Seitsemän loukkaantui puukkoiskussa Pariisissa – Paikalliset heittelivät epäiltyä petankkipalloilla

16
Mainos
Pariisissa, Ranskassa on eilen illalla tapahtunut puukkoisku, jonka seurauksena seitsemän ihmistä haavoittui. Haavoittuneiden joukossa on kaksi britti-turistia. Ranskassa on viime kuukausina tapahtunut useampiakin puukkoiskuja, mutta viranomaiset ovat rajanneet terrorismin mahdollisuuden ulos suurimmasta osasta, kuten tästäkin tapauksesta. Epäilty on AFP:n tietojen mukaan afganistanilainen.

Sivullinen todistaja 28 vuotias Youssef Najah kertoo nähneensä iltakävelynsä aikana juoksevan miehen, joka piti kädessään 25-30 senttistä veistä. Najahin mukaan miestä jahtasi noin 20 ihmisen joukko, joka heitteli tätä petankki-palloilla.

– 4-5 palloista osui häntä päähän, mutta ne eivät pysäyttäneet miestä, Najah kuvailee.

Epäilty yritti piiloutua väkijoukolta kahden britti-turistin taakse, mutta sivullisen varoitettua turisteja miehen aseistuksesta, epäilty puukotti molempia ja jatkoi pakoaan. Puukkomies saatiin lopulta pidätetyksi ja häntä epäillään murhan yrityksestä. Mikään tapauksessa ei viranomaisten mukaan viittaa terrorismiin.

Viranomaisten mantra: ”Mikään ei viittaa terrorismiin, mikään ei viittaa terrorismiin…”

Mainos

Elokuun 23 päivä sattuneessa tapauksessa 36 vuotias mies haavoitti kolmea, tappaen äitinsä ja siskonsa ja haavoittaen yhtä sivullista. Virkavallan mukaan lopulta poliisin hengiltä ampuma epäilty kärsi vakavista mielenterveysongelmista. Kuitenkin samainen mies on ollut poliisin potentiaalisten terroristien tarkkailulistalla vuodesta 2016 lähtien. Tämä tapahtui vain muutamaa päivää myöhemmin siitä, kun afganistanilainen turvapaikanhakija oli puukottanut neljää ihmistä ja pari kuukautta siitä, kun ”Allahu akbaria” huutanut mies puukotti kahta ihmistä ostoskeskuksessa. Terrorismilla ei ole viranomaisten mukaan ollut osuutta näihinkään tapauksiin, vaikka esimerkiksi IS on ilmoittautunut osan iskuista taakse.

Lähde: AFP

Mainos

16 KOMMENTIT

  1. Puukkoisku puukkoisku, mielenterveysongelma mielenterveysongelma, muslimin hätähuuto muslimin hätähuuto, mikään ei viittaa terrorismiin mikään ei viittaa terrorismiin, ei mitään tekemistä islamin kanssa ei mitään tekemistä islamin kanssa…
    Paska ei kaviaariksi muutu vaikka miten toistelee, eli husuterveiset päättäjille, ei saa antaa pelolle valtaa täytyy suvaita ja ymmärtää kuten ruotsidemokraattien vaalivoittoa…

  2. Itse Afganistanissa kuolee liikenneonnettomuuksissa enemmän ihmisiä kuin terrori-iskuissa kertoilee Suomen Kabulin suurlähettiläs, mutta siitä huolimatta muotoilee ”kannanottonsa” ympäripyöreästi, että onko Afganistan turvallinen maa nk. ”pakolaisten” palauttamiseksi takaisin. Afganistanilaiset ovat pahimpia jihadisteja ja he ovat viimeisimpinä ”nokkimisjärjestyksessä” muslimien sisäisessäkin ranking taulukossa eli muitten halveksimia, mutta toisaalta kun muslimit ovat muslimeita niin eiväthän he tule toimeen edes toistensa kanssa vallankin, vaikka olisivat ”samaa” ”oppisuuntaakin”, sillä heidän keskinäinen kaunansa on valtio rajoja – jotka sinänsä ovat mielivaltaisia – noudattavia zoomaten aina heimoihin saakka. Ja nämä ovat ja pysyvät toisin kun esim. Suomessa, jossa ammoisina aikoina eri heimot kävivät ryöstöretkillä toisten heimojen yhteisöissä aikana, jolloin käsite ”Suomi” ja ”suomalaisuus” oli tuikituntematon käsite ja rajat käsittivät aina kylä tasolle saakka, jotka viimeisimpinä pätivät ainakin sikäli, että lähihistoriassa nk. kylätappelut olivat yleistä nuorten miesten ja joskus vähän vanhempienkin kansanhuvia, jossa sovittiin kuin entisissä sodissa päivä ja kellonaika jolloin kohdataan tapparat ja laudanpätkät käsissä toisen kylän suunsoittajat, josta oli seurauksena verinaarmuja ja kuhmuja, mutta äärimmäisen harvoin tuo ”ajanvietto” riistäytyi todellisiin veritekoihin, koska vähääkään pataan reilumman kaupalla saanut osapuoli otti jalat alleen nuolemaan haavojaan ja suunnittelemaan seuraavaa kosto revanssia, joka kääntää nyt vallitsevan tilanteen päälaelleen.

  3. Joo, mikään ei liity taas mihinkään. Yksittäistapaus joka toistuu, toistuu, toistuu, toistuu, toistuu, ja toistuu sekä toistuu.

    ”Najahin mukaan miestä jahtasi noin 20 ihmisen joukko, joka heitteli tätä petankki-palloilla.

    – 4-5 palloista osui häntä päähän, mutta ne eivät pysäyttäneet miestä, Najah kuvailee.”

    Petankkikuulat ovat lähempänä kiloa painavia umpimetallikuulia. Vaikuttaa siltä että näiden sarjayksittäistapausten aivot sijaitsevat jossakin muualla kuin päässä.

    • Pääosumien tähden väittäisin ko islamistia ”yksittäistapaukseksi”. Huumausaineet sekoittaneet pojan, ehkä.

      Meinaan vaan, että tuommoisten kuulien luulisi pudottavan isommakin ukon. Se ukko kyllä osaa lukea, tässä tapauksessa…

  4. Tapauksen johdosta petankkipallot takavarikoidaan ranskalaisilta pois. Jonkinlaisen softball-verso otetaan ikiaikaisen lajin tilalle. Yliopistoviisaat todistelevat, että jo muinaiset gallialaiset pelasivat peliään softpalloilla ja jokaisessa peliporukassa oli pari kuukeria.

  5. Nyt pieni sana muodon viilaus.
    Kaikki puukot ovat veitsiä, mutta kaikki veitset eivät ole puukkoja.
    Hyvin usein puhutaan puukottamisesta, vaikka aseena ei ole käytetty puukoa, vaan jotain veistä.

    Siis veitsi isku tai veitsellä suoritettu hyökkäys.
    Toisaalta muslimin tekemä teräase hyökkäys kertoo kaiken.

    • Puukkoisku on ihan suomalaisen unelma-valtavalhemedian naurettava eufemismi asialle joka oikeassa elämässä ja siinä todellisuudessa missä kansat joutuvat nyt elämään, on islamin motivoima terrori-isku jonka kohteksi voi joutua kuka tahansa, kadulla tai kaupassa. Tai ei nyt aivan, tietääkö kukaan esimerkiksi somalia joka olisi joutunut allahia huutavan kaulankatkaisijan uhriksi? Anglosaksisissa kielissä ei juurikaan erotella puukkoa ja vesitä, ja ”puukotus” terminä sopiikin mainiosti suvakkivasureiden tarkoitusperiin luomaan mielikuvaa ja yhteyttä suomen historiaan, tyylilajina ”kyllä ne suomalaisetkin”, vaikkakin vastoin todellisuutta. Ei se Rannanjärvikään jumalaa tai allahia huutanut tai motiivinaan pitänyt puukkohippasilla ollessaan, eikä puukottanut esimerkiksi naisia, lapsia tai vanhuksia..

      • Ainakin nyt ovat Suomessa naiset kunnostautuneet puukkoiskuissa lähiaikoina. Mikkelissähän nainen tappoi miehensä puukolla vähän aikaa sitten ja Oulussa oli kans nainen riehunut puukon kanssa asunnossa. Olihan Mikkelissä naisen tekemä kuolemaan johtanut puukkoisku myös pari vuotta sittenkin. Eikös maajussille morsian ohjelmassakin paljastunut yksi nainen, että oli hänkin puukon kanssa riehunut ja pahoinpidellytkin. Naisia pitänee varoa jatkossa enemmän, kun noin alkavat riehumaan.

        • Sarkasmimittarini on epäkunnossa. Todellisella yksittäistapauksella eli satunnaisella yhteen tuttuun ihmiseen kohdistuvalla örvellyspuukotuksella, ja nyt toistuvasti tapahtuvilla ”yksittäistapauksilla” eli yhdellä suuresta sarjasta jonka kaikilla tekijöillä on uskonnollinen motiivi kohdistaa iskunsa tuntemattomiin ja etnisesti valikoituihin ihmisiin terroritarkoituksessa, on kuitenkin tietty aste-ero, vaikkakin eräät kieroutuneet yksilöt haluavat tätä asiaa tietoisesti hämärtää.

          • Niin no, örvellyspuukottajat tökkivät yleensä toisiaan tai toista osapuolta. Terroristi puukkomies hyökkää monen ihmisen kimppuun.

          • Eikä vain ihmisten, vaan valikoi uhreikseen valkoisia länsimaalaisen näköisiä ihmisiä, ja mieluiten puolustuskyvyttömimpiä naisia. Silti kukaan hyve-onanoija ei ulise rasismista, ja yleensä suuna, päänä ja varsinkin alapäänä kiljuvat vitunvirkkaajafeministitkin ovat täysin mykkänä.

        • Puukkoiskuja

          Tällöinhän ei muslimipakolaisten suorittama puukotus nosta puukotusten kokonaismäärää? Muslimipuukottaja esti yhden kristityn teon ja nousee näin pyhyyksiin. Olkoot hän pyhitetty ja useampaan otteeseen. Ei ollu omasta takaa, piti tilata joku hoitamaan homma.

  6. Ja ”pravdassa” itketään että poloinen yksittäistapaus oli pistetty turpaan ja taju kankaalle ennen poliisin paikalle tuloa. Hieno periaate, uhri saa olla hengetön, mutta rikollisessa ei saa olla naarmuakaan.

  7. Tässä taas konkreettinen esimerkki, että muslimi on konkreettinen uhka länsimaalaisille. Islamin uskonnon kriminalisointia olisi hyvä selvittää.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.