Karhut liikenteessä maan itä- ja kaakkoisosissa – Kaksi junan alle, yksi vastakkain auton kanssa

3
Mainos
Maan kaakkois- ja itäosissa ovat karhut olleet aktiivisesti liikkeellä. Lieksassa kaksi karhua jäi junan alle ja Lappeenrannassa karhu oli vastatusten auton kanssa. Toisessa tapauksessa karhu selvisi vammoitta, mutta toisessa valitettavasti syntyi kuolonuhreja.

Kaksi karhua, emo ja pentu, jäivät Lieksassa tavarajunan alle. Onnettomuus oli tapahtunut yöllä mutta se havaittiin vasta myöhemmin Joensuun asemalla junan keulaan törmäyksen seurauksena jääneistä verestä ja karvoista. Virva ry:n suurpetoasiantuntijat etsivät poliisin pyynnöstä tapahtumapaikkaa, joka lopulta löytyi läheltä Lieksan Vuonislahtea. Paikalta löytyi emo ja pentu kuolleena. Junan alle jääneiden karhujen ruhot lähetettiin Eviraan tutkittaviksi.

Toisaalla henkilöauto joutui vastatusten karhun kanssa. Autoilija törmäsi Lappeenrannassa Ylämaalla Jokimiehentiellä karhuun myöhään sunnuntai-iltana noin kello 23.30. Kuljettaja soitti hätäkeskukseen ja kertoi törmänneensä täysikasvuiseen karhuun joka oli onnettomuuden jälkeen poistunut Ylijärven suuntaan.

Onnettomuudessa ei tapahtunut henkilövahinkoja, mutta henkilöauton vasemmanpuoleinen lokasuoja vaurioitui. Maanantai aamuna 10.9.2018 paikallinen SRVA henkilöstö oli jäljittänyt koirien kanssa karhua useita kilometrejä ja todennut sen jatkavan loukkaantumattomana syvemmälle metsään. Myöskään karhuvahinkoja ei siis tässä tapauksessa sattunut.

Mainos

Lähde: Poliisi, 2

 

3 KOMMENTIT

  1. Suomessahan ei ole karhuja liikaa, eihän? Varsinkin kun Venäjän Federaation tilava ekosysteemi ainakin eläimille ammottaa ”tyhjyyttään” kaiken sorttisista nelijalkaisista. Milloinkahan suomalaisia aletaan suojelemaan kaikilta PEDOILTA!

  2. Kun maanpetturit saivat huijattua suomalaiset luopumaan itsenäisyydestään liittymällä EU-diktatuuriin, niin petojensuojelu-hörhöt saivat tukevan selkänojan Brysselistä.

    1800-luvun lopulla silloisen Suomen Senaatin viisaalla päätöksellä esim. lähes kaikki sudet ammuttiin melkein sukupuuttoon Suomesta, koska ne olivat tappaneet niin paljon ainakin kotieläimiä ja erityisesti lapset olivat ainakin vaarassa tulla susien syömiksi – kuten ovat nykyisinkin.
    Silloinen susien hävittäminen on myöhemmin tarjonnut petojensuojelu-hörhöille mahdollisuuden propagandahokemaansa ”Suomessa sataan vuoteen sudet eivät ole tappaneet yhtään ihmistä”!

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.