”Hallitus murjoo työtä tekeviä ihmisiä, keihäänsä kärkenä siniset vuokraministerit”: Rakennusliiton Suokas tylyttää

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti ”Kössi” Suokas murjoo hallitusta ja ulkomaisen työvoiman perään haikailevia yrittäjiä kovin sanoin. Hänen mukaansa koulutusleikkaukset, työelämän eriarvoistuminen ja ”työvoimapulaa ruikuttavat yrittäjät” ovat vieneet tulevaisuuden kouluttamattomilta nuorilta.

– On vastenmielistä seurata, miten jotkut yrittäjien kellokkaat puhuvat suomalaista työmiehistä ja naisista. Kuin paskakasoista. Työtä välttelevinä, sairauslomilla kikkailevina vempuloina, jotka vaarantavat isänmaan tulevaisuuden, ”Kössi” aloittaa ja muistuttaa sitten kotimaisia yrittäjiä näidenkin ihmisyydestä. Hänen mukaansa ”nämä karun pohjoisen maan sankareiksi kohottautuneet yrittäjät” ovat osasyyllinen siihen, ettei nuorille ja syrjäytymisvaarassa oleville enää piisaa töitä.

– Suomen perustuslaki takaa maassa elämisen oikeudet kaikille. Tätä oikeutta suojelee lukematon määrä lakeja. Rikoslaki kieltää nokkelia huijaamasta hidasälyisiä. Vahvoja vetämästä heikompia turpaan. Työlainsäädäntö puolestaan turvaa muidenkin kuin A1 -luokan kansalaisten mahdollisuudet ihmisarvoiseen työhön ja toimeentuloon, Suokas toteaa blogissaan.

Suokas näkee, että nykyinen työelämä jättää huomiotta ne, joille ”ei haluta jakaa pakasta elämän valttikortteja, pelkkiä seiskahaita.”, eikä päästä hallitustakaan vastuusta ruotiessaan ongelmaa.

– Sipilän (kesk) hallituksen jäljiltä kontin täytettä tulee ilman uutta lainsäädäntöäkin. Yhden hallituksen aikana poliittinen konsensus tasa-arvoisten mahdollisuuksien Suomesta on kadonnut. Nyt kamppaillaan vallasta yhteiskunnassa, jossa Orwellia lainaten politiikkaa tehdään periaatteella; toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset… Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu niin paljon resursseja, että se väistämättä jättää yhä useamman nuoren pelkän peruskoulun varaan.

Työperäiseen maahanmuuttoon skeptisesti suhtautuva Suokas huomauttaa, ettei toiveet ulkomaisesta halpatyövoimasta ole aiemminkaan ollut väitetyn ”työvoimapulan” rakoja täyttämään. Nostaapa ”Kössi” vielä jämäpuolue Sinisetkin esille ja kutsuu puolueen ministereitä ”vuokraministereiksi”.

– Onko hommassa mitään mieltä? Luulevatko työvoimapulaa ruikuttavat yrittäjät todella löytävänsä kaikki tekijät Suomen ulkopuolelta. Kuten jotkut rakennusyrittäjät aikanaan rehvastelivat: ”Kun rajat aukeavat, ei meidän firmaan oteta enää yhtään suomalaista töihin.” Ei se ihan näin mennyt… Hallitus murjoo työtä tekeviä ihmisiä, keihäänsä kärkenä siniset vuokraministerit. Poliitikot, joiden puolue ei ole koskaan saanut valtakunnallisissa vaaleissa ensimmäistäkään ääntä.

Voit lukea koko kirjoituksen täältä.

Lähde: Rakennusliitto/”Kössin blogi”

 

9 thoughts on “”Hallitus murjoo työtä tekeviä ihmisiä, keihäänsä kärkenä siniset vuokraministerit”: Rakennusliiton Suokas tylyttää

  • 4.9.2018 at 12:03
    Permalink

    Juuri noinhan se on mennyt kuten Suokas kirjoittaa. Sama koskee kaikkia aloja. Ei pelkästään rakkennusalaa. Elinkeinoelämän kellokkaat, virkamiehet ja poliitikot laidasta laitaan suunnittelivat mädätyksen jo 1980 luvulla ja sitä alettiin toteuttamaan luomalla keinotekoinen lama. Ahon hallitus sitten laitettiin ensimmäiseksi työrukkaseksi rakennemuutokseen, jota mantraa etenkin kokoomus on hokenut viimeiset 30 vuotta. Ahon hallituksen valtiovarain ministeri Iiiro Viinanen oli ensimäinen poliitikko joka syyllisti kansaa eliitin itse luomasta taloustilanteesta ja pankkikriisistä. Yrityksiä kaadettiin ja Ihmisiä potkittiin pois töistä hirvittävällä tahdilla -90 luvun alssa ja aukesihan ne rajat ja työvoimaa alkoi virrata itäblokin maista ja myös Venäjältä. Työnantajat pääsivät jumalan asemaan. Kantasuomalaisen oli vaikea työllistyä huolimatta pitkästäkään koulutuksesta, kun työnanataja oli hurmaantunut ulkomaisiin tarjokkaisiin. Teollisuuden kunnossapidon alkoi hoitaa puolalaiset, eestiläiset ja venäläiset Ahon aloittamat työehtojen heikennykset jatkuivat valtavalla tahdilla. Suomalainen luokkahitsari ei kelvannut enää kenellekään eikä prosessiteollisuuden putkisto ja laite eristäjä. Telinemiehetkin posmottivat pozaluistaa ja kukaan ymmärrä mitä pitää tehdä ja urakka kusee. Työnanataja ratkaisee tilanteen ottamalla afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä duunareita jotka häipyvät oitis työmaalta läheisen koulun liepeille norkoilemaan, kun YLE:n kuvausauto poistuu paikalta.
    Onneksi vaalit ovat tulossa. Perussuomalaiset on ainoa puolue jolla on tahtoa muuttaa isänmaamme kantasuomalais myönteiseksi.

    Reply
    • 4.9.2018 at 22:50
      Permalink

      ^”…. Elinkeinoelämän kellokkaat, virkamiehet ja poliitikot laidasta laitaan suunnittelivat mädätyksen jo 1980 luvulla ja sitä alettiin toteuttamaan luomalla keinotekoinen lama. Ahon hallitus sitten…” Hear, hear, noinhan se alkoi. EU ja erityisesti €uro oli keskeisintä osaa suunnitelmaa (oletettavasti oli myös vaihtoehtoisia strategioita) koska niillä pystyi myymään niitä keinoja demareillekin, vain toisilla perusteluilla ja fantsuilulla.

      Tämä blogin re-postaus Nykysuomeen oli todella hyvä. Ei olisi muuten tullut luettua.

      Reply
  • 4.9.2018 at 12:31
    Permalink

    Tämä kaikki on ”sementoitu” jopa Suomen perustuslakiin Valtiopetokseen verrattavalla tavalla. Julkinen lakitietokanta Finnlex PL 118 § …kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Miksi tällainen ”perustuslain” pykälä sitten tarvittiin ?

    Iltalehti 17.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata.

    Kun vakuutusyhtiöt siis laksuttivat liikaa vakuutusmaksuja; ja ne jäivät tasesiin velkana pienyrityksille; tuli ”eduskunta” ja VARASTI rahat pankki-vakuutuslaitoksille ”lailla 444/2012”.

    Tämä vaati rikostutkinan estämiseksi PL 118 §:n tekemisen ”perustuslakiin”.

    Siis 2 ”eduksuntaa” on osallistunut tämän miljardivarkauden ”esitöihin” ja demokratian alasajoon !

    Miljardivarkaus / Suomen talauden alasajo toteutettiin puolueiden saaman lahjonnan avulla:

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Vuosia sitten ( 9.12. 2005 ) jätin SYYTEILMOITUKSEN Lasten, hetero-aviomiesten ja pienyrittäjien lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Valtakunnansyyttäjänvirastoon. ( kirjattiin diaariin 8 kuukautta ja jätettiin sillensä).

    Em. tietojen pohjalta PL 118 § on suunnitelmallinen valtiopetos pienyrittäjien lainsäädännöllisen syrjinnän jatkamiseksi !

    Julkisen rikosilmoituksen tästä miljardivarkaudesta ja PL 118 §:n valtiopetoksesta jätin Jari Lindströmille jo 2015 . ( hänen julkiseen plogiinsa ).

    Mutta mihin muuhun PL 118 §:ää on JO käytetty ?

    Antti Heinosen Helsingin käräjäoikeudelle jättämään Mauno Koiviston TÖRKEÄN VALTIOPETOKSEN ( 90-luvun omaisuuksien ryöstö ) tutkinnan estämiseksi !

    Käräjäoikeus lisäksi toteaa, että maitun lain 118 §:n ja 3 momentin mukaan yksilöllä ei ole oikeutta vaatia julkista tehtävää hoitavaa rangaistukseen, jos syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikeudessa. ( päätös 17/1550 asia R 17/2641 ).

    Eli kun ”edustuslaitos” VARASTAA kansan omaisuutta sitä ei saada rikosoikeudelliseen vastuuseen ?

    Tästä saisimme hyvän vaaliteeman, mutta valtalehdistö ei julkaise edes julkista ihmettelyä asiasta …

    archive.is/kimmoleaks.fi

    Terveisin IHMISOIKEUDETON Suomen kansalainen .

    P.S. kiva maksaa tänne tulleiden ihmisoikeuksien parantamisesta pakkoverolla !

    Reply
  • 4.9.2018 at 12:32
    Permalink

    Suokas on tyypillinen bresniläisen ajan punikki jolla ei ole mitään hajua yrittämisestä,tämä punikki ryhminee voi painua sinne minne ei aurrinko paista eikä kuu kumota.Yrittäjä on laittanut itsensä ja rahansa kiinni yritykseen,miksi pitäisi elättää luusereita jotka ei tee muuta ruikuttaa kuinka kamalaa duunintekeminen on.Ensimmäiseksi pitäis lopettaa oikeus vähentää veroista ay maksut ,se on kaikilta suomalaislta poi elämisestä ,myös eläkeläisilta ja liittoihin kuulumattomilta.Syvältä toi noiden luusereiden ruikus,ei viitsitä perehtyä asiaan ,ei hyvää duunaria kukaan pois potki ,mutta nyhjäävät luuserit sais heti pihalle ,lisisi varmasti duunipaikkoja ja motivaatiota tehdä duunit kunnolla.

    Reply
    • 4.9.2018 at 22:56
      Permalink

      Samoilla kokpansseilla on aina ongelmia sekä työntekijöiden että ay-liikkeen kanssa ja usein myös verottajan.

      Reply
  • 4.9.2018 at 12:50
    Permalink

    Barona, Kokoomuslaisen S. Lauslahden Luona yms matubisneksen ytimessä olevat mätä firmat niillä eteenkin rikastuu.

    Ja kansa maksaa.

    Reply
  • 4.9.2018 at 22:02
    Permalink

    Sipilän hallitus on suoraan helvetistä. Kaiken lisäksi sillä on käänteinen Midaan kosketus. Kaikki mihin se koskee muuttuu paskaksi.
    Persujen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan kokoomuksen yksiselitteinen tarkoitus on ajaa Suomen ja suomalaisista nyt puhumattakaan sosiaaliturva totaalisen alas eikäpä itse pyramidihuijari Sipiläkään ole kapuloita rattaisiin heittämässä – amerikkalaismalliseksi yhteiskunnaksi jossa pitää tehdä kahta kolmea työtä yhtä aikaa kyetäkseen hankkimaan itselleen edes minimitoimeentulon, joka pitkällä tähtäimellä antaa hyvin huteran mahdollisuuden pitää leukansa vesirajan yläpuolella. Sairaanhoito on yksityistä ja kallista, johon on mahdollista päästä työn kautta, joka mahdollistaa työetuiseena kyseisen terveyden turvan tai niillä joilla on varaa ottaa vakuutus saman asian turvaamiseksi. Ne joilla ei ole sellaista työtä, jonka etuisuuksiin tuo oikeus kuuluu tai on köyhyysloukussa, jossa edes ruuissa pysyminen on jokapäiväistä taistelua sentin venyttämistä. Heidän ei edes tarvitse nähdä untakaan vakuutuksista, vaan heidän on oltava hyväntekeväisjärjestöjen minimiavun varassa, joka ei pysty edes tarjoamaan erikoislääkkeitä vakavien sairauksien oireiden lievittämiseksi ja saatavat rokotusten tarjoamis -mahdollisuudetkin ovat mitättömät jo yksin ”käyttäjäkunnan” suuren määrän vuoksi ja järjestöjen omien kehnon taloudellisen panostus kyvyn puutteen vuoksi, sillä ne toimivat yleisten lahjoitusten turvin ilman minkäänlaista rahallista valtion apua.
    Eli edellisen kaltaista paratiisia ovat kokoomus ja liberaali Juha Sipilä Suomeen luomassa sen nk. hyvinvointivaltion tilalle, jonka hyväksi menneet poliitikko sukupolvet tekivät hartiavoimin työtä aina pyrkien saamaan sen tason optimi kuntoon kulloisenkin meno- ja tuloarvion mahdollistavissa rajoissa.

    Reply
    • 4.9.2018 at 23:00
      Permalink

      Anti-Robin Hood vie köyhiltä rikkaille.

      Reply
  • 5.9.2018 at 17:44
    Permalink

    Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen. Se joka kadehtii työtöntä, voi kokeilla mitä on elää ilman rahaa 2 vuotta.Ei edes kenkiin saanut rahaa sossusta, kylmä vastaus. En ole mitään saanut, enkä enää kerjää.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.