Parikymppinen mies pukotti toista miestä Kontulassa – Poliisi vaitonainen tapauksesta

Poliisin mukaan vuonna 1994 syntyneen miehen epäillään puukottaneen toista miestä vatsaan kerrostalon rappukäytävässä Kontulassa. Puukotus tapahtui eilen, maanantaina tapahtui maanantaina kymmenen aikaan illalla. Poliisi on varsin vaitonainen tapauksen yksityiskohdista, eikä esimerkiksi paljasta mahdollista motiivia.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Korhonen Helsingin poliisilaitokselta kertoo uhrin vammojen vaatineen sairaalahoitoa, mutta vammoista tai teosta itsestään ei kerrota mitään sen tarkempaa.

– Puukotuksen uhri vietiin sairaalahoitoon. Poliisi ei voi kommentoida tarkemmin hänen vammojaan, koska terveystiedot ovat salassa pidettäviä,

Poliisista irtoaa kuitenkin rikosnimike.  Tapahtunutta tutkitaan tapon yrityksenä ja rikoksesta epäilty vietiin Pasilan poliisivankilaan.

– Poliisi ei kommentoi tutkinnan tässä vaiheessa tapahtuman yksityiskohtia tai esimerkiksi mahdollista motiivia, Korhonen toteaa.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Parikymppinen mies pukotti toista miestä Kontulassa – Poliisi vaitonainen tapauksesta

  • 11.9.2018 at 11:44
    Permalink

    Poliisi vaitonainen hmm… suojaväri?

    Reply
  • 11.9.2018 at 14:55
    Permalink

    Kuinkahan nuorena nykyään poliisit rekrytoidaan kun eivät enää osaa puhuakaan?!?!?!
    Joka tuntee Helsingin maantietoa, silloin voi tehdä jo pitkälle meneviä päätelmiä. Tähän on sitten polliisin turha urputtaa huhujen levittämisestä kun tämän tekee nimenomaan mahdolliseksi se, että polliisin oma nk. ”tiedotus” ontuu kuin rampa ankka. Mitä muuta ihmisille jää jäljelle kuin omat arvelut.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.