas: käsikirjoitus
    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/30/punaisen-ristin-pohjaton-lipas-kasikirjoitus

    Reply
  • 10.8.2018 at 08:34
    Permalink

    On vain yksi vihapuheen määritelmä, jonka voin itse tunnustaa. Jos se on koraanissa, se on vihapuhetta.

    Reply
  • 10.8.2018 at 09:46
    Permalink

    Siitäpä hyvä tulee, kun laitetaan puolueelliset, suhteelisuuden- ja huumorintajuttomat hysteerikot jahtaamaan ”vihapuhetta”. Suomen ja koko länsimaailman ilmapiiri on saatu nyt tehokkaasti tosi tunkkaiseksi tämmöisen ilmiantokulttuurin myötä. Ilmapiiri heikkenee jatkuvasti eikä näille kommunisteille mikään riitä, vaan kaikki toisinajattelijat pitää saada hiljaiseksi. Jopa sananvapauden emämaassa eli USA:ssa on hurjat kampanjat meneillään. Jos USA:ssa ei ole sananvapautta, niin kuinka on sen laita EU:ssa.

    Reply
  • 10.8.2018 at 10:22
    Permalink

    Spr=Syötettypaskanenrotta.

    Reply
  • 10.8.2018 at 10:35
    Permalink

    911 terroristi isku upeaa toimintaa lisää niitä
    toivoo SPR
    Niin humanitaarinen apu uhreille tuotaa miljardin näille SPR rikolisorganisaation pampuille

    siis se tapahtumahan on poikinut juuri sen humanitaarisen kriisin noin lähtökohtaisesti

    kuwaitin sota isis invaasio euroopaan

    siksi spr toivoisi lisää sotia ja islam terrorismia euroopassa

    joka oikeutaisi sotimaan lähi idässä että matuja ryntäisi miljoonia europaan

    koska se on juuri se spr bisnes sota ja turvapaikan hakijat vokki bisnes

    vähän kuin turhapurolle appi ukon perintö

    jonka hän saisi jos *appi ukko kuolisi*

    Reply
  • 10.8.2018 at 10:55
    Permalink

    SPR = rikollisjärjestö, varokaa. Itse en antaisi sinne senttiäkään.

    Reply
  • 10.8.2018 at 10:58
    Permalink

    Eikös nämä uskonnollisten valloituskulttuurien kirjat ole vihapuhetta? Koraani & Talmud esim.

    Reply
  • 10.8.2018 at 11:19
    Permalink

    Tällä käytöksellä SPR:n työntekijät koittavat vierittää syitä sensuurista toisille tahoille. Vaikka yksilöt henkilökohtaisesti olivat syypäitä sananvapauden rikkomiseen. MIelipide- ja sananvapaus ei ole enää voimassa Suomessa.

    Reply
  • 10.8.2018 at 11:56
    Permalink

    SPR niminen mafia- ja rikollisjärjestö, joka harjoittaa mm. paritusta, ihmiskauppaa, veronkiertoa, rasismia kanta-asukkaita kohtaan, minkä lopullisena tarkoituksena on aikaansaada Suomen suomalais-ugrilaisen etnisen kansanosan kansanmurha suistamalla sen samanlaiseen yhteiskunnalliseen anarkistiseen tilaan kuin Etelä-Afrikassa tänä päivänä vallitsee, missä on käynnissä avoin ja peittelemätön kansanmurha afrigaaneja eli Etelä-Afrikan valkoista väestön osaa vastaan, jota vielä toteutetaan peri afrikkalaiseen tapaan raa’asti kiduttaen ja häpäisten uhrien ruumiit aivan kuten muuta ei voi näiltä mustilta primitiivisiltä eläimiltä odottaakaan, jotka ovat ANC:n kommunistisen aatteen täyttämiä päästä varpaisiin saakka, joka maailmankatsomuksena tarkoittaa säännönmukaisesti murhaamista, ryöstämistä ja ihmisoikeuksien rikkomista mitä äärimmäisellä tavalla, joihin eivät edes pysty kaikki eläimet, vaikka niitä tekoja ohjaavat vain primitiiviset ja alimmat vaistot, joiden ”orjuuteen” niiden koko elämä perustuu suhteessa ympäristöönsä.

    Reply
  • 10.8.2018 at 13:12
    Permalink

    Saatana sulais äkkiä kaikki mannerjäätiköt ja merenpinta nousis 100 metriä!
    Lisäksi muutama sata jättikokoista meteoria niin loppuisi tämän sairaan lajin elämä!

    Reply
  • 10.8.2018 at 13:30
    Permalink

    SPR on ollut ja on mukana kaikissa kantasuomalais vastaisissa projekteissa, kuten olemme vuosien mittaan saaneet lukea vaihtoehtomedioista. SPR:n johto tietaa miten ihmisten hyväntahtoisuudella saa itselleen mahtavat vuosiansiot. Onneksi lopetin jo 2006 verenluovutuksen mädätysjärjestölle.

    Reply
  • 10.8.2018 at 14:19
    Permalink

    SPR:n toiminta ei kestä päivänvaloa. Turhaa on metsästää vihapuheita. Suomessa on jo palkattu turhimpaan hommaan poliiseja metsästämään vihapuheita, se pitäisi riittää. Poliisilla olisi tärkeämpääkin tehtävää. Sananvapaus pitää olla ja SPR:n pitää antaa tilaa totuudelle.

    Reply
  • 10.8.2018 at 14:35
    Permalink

    Jokainen SPR:lle työskentelevä henkilö, oli vapaaehtoinen tai palkattu, on vihollinen ja heitä tulee kohdella sen mukaisesti. Jos nämä viimeaikoina julkiseen tietoon tulleet valkoiseen kantaväestöön kohdistuneet sortamis ja nöyryytystoimet eivät ole riittävä näyttö järjestön väestönvaihtoon tähtäävästä agendasta ja sillä rahastamisesta niin mitä näyttöjä SPR:ää yhä edelleen ”hyväntekeväisyysjärjestönä” pitävät haluavat nähdä että täysin valheeseen perustuva mielikuva väistyisi todellisuuden tieltä?

    Punainen risti on globaali rikollisjärjestö -sen toiminta on verhottu vuosikymmenten takaiseen maineeseen ajalta jolloin järjestö toimi vielä OIKEISSA hyväntekeväisyys tehtävissä. Valhetta ylläpidetään kovalla mielipidevaikuttamisella ja kritiikin sensuroinnilla -valtiot ja valtavirtamediat tukevat täysin punaisen ristin rikollista toimintaa eivätkä puutu sen tekemisiin vaikka näytöt ovat täysin kiistattomia. Tähän on saatava muutos ja se muutos saadaan oikeaa tietoa jakamalla ja boikotoimalla KAIKKEA järjestön toimintaa. Se, että jokin osa-alue voidaan luokitella yleishyödylliseksi toiminnaksi ei poista järjestön rikoksia ja siksi boikotoinnin on oltava kaiken kattavaa. Jokainen lahjoitus SPR:lle, olipa se rahaa, tavaraa tai verta on suomalaisvastaisen toiminnan ja eliitti-rikollisten tukemista.

    Auta ainoastaan suomalaisia ja tee se ilman välikäsiä -se on AINUT tapa varmistaa että panostuksesi menee oikeaan kohteeseen.

    Reply
  • 11.8.2018 at 01:23
    Permalink

    Kymmeniä vuosia sitten Per Stenbäck valittiin isoon kansainväliseen SPR-virkaan. Ensi töikseen hän korotutti johtajan palkkaansa reippaasti. Silloin kävi sääliksi niitä hyväuskoisia, jotka kaduilla keräsivät tuiskussa ja tuulessa SPR-lippaisiin lahjoituksia. Laskeskelin mielessäni, kuinka monta lahjoitusta pitää kerätä, että edes Per-sedän palkankorotus tulee katetuksi. Tuon jälkeen en ole SPR-keräyksiin antanut mitään.

    Jos haluaa auttaa, pitää valita luotettavat ja mahdollisimman suorat kanavat. SPR:n kaltaiset organisaatiot päätyvät lopulta osallistumaan ihmiskauppaan, verovarojen ohjailuun tileilleen ja veronkiertoon. Poliitikot häärivät näiden organisaatioiden ympärillä kuin kärpäset ja syövät kuormasta. Easy money.

    Reply
  • 11.8.2018 at 06:24
    Permalink

    SPR on valjastettu siihen suureen suunnitelmaan tuhota Euroopan kansat ja kansallisvaltiot. On muuten huomiotavaa ettei noita SPR:n lipaskerääjiä ole ainakaan täällä enää näkyny aikoihin, onko syynä ihmisten kyrpiintyminen sen touhuihin matuinavaasion aikana, vai onko sillä niin mahtavia rahoittajia ettei hilut enää kiinnosta.

    Reply
  • 12.8.2018 at 19:24
    Permalink

    Miksi SPR ei keskity siihen tehtävään, mitä varten se on perustettu, vaan on alkanut politikoida? Sama vika kirkolla tänä päivänä. Alkaa molempien touhu pikku hiljaa tympiä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.