Lapsiasiavaltuutettu vaatii laajoja selvityksiä koulukotien lasten oloista

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii sosiaali- ja terveysministeriötä tutkimaan suomalaisten koulukotien oloja. Selvitettäväksi olisi Kurttilan mukaan saatava koulukoteihin sijoitettujen lasten omat näkemykset koulukotien arjesta ja toimintatavoista. Syynä Kurttilan äkilliseen aktiivisuuteen asian tiimoilta on Pohjolakodissa paljastuneet vakavat puutteet toiminnassa. 

– Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tekemä tarkastus Pohjolakotiin viime huhtikuussa osoitti monia vakavia puutteita koulukodin toiminnasta. Valtio ei voi antaa tällaisen toiminnan jatkua, Kurttila toteaa ja vaatii kaikkia koulukodeissa asuvia lapsia haastateltavaksi.

Hänen mukaansa on välttämätöntä, että vuosien odottelun jälkeen koulukotien lasten tunnot ja kokemukset selvitetään. Erilaisia huhuja ja myöskin toteennäytettyjä laiminlyöntejä sekä lainvastaisia toimintatapoja on vuosien saatossa noussut pintaanm, mutta laajempaa tutkimusta niidenkään tiimoilta ei ole tehty.

MTV teki Pohjolakotiin tehdyn yllätystarkastuksen perusteella jutun aiheesta. Tarkastuksessa paljastui mm. useita laittomia, mielivaltaisia, lapsia alistavia ja nöyryyttäviä käytäntöjä. Käytössä Pohjolakodissa oli esimerkiksi ”henkilötarkastuksia”, joissa nuoret joutuivat riisuutumaan alasti ilman riittävää intimiteettisuojaa. Ilmi kävi myöskin, että Pohjolakoti rajoittaa tarpeettomasti lasten liikkumista ja ulkoilua. Pohjolakoti perusteli tätä mm. päihdetyön tarpeilla.

Lapsiasiavaltuutettu on pyytänyt sosiaali- ja ministeriöltä vastauksen aloitteeseen syyskuun loppuun mennessä.

Lähde: MTVTS

4 thoughts on “Lapsiasiavaltuutettu vaatii laajoja selvityksiä koulukotien lasten oloista

  • 7.9.2018 at 09:52
    Permalink

    Suvaitsevaisuutta tarvitaan tässäkin. Koululaisille sallittava kohtuullinen huumeiden käyttö, ettei rikota näiden ihmisoikeuksia. Suvaitsevaisuuden kohteeksi voi sitten ottaa myös huumerikosten yksilöllistä vapautta rajoittavat lait.
    Niinpä, kumman valitsee, entisen kulttuurin säilymisen vai kaiken suvaitsemisen. Koulukuri on vain yksi tie kehityksen valinnoissa.

    Reply
  • 7.9.2018 at 10:16
    Permalink

    Millä tavalla tutkimuksen kysely toteutetaan? Käytetäänkö samaa metodia kuin puolustusvoimien simputus-kyselyissä? .eli kapiainen seuraa vieressä mtä varusmies vastaa kyselyyn.
    Koulukodissa tietenkin se pahin hyväksikäyttäjä istuu lapsen vieressä ja vahtii tai sanelee mitä pitää vastata- tai muuten kärsit nahoissasi!
    Lapset tuisikin saattaa turvalliseen ympäritöön, jossa kysely sitten toteutettaisin ilman pelkotekijöitä.
    Tuskinpa vain toteutuu, koska lastenhuostaanotto-ja koulukoti bisness ovat kukoistavaa liiketoimintaa kokoomukselle, keskustalle, sdp:lle, vasemmistolle ja vihreille.

    Reply
  • 7.9.2018 at 13:38
    Permalink

    Suomessa jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua. Tarvittaessa tämän oikeuden toteutumista autetaan koulukodeilla ja huostaanotoilla.

    Reply
  • 7.9.2018 at 18:17
    Permalink

    Aihetta olisi viranomaisilla paljon muuhunkin oikeaan työhön tyylillä; ”arkirutiini” eikä vain silloin kun jostain löytyy ruumiita tai kirjavaksi hakattuja ”asiakkaita”. Toki koulukodeissa on ja sinne sijoitetaan todellisia ongelmatapauksia, joihin ei koulukodeissa käytetä resursseja sillä tavalla kuin asiantila vaatii, vaan voiton maksimoimiseksi henkilökuntaa ei hankita tarpeeksi tai koulutettua väkeä ei ole riittävästi saatavilla. Se ei ongelma lasta / nuorta auta mitenkään, että koulukoti on vain säilytyspaikka, jossa heitä pidetään vankilanomaisessa paikassa pois yhteiskunnasta aiheuttamasta epäjärjestystä ja rikoksia. Puhutaan ”vankeinhoidosta” ja siihen on resurssoitu lähimenneisyydessä suht’koht paljon ja sen vaateisiin pyritään vastaamaan eräänlaisena itsestäänselvyytenä paitsi tietysti Sipilän ja sitä edeltävien itsetuho hallitusten aikana on tehty ”säästöjä”, – tietoista yhteiskunnan kurjistamista – jotka ovat niin tyhmää säästämistä kuin olla vain voi, mutta pyhä Baabelin torni EU on imuroinut kaiken vain siksi, että näin konjukduuripoliitikot ovat tähdänneet EU:n piiristä suotaviin palkkio virkoihin, joita on surutta varmistettu itselle Suomen veronmaksajien rahoilla kuin Nottinghamin Sheriffi ja petturi -kuningas.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.