Toisen maailmansodan unohdetut rikokset – Churchillin ansiosta miljoonat kuolivat nälkään Intiassa 1943

14
Mainos
Heinäkuu 1943. Australialaisessa viljalastissa olevia laivoja matkalla Eurooppaan suhaa ohi Intian rannikon ja brittiläinen imperiumi vie nälänhädän kourissa kamppailevasta Intiasta riisiä Eurooppalaisen sotakoneistonsa ja kansansa tarpeiksi. Nälänhätä tappaa miljoonia ihmisiä siirtomaassa, jonka isäntävaltion johtoon asettunut mies ei välitä vähääkään imperiuminsa kansoista Brittein saarten ulkopuolella…

Intian vuoden 1943 tapahtumat unohtuvat usein niin opetussuunnitelmasta kuin valtioiden toisen maailmansodan aikana tekemistä rikoksista. Eri arvioiden mukaan 3-4 miljoonaa ihmistä kuoli nälkään Iso-Britannian pääministeri Winston Churchillin päätöksien johdosta.

Iso-Britannian sotaministeriö mietti -43 keväällä Intian brittiläisen sisäministerin Leopold Ameryn ja kenttämarsalkka Sir Archibald Wavellin johdolla ratkaisua Intiaa piinaavaan nälänhätään. Imperiumi vei Intiasta ruokaa ulos ja priorisoi muista siirtomaistaan viedyn ruoan Eurooppaan, joten vaihtoehdot olivat jo lähtökohtaisestikin vähissä. Pääministeri Churchill linjasi kuitenkin Euroopan olevan tärkeämpi, näin sinetöiden miljoonien intialaisten kohtalon. Euroopan virallisen historian mukaan pelastajaksi ylistetty Churchill mm. ohjasi Intiaan suunnattuja avustuslaivoja uusiin kohteisiin ja totesi:

– Jos nälänhätä kerran on niin paha, miksi Gandhi ei ole vielä kuollut?

Kirjailija ja journalisti Madhusree Mukherjee näkee Churchillin Intiasta vuoden 1943 tammi-heinäkuun välillä viemän 70 000 riisitonnin voineen yksin pelastaa jopa 400 000 intialaisen hengen. Kun ruoka oli vähissä, hinnat nousivat järjettömyyksiin ja ne, joilla oli varaa hamstrata, tienasivat omaisuuden muiden kuollessa nälkään. ”Nälänhätää tai ei, Intialaiset lisääntyvät kuin kanit”-Churchill totesi vastauksena huoliin Intian tilanteesta.

Suurimmat uhriluvut syntyivät Bengalissa, jossa Churchill poltti suurimman osan rannikkoa peläten Japanilaisten maihinnousua Intiaan. ”Poltetun maan taktiikkaan” sisältyi myöskin veneiden ja mm. riisin takavarikointi. Vasta vuodenvaihteessa 1943-44 hengissä selvinneet paikalliset saivat kerättyä riisisatonsa ja nälänhätä päättyi. Syksyn 1943 aikana Iso-Britannia kasvatti omalle 47 miljoonaiselle kansalleen varattuja ruokavarastojaan 18,5 miljoonaan tonniin. Yksin Bengalissa asui tuolloin 61 miljoonaa ihmistä…

Lähde: BBC, yourstory.com

Mainos

14 KOMMENTIT

  1. Kirkkomäki oli juutalaisten juoksupoika -jokainen väärentämätöntä historiaa tutkinut tietää tämän mutta suuret massat pitävät juoppoa paksukaista edelleen sankarina -aivan kuten monia muitakin toisen maailmansodan massamurhaajia.

  2. Sama saatanan rapajuoppo kansanmurhaileva tyyristyllerö oli Dresdenin ja muiden kaupunkien puhtaasti siviileihin tarkoituksella kohdistuneiden fosforipalopommitusten takana. Kuten myös sodan jo päätyttyä parin miljoonan saksalaisen sotavangin tappamisessa nälkään. Kyseiset vangit olivat tavallista Wehrmachtin nostoväkeä, eivät edes ”sotarikoksiin” syyllistyneiksi väitettyjä erikoisjoukkoja.

    • Liittoutuneiden sotarikokset 2. maailmansodan ajalta ovat yhä tuomitsematta. Britit, kanadalaiset ja jenkit tappoivat ja kiduttivat sotavankeja, raiskasivat naisia ja lapsia ja ryöstivät ihmisten omaisuutta samalla tavalla kuin puna-armeija.
      Winston Churchillin saksalaisviha oli silmitöntä. SItä voisi verrata vihervasemmiston, kokoomuksen, keskustan ja valtamedian persu-vihaan.

  3. Valitettavasti maailmanmeno on sellainen, että voittajat kirjoittaa historian oman näkemyksensä mukaan. Myös Suomessa tapahtui 1918 ylimitoitettuja rankaisutoimia. Koska punaiset olivat tuhonneet suuria elintarvikevarastoja, jotka oli pakko-otettu maanviljelijöitä, annettiin punavankien kostoksi nähdä nälkää sen mentaliteetin mukaan, että sitä saa mitä tilaa. Huomattava osa näistä nälkään tapetuista oli syyttömiä. Jo ennenkuin julkisuudessa yleensä alettiin tästä puhua, sain yksityiskohtaista tietoa tapahtumista isältäni, joka suhtautui neutraalisti asioihin. Hän oli ll krenatöörirykmentin Jyväskylän pataljoonan riveissä, josta sodan loputtua muodostettiin Viipurin vartiopataljoona. Isäni oli aittiopaikalla näkemässä mitä tapahtui, eikä salannut sitä. Kirjoitin Suomen 50-vuotisjuhlan aikoihin käsikirjoituksen näistä tapahtumista, mutta julkaisu kiellettiin perusteella, että tämmöistä ei saa kirjoittaa. Myöhemmin on sitten muutamat tutkijat tehneet omia selostuksiaan. Nyt 100-vuotisjuhlien aikaan tein pienen kirjasen samoista jutuista, vaikka aikoinaan tekemäni käsikirjoitus hävisi. Suhteessa silloiseen väkimäärään, oli Suoumen tappiot aivan toista luokkaa kuin Intian. Osansa oli myös ihan tyhmyydellä. Ihan kuin jonkinlainen soteratkaisu ilman mitään resurssien arviointia puhumattakaan mistään tutkimuksesta äkkinäisellä päätöksellä vankileirit ja vartiopataljoonat siirrettiin armeijan pääintenduurista vankileirien oman taloushallinnon alaiseksi. Esim. Viipurin leiri ja pataljoona jäi yhhden vääpelin haltuun ilman rahaa tai mitään organisaatiota. Ruokahuolto loppui. Samoin sotilaiden palkanmaksu. Hätäratkaisuna, kun myös vartijat alkoivat nälkiintyä, annettiin näille oikeus syödä vangeille kotijpuolesta lähetetyt ruokavarat. Nämä ruokalähetykset olivat ensiarvoisen tärkeitä vankien kannalta. Kun vartiat söivät nämä itse, alkoi nälkäkuolema niittää satoa. Meni useita kuukausia ennenkuin ulkovaltojen asioihin puuttuminen sai valtiovallan.reagoimaan siihen, mitä oli tapahtumassa. Pitkästi yli kymmenentuhatta vankia menetti henkensä.

    • suomen sisällissotaa on markkinoitu sosiaalidemokraattien ja työväen kansannousuna sortoa vastaan. todellisuudessa kyse oli venäjältä johdettu kommunistinen vallankumous. sosiaalidemokraatit äänestivät suomen itsenäisyyttä vastaan silloin kun suomen itsenäisyydestä äänestettiin, sos.dem rotat eivät ole koskaan halunneet itsenäistä suomea.
      mannerheimin miekkavala: ”En pane miekkaani tuppeen ennen kuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennen kuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennen kuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomen kuin Vienan Karjalastakin…”

  4. Toisen maailmansodan jälkeen Eisenhoverin kuolemanleireillä kuoli nälkään, janoon ja sairauksiin ainakin runsaat puolitoista miljoonaa saksalaista sotavankia ja siviiliä. Siitä virallinen historiankirjoitus, koulut, yliopistot ja valtaVALEmedia vaikenevat:

    ”Eisenhower’s Holocaust – His
    Slaughter Of 1.7 Million Germans”
    https://rense.com/general46/germ.htm

    “Crimes and Mercies:
    A Hidden Holocaust–Revealed

    A Review of James Bacque’s ”Crimes and Mercies: The Fate of German Civilians Under Allied Occupation 1944-1950”
    by Eric Blair”,
    http://www.serendipity.li/hr/revcrimes.html

    Atlantin takaa tuotua viljaa oli runsaasti varastossa, mutta siitä ei tehty ruokaa nälkään kuolemassa oleville vangeille.

  5. Kyllä näin kävi Intiassa. Ei eroa Josif Stalinin kylmyydestä pätkääkään, mutta sota-aikana kaikki raakuus ja tappamisen joka päiväistyminen pääsee valloilleen kaikista pidikkeistään. Brittiläinen imperiumi harjoitti kolonialismia, joka käytti siekailematta hyväksi siirtomaiden luonnonvaroja ja kohteli alentuvasti ylimielisesti näiden maiden asukkaita eli alkuasukkaita, jotka olivat vain ehtymätöntä työvoimaa, joka ei tarvinnut mitään työsuojelua, eikä minimipalkoista ei ollut puhettakaan, vaan työtä saatettiin teettää orjatyönä. Tämä edellinen koskee pelkkää ”rauhan aikaa” eli ”normaalia” menettelyä. On ilmiselvää sotatilan aikana riisuttiin loputkin häveliäisyyden rippeet, jolloin keihäänkärkenä oli itse eurooppalainen isäntämaa ja sen sota poliittiset ponnistelut niin raaka-ainevarojen kuin ”nostoväenkin” suhteen, joita tuotiin molemmissa maailmansodissa Euroopan sotakentille siirtomaavaltojen toimesta.
    Sotarikoksena voidaan ja karkeana sellaisena voidaan pitää yksiselitteisesti Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Rooseveltin (1882-1945) antama hyväksyntä liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylin komentaja Dwight D. Eisenhowerin (1890-1969) tekemälle päätökselle riistää kansainvälisten sopimusten vastaisesti saksalaisilta sotavangeilta ”sotavanki status” ja näin pitää heitä kokoamis leireillä piikkilanka-aitojen takana taivasalla, jossa taudit pääsivät leviämään ja estettiin kansainvälisen punaisenristin vierailut leireillä, sekä vartijoiden toimesta kivääreillä uhaten usutettiin saksalaiset siviilit pois, jotka olisivat antaneet vangeille vettä ja ruokaa. Kaikki tämä lähti Eisenhowerin patologisesta vihasta saksalaisia kohtaan, jota hän purki mm. vaimolleen lukuisissa hänelle lähettämissä kirjeissään kótiin.
    Suurin osa saksalaisista kuului Wehrmachtiin, joka ei ollut sidoksissa mitenkään SS-joukkoihin ja osastoihin, jotka olivat itse Adolf Hitlerin alaisuudessa ja komennossa toimivia ”nyrkkejä” ja likaisen työntekijöitä, jotka olivat saaneet fanaattisen ideologisen poliittisen kasvatuksen, joka ei sinänsä eroa mitenkään esim. Neuvostoliiton kommunistisen eliittijoukkojen kohdalla joita valvoi ja valoi niihin ”uskoa” poliittiset komissaarit ja komentajat, jotka olivat saaneet lujaan teräkseen valetun aivopesun eli ”rakkauden” kommunistista puoluetta ja varsinkin Neuvostoliiton johtajaa Josif Stalinia kohtaan.

    • Juha taas sontaa levittämässä. Ei Saksassa ainakaan mitkään pidäkkeet höltyneet. Saksa ei syyllistynyt mihinkään rikoksiin. SS-joukot olivat nimenomaan osa armeijaa. Se ei tehnyt likaista työtä, vaan eliittisotilaiden joukko. Ns. Einsatz-joukot taas taistelivat partisaaneja vastaan. Heidän toimistaan on kerrottu satuja ja tarinoita vain. Todisteita heidänkään rikoksista ei käytännössä ole. Mitä todenäköisimmin nekin toimivat kv. lakien mukaan. Partisaanit sen sijaan eivät. Juha uskoo demokratiaan, vaikka juuri Länsi loi bolshevismin ja sen systeemi muistuttaa sitä. Saksan järjestelmä oli päinvastainen eli vastakohta. Mitään hihhulipolitrukkeja ei ollut.

      Britannia teki massamurhia myös rauhan aikana. Irlannissa vuoden 1850 tienoilla luotiin vuosikausien nälänhätä, jolla tuhottiin miljoonia ja vielä enemmän ajettiin siirtolaisiksi halpatyövoimaksi finanssieliitin tehtaisiin. Intiassa oli vähän väliä tahallisia ja/tai ei-reagoituja nälänhätiä. Yhdessä ainoassa 1800-luvun loppupuolella menehtyi 35 miljoonaa intialaista. Kyse oli silkasta pahuudesta, kuten kommunisminkin hirmutöissä. Lännen eliittihän senkin loi ja kommunismia ylläpiti. Kommunistimaat olivat nähdäkseni pelkkiä satelliitteja.

      • Suomalaisia SS-vapaaehtoisia, jotka palvelivat SS-Vikingissä aivan kuten muistakin Euroopan maista WWII aikana on täysin poliittisin syin epäilty kuulumisesta SS:n sotarikoksia tehneisiin osastoihin. Vain vähän aikaa sitten Suomen juutalaisjärjestöt meuhkasivat kyseisestä asiasta (suomalaisista) ja kipa-kummisetä tietenkin mitä innokkaimmin lupasi ottaa asiasta selvää. Suomalaiset osallistuivat ainoastaan Saksan wehrmachtin joukkojen ohella Saksan itärintaman taisteluun keski- ja etelälohkolla, Luonnollisesti kommunistit sodan jälkeen aktiivisesti pyrkivät pilaamaan näiden Saksassa taistelleiden sotilaiden maineen natsismilla aivan siinä missä omalla kotirintamallakin taistelleita sotilaita ja lottia, jotka molemmat yhdistykset – Suojeluskunnat ja Lotta Svärd – lakkautettiin Neuvostoliiton vaatimuksena muka ”fasistisina järjestöinä”, joka on täyttä puppua ; lievästi sanottuna. Mitä tulee eliittijoukko Saksan SS-joukkojen tekemisiin, jonka johtajana toimi Heinrich Himmler (1900-1945) on sotahistoriallisten tietojen pohjalta maine, joka ei jätä ketään kylmäksi. Nykyinen ja sodan jälkeinen äärimmäisen politisoitunut ilmapiiri tekee hallaa kylmälle historian tutkimukselle, koska kaikki materiaali ja tutkimustulokset katsotaan poliittisksi kannanotoiksi eikä pelkäksi todellisten tapahtumaketjujen kirjaamisiksi, jotka perustuvat tositapahtumiin ja aitoihin silminnäkijöiden – joko uhrien tai muutoin asioita sivusta nähneiden todistajan lausuntoihin. Lisäksi Saksassa SS;n toiminta oli omalta kotirintamalta täysin tietämätöntä asiaa, sillä sota-aikana jokaisessa sotaa käyvässä maassa vallitsee sotasensuuri ja kaukana itärintamalla ja itä-euroopassa tapahtuneista asioista ei tietoa tullut itse Saksaan, vaan tiedotuksessa keskityttiin pelkästään wehrmachtin sota ponnisteluihin kaikilla rintamilla. On myökin osattava suodattaa pois tuolloinen sotapropaganda, jota kaikki sotaa käyvät maat harjoittivat demonisoidakseen vihollisen mahdollisimman vastenmieliseksi ja raa’aksi. Tämä siirtyi paljolti suoraan liittoutuneiden käsitykseen eli nk. ”voittajan historiaksi”, joka oli pahimmillaan heti sodan jälkeen ja aina 1980-luvulle saakka ainakin täällä Suomessa. Nyt Saksan Angela Merkelin tuhoavan nk. ”pakolaispolitiikan” aikaansaama epäjärjestys ja rikosaalto Euroopassa on saanut eurooppalaiset kansakunnat katsomaan asioita uudelta kannalta, joka monissa maissa etenkin Saksassa on tuonut mukaan Hitler -kaipuuta miehenä, joka puolusti saksalaisia arjalaisia ja sekä arvosti heidän valkoista kulttuuria tuomalla maahan järjestyksen ja ennen kaikkea järjestäytyneen yhteiskunnan, jossa vallitsi laki ja järjestys eikä anarkia, jonka kohteena ovat kaikki eurooppalaiset kansat Italian eteläkärjestä Suomen pohjoisimpaan kolkkaan Nuorgamiin. Tämän enempää en aio enää polemisoida asiasta. Kaikilla on omanlaisensa käsitys asioista ja historiasta, sillä kyse on lähes makuasioista, joista ei voi kiistellä. Eikä minua kiinnosta kiistellä nk. ”valhemedian” sisällä siitä tai tästä, sillä ulkoinen ja etenkin sisäinen uhka suomalaisille ja suomalaisuudelle on käsinkosketelva etenkin tänään 18.8., jolloin vuosi sitten tapahtui mieletön ja raaka jihadisti terrori-isku Turussa, jonka sai aikaan Suomen maanpetturi-hallitus, joka toteuttaa EU:n globalistien korruptoimana juoksupoikana pettelemättömästi Euroopan valkoisen väestön kansanmurhaan tähtäävää toimintaa, jonka päämääränä on tuhota Eurooppa tuomalla tänne vierasta väestöä ja näin poistamaan tämän mentereen valkoisen väestön kulttuuri, historia, uskonto, filosofia, kansallisuus ja yhdellä sanalla sanoen… KAIKEN!!!

        • ”… raaka jihadisti terrori-isku Turussa, jonka sai aikaan SUOMEN MAANPETTURIHALLITUS, joka toteuttaa EU:n globalistien korruptoimana juoksupoikana pettelemättömästi Euroopan valkoisen väestön kansanmurhaan tähtäävää toimintaa, jonka päämääränä on tuhota Eurooppa tuomalla tänne vierasta väestöä ja näin poistamaan tämän mentereen valkoisen väestön kulttuuri, historia, uskonto, filosofia, kansallisuus ja yhdellä sanalla sanoen… KAIKEN!!!”

          Juuri noin, juuri noin!

          Kunpa olisi sellainen taho, joka ennen vaaleja saisi tuon kaiutettua muutamaan kertaan koko horrostilassa uinuvalle, viherkommunisti-toimittajien dominoimaan valtaVALEmediaan sokeasti uskovalle vaalikarjalle!

  6. Kiitos toimitukselle. Minulle uutta tietoa.
    Niin kuin kommenteissakin mainittiin, voittajat kirjoittaa historian.
    Eipä näitä asioita julkisuudessa huudella, mutta kaikkea muuta sontaa kyllä.

  7. Mielenkiintoinen tieto Dresdenin pommitukseen liittyneiden pyrkimysten suhteen on tri Harry O’Flanaganin esitys. Hän oli lääkintäupseerina osallistunut käskynjakoon pommitukseen liittyen: ” Tiedustelu-upseeri avasi käskynjaon sanoin, jotka kuulostavat barbaarisilta monien sotilaiden mielestä: “Olette liittyneet ilmavoimiin tappaaksenne saksalaisia ja juuri sitä tulette tänä yönä tekemään.” Hän jatkoi sitten selostustaan, että itärintaman luhistumisen seurauksena pakolaiset etsivät suojaa talven kylmyydeltä ja vyöryivät länteen. Dresden oli ainoa alueen kaupunki, jossa oli yhä suojaa antavia vaurioitumattomia rakennuksia ja jotka voisivat ottaa vastaan ihmismassat ja juuri se oli odotettavissa, että ne olisivat kattoon asti täynnä. Hän jatkoi: “Tänä yönä on operaatiolla vain yksi tavoite-tuhota kaupunki ja sen väestö!” Ei esitetty mitään tavallista veruketta, että kyseessä olisi varusteluteollisuuden keskus tms.” Jo aiemmassa bloggauksessa on esitetty pitkään vaiettu ilmasotamarsalkka Sir Wilfrid Rhodes Freemanin muistiinpano 26.1.1945. Churchill oli sanonut: “En halua kuulla mitään ehdotuksia, joiden mukaan voisimme hyökätä tärkeitä sotateollisuuskohteita vastaan Dresdenin ympäristössä, vaan siitä, kuinka voimme paistaa hengiltä Breslausta tulleet 600 000 pakolaista.” (Air Historical Branch file CMS 608).

    Yöksi 14.-15.2.1945 sai pommituslaivasto n:o 1käskyn: ”Tänä yönä on kohteena Chemnitz. Hyökkäämme pakolaisia vastaan, jotka ovat Dresdeniin kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen alkaneet kerääntyä sinne.” Ja käsky 3. pommituslaivastolle: ”Lennätte tänä yönä sinne, tappaaksenne kaikki pakoaliset, jotka ovat mahdollisesti selvinneet Dresdenistä.” (Käskyt lainattu Johannes Frankin kirjasta ”Eva Braun”

  8. Nykyinen Orwell-meno Britanniassa ei ole mitään uutta. Kaikki on ollut samalla tavoin demokratia-kulissin takana jo kauan. Ennen ei vain ole tarvinnut toimia, kun on ollut riittävästi voimaa ja kaikki tiedotuskanavat hallussa. Lisäksi nyt vasta siirrytään kommunismiin, kun oltiin ennen siirtymävaiheessa. Mutta niin vain maailmansodan aikana Churchill vangitsi kaikki Englannin fasistipuolueen jäsenet (useita tuhansia) ilman oikeudenkäyntiä vuosikausiksi. Puolueen johtaja Mosley vaimoineen joutui vankeuteen aivan hirvittäviin olosuhteisiin ja he sairastuivat vakavasti. 80-luvulla Mike Walshin johtama nationalistipuolue lakkautettiin ja julistettiin terroristiryhmäksi. Walsh joutui niin ikään vankeuteen ja aika kurjaan vankilaan hänkin.

    Sama juttu kaikkialla. Kreikassa jo sata vuotta sitten hallitsi vapaamuurari Venizelos. Golden Dawnin johto pidätettiin ja puolue on kokenut syrjintää, kun se kasvoi liian isoksi. Suomessa PVL lakkautetaan ym. Demokratialla ja kommunismilla ei juuri ole eroa. Jos kansallismielinen puolue on aito, se ei voi menestyä. Jos onnistuu pääsemään puolueeksi, niin se lakkautetaan, jos se kasvaa liian vahvaksi. Muutenkin saatetaan lakkauttaa alkuunsa.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.