Kymmenvuotias afgaanipoika raiskasi luokkatoverinsa Saksassa

Saksassa on paljastunut kammottava tapaus, jossa 10 vuotias afgaanipoika raiskasi luokkatoverinsa koulun järjestämällä retkellä kahden kaverinsa avustuksella. Koulu painoi jutun villasella, kunnes tapaus alkoi saamaan julkisuutta uhrin kaverin kerrottua asiasta. Tekijälle koituvat seuraukset rajoittuvat erityiskouluun siirtämiseen.

Koulu oli juuri ennen kesälomaa suunnitellut retkeä Schloss Kröchlendorffin linnaan Uckermarkissa. Ohjelmassa oli luonnossa liikkumista, veneilyä ja linnaan tutustumista, kaiken kaikkiaan loistavan kuuloinen retki 4-5 luokkalaisille lapsille. Loistava retki kuitenkin sai erään poikaoppilaan osalta karmaisevan päätöksen…

Retken alussa raiskaaja oli ilmoittanut uhrille ”tänään panemme sinua”, mutta uhri ei reagoinut tähän mitenkään. Vaikka päivä sujui suunnitelmien mukaan, myöhemmin kymmenvuotiaan raiskaajan kaverit, yksi afgaani ja yksi syyrialainen, nappasivat pojasta kiinni ja kolmas raiskasi tämän.

Tapaus pysyi salassa puolentoista viikon ajan, mutta lopulta yksi uhrin kavereista avautui koulun sosiaalityöntekijälle ja tapaukseen puututtiin koulun toimesta. Raiskauksella oli kaksi sivullistakin todistajaa, mutta nämä eivät kertoneet tapahtumista edes opettajilleen.

Raiskaajan ikää ei olla selvitetty tapauksenkaan jälkeen, vaan oikeuslaitoksen silmissä tämä on vieläkin kymmenvuotias lapsi. Tämän käytöstä oltiin seurattu aiemminkin ja tekijää on kuvailtu käytökseltään silmiinpistäväksi jopa kyseisessä koulussa, jossa erilaiset ongelmat oppilaiden kanssa ovat arkipäivää. Joka seitsemäs oppilas käy koulua epäsäännöllisesti ja jopa nuorimpien koululaisten osalta käytös on koulussa surkeaa.

Raiskaukseen osalliset erotettiin koulusta kesäloman alkuun asti ja jokaiselle näistä on etsitty uudet koulut muualta. Myöskään uhri ei tahdo jatkaa vanhassa koulussaan. Päätekijä siirrettänee tulevaisuudessa erityiskouluun, mutta viranomaisten mukaan normaalissa koulussa hän ei tule enää opiskelemaan. Poliisi ei tutki tapausta, sillä vaikka tutkimusta raiskaajan iän määrittämiseksi ei ollakaan tehty, syyttäjän mukaan pojan iästä ei ole epäselvyyttä. Saksassa syytteeseen voi joutua vasta 14 vuotta täytettyään.

Lähde: BZ-Berlin, 2

 

8 thoughts on “Kymmenvuotias afgaanipoika raiskasi luokkatoverinsa Saksassa

  • 5.9.2018 at 12:49
    Permalink


    myös mun se sinne halu vie
    teit’ isäin astumaan!

    Reply
  • 5.9.2018 at 14:33
    Permalink

    Vuosisatoja kestäneen sisarus ja serkku-avioliittojen hedelmät ovat kypsyneet nautittaviksi. Tilanne ei ole korjattavissa millään taikatempuilla, sairaat perversiot ovat osa afgaanien geeniperimää aina ja ikuisesti.

    Reply
    • 5.9.2018 at 17:39
      Permalink

      Tuota sairasta perimää ei puhdista kuin …….

      Reply
  • 5.9.2018 at 17:01
    Permalink

    Elinkeino elämän keskusliiton vinttikoirat ja vihervasemmiston mielistelijät Sipilä, Orpo, Soini ja Sale fanittavat monikulttuurisuutta ja islamilaisen terrorin suosiminen on heidän kärkihankkeensa.

    Reply
  • 5.9.2018 at 20:00
    Permalink

    Kuvottavaa. Taas olisi salella jopon paikka… siis afganistanilais pojalle tietenkin. Jos olisin raiskatun poikaparan isä, en lepäisi ennen kuin asia olisi ”hoidettu”. Kotoisen ”tähtisilmämme” silmät loistaisivat kuin supernova monikulttuurisesta onnesta. Täkäläinen kouluhallitus tietysti kananaivoisen ministerin käskyttämänä varaisi 100 miljoonien eurojen tapauksen ”peittelyprojektin” ja sielullisen jälkihoidon, jonka tekevät maan kuulut feministit Tammerforsin sillalta eli nämä piip-virkkaajat, jotka jatkavat lottien kunniakasta perinnettä kutoen Talvisodan rintamille villasukkia ja villasormikaita, joissa sormenpäät olivat ”vapaana” ”kotouttamaan” maahantunkeutujat sinne mistä olivat alunperin lähteneetkin. Kumma kyllä hyvin pienistä ”määrärahoista” huolimatta tuo projekti oli – sanoisinko – jokseenkin täydellinen menestys, jota aivan pitkin maailmaa ihmeteltiin kuinka vähällä rahalla ja paljolla vaivalla saatiin aikaiseksi legenda, joka jäi elämään eräänä poikkeus tapauksena maailmanhistoriassa, jossa vahvemmat ja suuremmat ovat aina talloneet allensa pienemmät ja heikommat yhtä lainalaisesti kuin luonnonlait, joita ei voi ihminen muuttaa käsin eikä mielellä kuten nyt Herran vuonna 2018 yritetään mielivaltaisesti kumota se yhtä vanha käsitys kuin maailmakin kahdesta sukupuolesta ja äidistä ja isästä. Tämä jo viimeisttään todistaa sen tosiasian, että joka asialla on oma lakikorkeutensa olipa kyseessä vaikkapa ihmisen älykkyys, joka vieläpä onnistuu taannuttamaan aivojensa tosiasiallisen koon esi-isiensä aivojen vastaavaan, vaikka fyysisesti ovatkin entisensä kokoiset.

    Reply
  • 6.9.2018 at 05:08
    Permalink

    Todiste (jälleen) siitä, että rikastajat ovat lähtökohtaisesti eli geneettisesti kieroon kasvaneita ja länsimaalaisille äärimmäisen vihamielisiä sekä kuolettavia.Hyi olkoon!! Eivät kuulu maihimme!!!

    Reply
  • 13.9.2018 at 15:37
    Permalink

    Näitten poikien kotona eikä moskeijassa tapahdu mitään päättivät vain raiskata luokka kaverinsa 2 sivullisen nähden.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.