Ruotsin vaalien tulos on selvillä – Löfven aikoo jatkaa pääministerinä

Vaalitulos Ruotsissa on saatu kaivettua esiin ja sosiaalidemokraatit jatkavat yhä Ruotsin suurimpana puolueena. SDP:n puheenjohtaja Stefan Löfven on ilmoittanut aikovansa jatkaa pääministerinä siitäkin huolimatta, että useat puolueet vaativat tämän eroa. Päätöstään Löfven perustelee sillä, että SDP on yhä Ruotsin suurin puolue. Hallitusneuvotteluista odotetaan tiukkaa, sillä SDP:n punavihreän blokin on käytännössä mahdotonta saada aikaiseksi enemmistöhallitusta.

Sekä punavihreä-, että porvariblokki puhuivat vaalien alla perinteisestä blokkipolitiikasta luopumista ja vakuuttelivat myöskin osittain halukkuutta yhteistyöhön yli blokkierajojen. Kuitenkin esimerkiksi moderaattien (Maltillinen Kokoomus) kannasta on saanut sen käsityksen, ettei yhteistyö SDP:n kanssa tule kysymykseen. Kahden mainitun blokin välinen ero on äärimmäisen pieni, vain 0,3%, joten molemmat tarvitsevat enemmistöhallituksen muodostamiseen apua ulkopuolelta, käytännössä Ruotsidemokraateilta.

Moderaatit ovat aiemmin ilmaisseet Ruotsidemokraattien olevan mahdollinen kumppani hallitukseen, kun taas sen sijaan SDP on kieltäytynyt yhteistyöstä jyrkästi. Vielä vaali-iltanakin Löfven ehti muistuttaa Ruotsidemokraattien ”kamaluudesta”. Hän kertoi olleensa pettynyt siihen, ”miten rasismiin pohjautuva puolue voi saada nykyään niin paljon ääniä”. Ruotsidemokraatit ovat vaalien jälkeen maan kolmanneksi suurin puolue.

Vaalitulokseen voi tulla vielä hienoisia muutoksia, sillä postitse saapuvat äänet, joita viime vaaleissa oli jopa 200 000 lasketaan vasta keskiviikkona. 0,3% ero blokkien välillä voi siis kääntyä vielä suuremmaksi tai kuroutua umpeen, sillä ääniksi muutettuna ero on vain noin 30 000 ääntä.

Vaa’ankielen asemaan joutuneiden Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson kertoi vaali-iltana olevansa valmis neuvottelemaan kaikkien kanssa mahdollisesta hallitusyhteistyöstä. Rintamalinjat kuitenkin olivat jo ennen vaaleja melko selkeät ja kuten edellä luitte, Löfven kaivoi juoksuhautoja entistä syvempään ”ihmettelyllään”. Åkesson  lähettikin suorassa lähetyksessä moderaattien Ulf Kristerssonin suuntaan kysymyksen:

– Miten aiotte muodostaa hallituksen? Aiotteko valita Stefan Löfvenin vai Jimmie Åkessonin, hän kysyi.

Kun valtiopäivät kahden viikon kuluttua avataan, on odotettavissa, ettei Stefan Löfven enää jatka pääministerinä, vaan porvariblokki sekä Ruotsidemokraatit äänestävät tämän alas palliltaan. Avoin kysymys Ruotsidemokraattien hyväksymisessä porvariblokin vahvikkeeksi hallitukseen onkin, ovatko Ruotsidemokraatit valmiita tekemään kompromisseja?

Ruotsin vaalien tulokset ennen postiääniä:

SDP:           28,4%

Moderaatit:  19,8%

RD:             17,6%

Keskusta:     8,6%

Vasemmisto: 7,9

KD:              6,4%

Liberaalit:     5,5%

Vihreät:        4,4%

Lähde: SS, SSS

Aiheeseen liittyvää:

9 thoughts on “Ruotsin vaalien tulos on selvillä – Löfven aikoo jatkaa pääministerinä

  • 10.9.2018 at 09:50
    Permalink

    Ihmetellä täytyy että SDP ajoi Ruotsi demokraattien edelle. Osa ruotsalaisista on yhä pihalla todellisuudesta.
    Aivan yhtä pihalla on Kokkari Orpo ja PM Juha Sipilä, mutta rimaa alittavin kommentti tuli Feministien Katju Arolta, joka ajattelee tunteillaan järjen käytön sijasta. Samaa pätee tietenkin vasemmistoon, vihreisiin ja demareihin.
    Onneksi Suomen eduskunta vaalit ovat edessä ja perussuomalaiset saavuttavat kärkipaikan. Politiikan suunnan muutos perussuomalaisiin arvoihin on ainoa keino saattaa Suomi rauhanomaisesti turvalliseen tlaan.

    Reply
    • 10.9.2018 at 13:09
      Permalink

      Ei välttämät, sillä ruotsissa ei voi luottaa yhtään rehellisiin vaalituloksiin, sillä 100% varmuudella tuo äänestys oli täysin vitsi.

      Reply
      • 10.9.2018 at 15:38
        Permalink

        Onko suomessa ja ruåtsissa kummassakaan rehellistä oppositiota? Minun nähdäkseni ei ole ja viimeisen voitelun tälle sirkukselle nimeltään ”edustuksellinen demokratia” antaa nämä vaalisekoilut missä edes räikeimpiin vilppeihin ei puututa.

        Reply
  • 10.9.2018 at 10:23
    Permalink

    Suurinta paskaa oli iltapaskassa TEIJA TIILIKAISEN ulostulo, sanoi että vastakkain ovat kansainvälisyyden kannattajat ( vanhat puolueet ) ja vastustajat ( ruotsidemokraatit ).
    Vittu, mitä kansainvälisyyttä ovat synnytyssäkit, primitiiviset pyllistelijät ja vastaavat ”kulttuurit” ?

    Reply
    • 10.9.2018 at 11:40
      Permalink

      Vastakkain olivat valkoisen kansanmurhan kannattajat (vanhat puolueet) sekä pohjoisen rodun ja kulttuuripiirin säilyttäjät (SD, yms.). Piste.

      Reply
    • 10.9.2018 at 23:57
      Permalink

      Bilderberg-kokoukseen osallistunut suomenkansanvihollinen Teija Tiilikainen on sionistiglobalistien nöyrä nukke.

      Reply
  • 10.9.2018 at 13:29
    Permalink

    Presidentti Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986) on sanonut viisaasti: ”Sosialidemokratia ei ole demokratiaa!!!”
    Ehdottihan muuan Paavo Lipponen 1970-luvulla, että demokratiaa pitäisi ”hieman oikoa”, tarkoittaen tällä, että SDP on aina hallituspuolue (pääministeripuolue) ilman sen osallistumista joka 4. vuosi eduskuntavaaleihin ollenkaan, vaan sitä vastoin kaikki muut puolueet kävisivät vaalikampanjat ja mittauttaisivat keskinäiset poliittiset voimasuhteensa kansan ”kärttyisän käden” kautta, jonka jälkeen vaalien antaman tuloksen nojalla siitä joukosta valitaan muodostettavan SDP:n hallituksen apupuolueet. Että silleen.
    Ruotsidemokraatit olisivat nousseet toiseksi suurimmaksi puolueeksi, mikäli vaalit olisivat olleet rehelliset ja eri kansallismielisetpuolueet olisivat viisaasti keskittänyt äänet Ruotsidemokraateille. Vielä kun märistä unista puhutaan, samaan lössiin olisi vielä tullut pohjoismainen vastarintaliike, mutta se olisi jo liikaa, koska mielestäni sitä kuitenkin tarvitaan erillisenä muurinmurtaja ryhmittymänä läpimädässä ruotsalaisessa poliittisessa järjestelmässä, joka ei omaa vähäisintäkään länsimaisen demokratian kultaisia periaatteita, vaan sitä voidaan kutsua yhtenevästi ”Isä Aurinkoisen” eli Josif Stalinin (1878-1953) diktatuuriin sekä Chilen vallankaappauksen v. 1973 tehneeseen sotilasjunttaan diktaattori kenraali Augusto Pinochetin (1915-2006) sisäpoliittiseen hirmuhallintoon. Mädättynyttä ”länsimaista demokratiaa”, joka vallitsee myös Yhdysvalloissa mikä näkyi erityisesti presidentinvaaleissa ja täällä Euroopassa EU:ssa sekä Ruotsissa, kuten myös täällä Suomessa voi hyvällä syyllä kutsua ”DEMOKRATUURIKSI!!!”

    Reply
  • 14.9.2018 at 12:11
    Permalink

    Tuo ei-ruotsalainen kun jatkaa johdossa niin lisää matujen rikosten hyssyttelyä on luvassa ja lisää rikastusta Löfveninkin rodun suojaväriin perustuen. Mutta hei, ruotsalaiset halusivat tällaisen yhteiskunnan. Ja he saivat sen.

    Valitettavaksi asian tekee vain se että ruotsalaiset keräävät yhteiskuntansa varat Suomesta. Eli kaikkien ruotsalaisten ja ruotsalaisomisteisten yritysten voitot tulevat kasvamaan. Esim. Vatenfall, If, Nordea, Telia, skanska, ncc, kaha, … kaikki tulevat nostamaan hintojaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.