E-urheilun arvostus nousee voittojen mukana

Elektroninen urheilu tai lyhyemmin e-urheilu on viime vuosien aikana noussut kohisten lähes kaikilla mittareilla. Pelit ja turnaukset ovat saaneet näkyvyyttä ja turnauksissa jaettavien palkintorahojen määrä on kivunnut vuosittain yhä uusiin ennätyksiin.

E-urheilun SM-kisat päättyivät vastikään Helsingin Messukeskuksessa. Assembly Summer 2018 -tapahtuman yhteydessä järjestetyissä kilpailuissa miteltiin mestaruudesta neljässä pelissä: Counter-Strike: Global Offensive, Hearthstone, StarCraft II ja Overwatch. Parhaiten sijoittuneille pelaajille jaettiin voittoja yhteensä 23 000 euroa, mikä on 8 000 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Trendi on samanlainen myös maailmanlaajuisesti, vaikka summat ovatkin aivan toista suuruusluokkaa. Suurin yksittäinen turnaus voitoilla mitaten on DOTA 2 -pelin vuoden 2017 MM-mittelö, jossa voittoja jaettiin yhteensä lähes 24,7 miljoonan dollarin eli 21,3 miljoonan euron edestä. Jättipotista siis voidaan puhua, sillä jos sinulla on kokemuksia kasinoista ja niiden jackpoteista, tiedät, että suurimmat niistä voitetut jättipotit ovat olleen peräti 17,8 miljoonaa euroa.

Voittosummien odotetaan edelleenkin vain kasvavan. Valmistaja Epic Games ilmoitti aiemmin keväällä osallistuvansa oman pelinsä Fortniten ensimmäisen kilpailukauden voittoihin peräti 100 miljoonalla dollarilla. Satsaus on ennennäkemättömän suuri ja jättää varjoonsa jopa DOTA 2:n viime vuoden kokonaisvoittosumman, joka oli ”vain” 38 miljoonaa dollaria.

Vaikka DOTA 2 vielä johtaakin voittopoteilla arvioitaessa, se ei silti ole suurin muilla mittareilla. Eniten ammattilaispelaajia houkuttelee ensimmäisen persoonan ammuntapeli Counter-Strike: Global Offensive. Sitä pelaa lähes 10 000 ammattilaista, kun taisteluareenamoninpeli DOTA 2 löytyy vasta viidenneltä sijalta. Eniten otteluita on tarjolla StarCraft II -pelissä, joka on suosittu varsinkin Koreassa. Vastikään suomalainen Joona ”Serral” Sotala voitti Korea vastaan maailma -ajatukselle perustuvan turnauksen Koreassa ja kuittasi voitokseen 23 000 euroa.

Uudelle pelaajalle DOTA 2 on siis vielä tässä vaiheessa mainio valinta: kilpailua on vähemmän kuin muissa peleissä, mutta voittosummat ovat korkeita. Sen pelaajat dominoivatkin eniten tienanneiden listaa, sillä kaikki 40 eniten ansainnutta pelaajaa pelaavat nimenomaan DOTA 2 -joukkuepeliä. Tilaston kärjessä on Saksan Kuro “KuroKy” Takhasomi, jonka pelitili on paisunut yli 3,7 miljoonalla eurolla. Paras suomalainen Lasse ”Matumbaman” Urpalainen, joka pelaa Takhasomin kanssa samassa Team Liquid -joukkueessa löytyy 4. sijalta yli 3 miljoonan voitoilla. Sijoja 2 ja 3 pitävät heidän joukkuetoverinsa, joten varsin voitokas tiimi on kyseessä.

Tällaisten rahasummien ja voittouutisten ansiosta e-urheilun imago on Suomessakin muuttumassa. Viimeistenkin vastaan hangoittelijoiden on pian annettava myöden ja myönnettävä, että e-urheilu ei ole pelkkää nuorten poikien vetelehtimistä tietokoneiden ääressä. Nuoret miehet ovat näyttäneet kerta kerran jälkeen uudelleen, että turhalta näpertelyltä vaikuttavalla toiminnalla voi tehdä tiliä ja hyvää sellaista.

Tiliä pääsevät e-urheilulla tekemään myös muut kuin aktiiviset pelaajat. Nykyään useat vedonlyöntisivustot tarjoavat vedonlyöntiin kohteita myös e-urheilussa, ja lajista ymmärtävät ja sitä seuraavat voivat pienellä panoksella saada lisäjännitystä ottelukatsomoon. Jos pelaaja vielä valitsee parhaat nettikasinot ilmaiskierrokset ja bonukset tulevat mukavasti avuksi.

Suuren rahan liikkuminen merkitsee aina uudelle lajille paljon. Sen avulla lajin tunnettuus nousee ja arvostus sen mukana. Virallisissakin yhteyksissä e-urheilu on alkanut näkyä. Suomessa urheiluministeri Sampo Terho visioi Assembly Summer 2018 -tapahtuman avajaisissa, miten Suomesta tehdään e-urheilun suurvalta. Lisäksi vuodesta 2017 lähtien pelaajat ovat voineet hakeutua suorittamaan asevelvollisuuttaan Puolustusvoimien Urheilukouluun. Kansainvälisellä tasolla on jopa väläytelty, että e-urheilu olisi näytöslajina Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisissa. Olympiakomitealle lajia esiteltiin jo Korean talviolympialaisten aikana.

Lähde: Assembly.org, IS,

2 thoughts on “E-urheilun arvostus nousee voittojen mukana

  • 14.8.2018 at 16:25
    Permalink

    Ranneliikkeellä rahakkaaksi sanoi nörtti kun finniä pyllystään pusersi!

    Reply
  • 14.8.2018 at 20:16
    Permalink

    Pariisissa ei voi järjestää kesäolympialaisia vuonna 2024 koska tuntemaamme Ranskaa ei enää ole.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.