Puolustusvoimain komentaja avasi Suomen sotilaallista liittoutumista Helsingissä

18
Mainos
Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus on ajatuksena romutettu viime vuosina käytännössä täysin. Puolustusvoimain komentajan tervehdyksessä 226. Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä ei liittoutumattomuudesta puhuttu halaistua sanaa, päinvastoin. Linbgerg korosti tervehdyksessään, ettei kansainvälinen yhteistyö korvaa kansallista sotilaallista suorituskykyä. 

– Puolustusyhteistyömme perustuu aina omiin kansallisiin lähtökohtiimme. Sen tavoitteena on Puolustusvoimien yhteistoimintakyvyn kehittäminen valittujen kumppanien kanssa, totesi puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg tervehdyksessään.

Lindbergin mukaan nyttemmin tehty yhteistyö ei merkittävästi eroa esimerkiksi NATO:n kanssa toteutettujen harjoitusten tai muiden kanssa. Kuitenkin esiin nousi myöskin Suomen lähteminen suoranaisiin sotajoukkoihin mm. Saksan ja Iso-Britannian kelkassa.

– Suomi on tehnyt jo pitkään puolustusyhteistyötä Naton, EU:n ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Myös kahdenväliseen puolustusyhteistyöhön on panostettu, Linberg toteaa ja jatkaa…

Mainos

– Niin ikään uusia yhteistyömuotoja on noussut esiin. Sellaisia ovat puolustusyhteistyöjärjestelyt, joissa yksittäisen eurooppalaisen valtion johdolla on muodostettu halukkaiden valtioiden ryhmä esimerkiksi kehittämään sotilaallisia suorituskykyjä, muodostamaan operaatioihin kykeneviä joukkoja tai parantamaan ennakointikykyä tiedonvaihdolla. Suomi on liittynyt tai ilmaissut halunsa liittyä kolmeen tällaiseen yhteistyöryhmään. Kesäkuussa 2017 Suomi allekirjoitti aiesopimuksen Saksan kanssa osallistumisesta Saksan johtamaan ja yhteensä  kahdenkymmenen maan muodostamaan kehysvaltio- eli FNC-ryhmän toimintaan. Suomi liittyi myös kesällä 2017 Ison-Britannian johtamaan Joint Expeditionary Forces- eli JEF-joukkoon.

Tervehdyksessään Lindberg mainitsi myöskin Ranskan ehdottamat interventiojoukot, johon Suomi asettui tyrkylle elokuussa Ranskan presidentti Emmanuel Macronin vierailtua Suomessa. Suomi ei ole kuitenkaan toistaiseksi allekirjoittanut liittymisen vahvistavaa aiejulistusta.

Lähde: Puolustusvoimat

18 KOMMENTIT

  1. ”Suomi allekirjoitti aiesopimuksen Saksan kanssa osallistumisesta Saksan johtamaan…”

    Ihan kun olisi kuullut tuon aikaisemminkin…

  2. Kovin on kansanvaltaa halveksivaa toimintaa. Pieni piiri solmii sopimuksia kuulematta edes eduskunnan mielipidettä. Joskus ennen oli perustuslaki jotain muuta kuin pelkkä ”hidaste”.

    • Näitä NATO-soppareita, ja muita, näyttää kuvaavan deep state -yhteydet. Demokratian ulkopuoliset voimat ovat viemässä kansojen mahdollisuudet koskaan enää pitkään aikaan määrätä asioistaan demokraattisen prosessin ja kansanvallan raameissa.

      Suomessakin hallintovalta on täysin naimisissa vaikkapa deep state -valtamedian kanssa, joka ei lainkaan piittaa vaikkapa islamisaation tuomista lieveilmiöistä, kuten lapsipornoilu, jota ”lapsiavioliitoksi” idioottimaisesti kutsuvat, erään muukalaisen poliittisen lahkon laajenemisen eli valloitustoimenpiteiden yhtenä menetelmänä.

  3. Niin, mitä vastaan Suomi tekee liittoutumissopimuksia?
    Suomen paras ymmärtäjä talvisodan melskeissä oli Mussolini, ainoa Suomelle tarkoitetun silloisen aseavun kuljetuksien organisoija! Saksa taisi torpata silti sitä, vaikka Hitler myöhemmin totesisikin Suomen sotilaallisesti merkittäväksi avustus- ja kumppanuuskohteeksi.Jostain syysstä NL:n lirkutukset yhteisiin sotaharjoituksiin ja liittoutumiin eivät houkutelleet suomalaisia …

    • Niin, Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on jostain syystä päättänyt asemoida Suomen itäeurooppalaiseksi traumavaltioksi. Sauli Niinistön kaudella tätä työtä on tehty hartiavoimin.
      Mitään järkeähän tässä ei ole, koska Suomella on täysin erilainen historian toteutuma kuin näillä kyseisillä mailla.

      Veteraani- ja jälleen rakentajasukupolven työn vetämistä vessanpöntöstä alas.

    • Jos Neuvostoliiton olisi pidetty sotaharjoitukset olisimme länsimaiden silmissä kuuluneet Varsovanliittoon.
      Suomi olisi viimeistään katsottu samanlaiseksi sateliittivaltioksi, kuin esim. Baltian maat.

      Tulee tuosta Varsovanliitosta aina mieleen, että miksi NATO on olemassa? Se miksi se on olemassa,
      kaatui v.1991 eli myös naton toiminta olisi pitänyt ajaa alas.

      Ns. ”suomettuminen” oli varmasti aikoinaan selittää jollekin ulkomaalaiselle, vieläkin.. 🙂

    • Valkoroistot – piru vie, tsort vosmi – halusivat väkivalloin liittää Neuvostoliiton yhteyteensä. Puna-armeija taisteli urheasti tätä pyrkimystä vastaan ja saavutti jopa menestystä jonkin verran.

      Tietynlaista huumoria ei kuulu ymmärtää, tämä on juuri sitä?

  4. Paskaako millään puolustusyhteistyö sopimuksilla tekee ( Venäjää vastaan), kun tinasotilas leikeistä haavelevat valtiot eivät kykene hallitsemaan edes sisäistä turvallisuuttaan? Kuinka sitten torjuisivat ulkoista sotilaallista uhkaa?
    Poliisi ja puolustusvoimat ovat täysin epäonnistuneet tehtävässään sisäisen järjestyksen ja turvallisuuden yläpitämisessä.

    • Lyhyt, ytimekäs ja luultavasti juuri nappiin osunut kommentti. Meille on syntymässä sotilaallinen tyhjiö, joka.. no, kaikki osaavat jatkaa siitä. (Ei koske ministereitämme, ylipäällikköämme, eikä kaikkia ylempiä upseereitamme.)

  5. Päällystöllä ja politiikoilla on kova hinku päästä Suomen rajojen ulkopuolelle tapattamaan tyttöjään ja poikiaan. Samalla varmistetaan se, että itsellä on sitoumuksia korviin asti, mutta vastaavasti reaalisia sotilaallisia turvatakuita itse Suomelle ei ole edes kuin nimeksi, joka ainoastaan tarkoittaa mustetta paperilla, joka kuivuu yhtä äkkiä kuin ne unohdetaan kumppanin taholta.
    Miltä Suomi puolustautuu? EU rajat ovat sepposen selällään ja tänne kävelee varusmiesten nissepoikain kunniakujaa pitkin muslimiterroristeja, jotka ovat koetteju taisteluiden karaisemia sotilaita ja jihadistisiin terroristijärjestöihin kuuluneita ja kuuluvia murhaajia sekä kiduttajia. Venäjä taas on… … miksi tätä edes kertoisin toiselle suomalaiselle? Sitä paitsi, jos Suomi-parka säilyy tai säilyisi valkoisena suomalaisten asuttamana homogeenisenä valtiona – olisi Venäjää suurempi uhka lännessä Ruotsi-Kalifaatin taholta, joka islamisitisena valtiona soluttaisi islmisti-sissejä ja terroristeja Suomeen käymään ”Pyhää Sotaa” ”Allahu Akbar” räjäytyksin nk. ”uskontonsa” oppien mukaista terrori sotaa alistaakseen Suomenkin islamilaiseksi valtioksi, jossa ”vääräuskoiset” kuffarit kansanmurhattaisiin ja kidutettaiisin hengiltä jättäen ehkä osa heistä henkiin orjiksi ja nk. ”potkintapöntöiksi”, joihin voi purkaa islamiin erottamattoman osana kuuluvaa sokeaa alkukantaista vihaa kaikkea kohtaan, joka vain vähänkin poikkeaa heidän omasta kivikautisesta ja rutsaisesta tappamis -kulttuurista (vrt. ”tapakulttuuri”).

    • ”Ruotsi-Kalifaatin taholta, joka islamisitisena valtiona soluttaisi islmisti-sissejä ja terroristeja Suomeen käymään ”Pyhää Sotaa” ”

      Ne ovat jo täällä, vaikuttamassa vihreissä ja vasemmistopuolueissa.

      • Eniten islamistisissejä palveli Perussuomalaisten Jussi Niinistö(nyk.sin) vuonna 2015 määräämällä armeijan kantamaan näiden matkatavarat busseihin. Busseilla nämä kuljetettiin Kokoomusta ja SDP:tä edustavien poliitikkojen omistamiin vastaanottokeskuksiin.
        Europarlamentissa taasen ainoat suomalaismepit jotka vastustivat Saudi-Arabian asevientikieltoa, olivat Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja puoluetoverinsa Pirkko Ruohonen-Lerner.
        Mittavilla öljymiljardeillaan tuo keskiaikainen ääri-islamilainen tyrannia rahoittaa ääri-islamilaisia terroristijärjestöjä Lähi-Idässä. Näiden järjestöjen ylläpitämä kaaos edesauttaa turvapaikanhakijamassojen lähtöä Eurooppaan.

        Miksi Perussuomalaiset rp.:n käytännön toimet ovat olleet islamismin edistämistä?

        • Vuonna 2070 voi tulla suursota Suomen ja ruotsin välille. Ainoa syy, että yhdessä näistä maista olisi shia-hallitus, ja toisessa sunni-hallitus.

      • Tarkoitankin nimenomaan oikeita muslimia ja islamin veristä ”lähetystyötä” tekeviä jihadisteja, sillä ainoastaan muslimin itsensä tekemä teurastus fyysisesti ja taquian levittäminen ”esileikkinä” on ”pyhää”, jota ei ole ”saastutettu” koiriaan ulkoiluttavia vääräuskoisia ”hyödyllisiä idiootteja”. Mitä tulee antifaan ja anarkisteihin. Heitä on sanottu lännen ISIS:ksi ja eipä noilla kahdella taholla mustine soti sopineen ole paljoakaaan eroa. Ei edes ”oppinsa” suhteen, jossa paras ”erimielinen” on kuollut erimielinen.

  6. Näyttää nyt siltä, että Suomi tämän nykyisen ylipäällikön alaisuudessa sotkee itsensä pohjattomaan suohon. Lukemattomia pykäliä allekirjoitetaan, joissa vain suomalaisia sotilaita lähetettäisiin ulkomaisiin operaatioihin kuten entisten siirtomaavaltioiden, jotka paikallisten diktaattorien avustuksella turvaavat öljyn ja mineraalien muilutusta kapinoivan kansan ulottumattomiin suuryritysten hyödyksi. Ilmeisesti näillä on työvoimapulaa tehokkaista palkkasotilaista ja näin ollen kulut tulevat korkeiksi. Mikäpä sen hienompaa, jos voidaan saada ilmaista sotilasvoimaa Suomen asevelvollisuuslain kouluttamalta armeijalta, ilman että vastineeksi tarvitsee luvata kuin valistunut arvaus Suomen tarvitsemasta tuesta kriisin tullessa meille. Käy kuten viime kerrallakin, että kenraalit tutkivat vielä karttojaan löytääkseen sieltä Suomen sijainnin, niin onkin jo sota ohi. Silloin edellisellä kerralla meni 105 päivää, eikä löytynyt vielä ko. paikkaan menevää tietä. Nyt ei kestä kuin viisi päivää miettiä, kun sota onkin ohi, kun aikansa ärsytetään naapuria. Siellä on vain Putin esteenä, ettei kenraalit lähde opettamaan taas suomalaisille naapurisopua isän kädestä. Putin, kuten entiset keisaritkin ymmärtää hyvin pitkälle suomalaista eripuraisuutta ja köydenvetoa idän ja lännen välissä, mutta tuskin enää, jos läntiset suurvallat otetaan vetoon mukaan.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.