Cohen syyttää Trumpia rikolliseksi – Trump syyttää Cohenia valehtelijaksi

Nykysuomi kertoi eilen aiemmin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin lähipiiriin kuuluneiden henkilöiden tuomioista mm. talousrikoksista ja vaalirahaepäselvyyksistä. Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen väitti Trumpin käskeneen Cohenia maksamaan erinäisiä naisihmisiä hiljaiseksi naisten ja Trumpin välisistä väitetyistä intiimeistä suhteista. Trump taas syyttää Cohenia valehtelijaksi.

Trumpin mukaan Cohen puhuu läpiä päähänsä saadakseen edullisemman tuomion. Cohen todettiin syylliseksi mm. veropetokseen. Tämän lisäksi Cohenin todettiin jättäneen kertomatta tärkeitä tietoja hakiessaan lainaa. Trump näpäytti Cohenia toteamalla: ”Mikäli joku etsii hyvää asianajajaa, ehdottaisin, että ette ottaisi palveluita Cohenilta.”.

Cohen on asianajajansa välityksellä kertonut, että on valmis kertomaan kaiken minkä tietää Venäjän väitetystä sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin. Toistaiseksi julkisuuteen ei ole ilmaantunut perusteltuja huhujakaan siitä, minkälaisia tietoja Cohen mahdollisesti aikoo julkistaa. Lanny Davis, Cohenin asianajaja ei myöskään eritellyt tietojen laatua tai määrää, mutta totesi Cohenin olevan ”100% valmis paljastamaan kaiken”.

Trump puolustautui syytöksiä kohtaan twitterissä, jossa totesi hänen ainoan ”rikoksensa” olleen se, että hän voitti vaalit jotka oli suunniteltu ”Kieron” Hilary Clintonin voitettavaksi. Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders linjasi, ettei presidentti ole syytettynä rikoksista ja se, että Cohen teki tunnustuksensa kautta sopimuksen, ei tarkoita sitä, että presidentti olisi syyllinen (johonkin).

Lähde: The Guardian

Aiheeseen liittyvää:

5 thoughts on “Cohen syyttää Trumpia rikolliseksi – Trump syyttää Cohenia valehtelijaksi

  • 23.8.2018 at 12:17
    Permalink

    Trump pistää vielä globalistit tiilenpäitä lukemaan.

    Reply
  • 23.8.2018 at 14:41
    Permalink

    Entäs sitten ent. presidentti Bill Clintonin naiset, joista viimeisimpänä hänen virkakaudellaan tuli astutuksi muuan Monica Lewinsky, siis tämä harjoittelija tyttönen, joka oli sanoisinko; hyvin ”suulas” tyttö Valkoisessa talossa. Että sekin sitten piti tulla tehdyksi tuossa varsin historiaa täynnä olevassa presidentin virkatalossa. Cohen voi päästää suustaan mitä sylki suuhun tuo eli ei sen kummempaa aineistoa kuin se, mitä amerikkalainen valtamedia ja murha-ämmä Killaryn kannattaja kuntaan kuuluvat äärivasemmistolaiset ja globalistit ovat toitottaneet jo vuosikausia.
    Tulkoot vielä kerrotuksi, että demokraattinen sota-ajan presidentti Franklin D. Roosevelt (1882-1945) kuolinvuoteen äärellä oli hänen rakastajattarensa eikä hänen vaimonsa Eleanor Roosevelt (1884-1962), joka oli pienoinen skandaali, joka tosin jäi WWII melskeiden alle kevyesti, mutta tämä tietenkin jäyti Eleanorea, joka oli tietysti eräänlainen loukkaus häntä kohtaan. Tiettävästi Franklin D. Roosevelt kutsui rakastajattarensa lähelleen kun tiesi maallisenelämänsä lähenevän loppuaan. Maailman päämiesten naisseikkailuista olisi pilvin pimein kerrottavaa kuten Ranskan erään pääministerin menehtyessä kesken ”huippukivan” sihterikkönsä kanssa kun wanha mies jo oli ja sytän ei kestänyt verevän nuoren naisen aikaansaamaa kiihkon määrää ja raskasta fyysistä ponnistelua. Niin, että työmaalleen tuokin mies kuoli housut nilkoissa niin Ranskan maalla on tapana heti sammakon koipien jälkeen unohtamatta tietenkään valkoisen lipun tarkastusta, että se on asiallisessa kunnossa seuraavaa käyttöä varten.

    Reply
  • 23.8.2018 at 16:55
    Permalink

    Deep state tullaan murskaamaan atomeiksi -ja sen jälkeen alkaa euroopan puhdistaminen!

    Reply
  • 23.8.2018 at 20:07
    Permalink

    Cohenit, Weinsteinit, ja muut -steinerit ja heimopojat ovat jo historian valossakin kovia huijaamaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.