Arabi murskasi 91-vuotiaan naisen käden Tukholmassa

6
Mainos
Alaikäiseksi tekeytynyt arabi runnoi ryöstön yhteydessä vanhuksen käden niin, että se jouduttiin kuromaan umpeen kahdeksalla tikillä. Ikätesti paljasti totuuden.

91-vuotias nainen oli kävelyllä yhdessä poikansa kanssa Tukholmassa 10. elokuuta, kun arabi hyökkäsi naisen kimppuun ja kiskoi naisen kaulalla olleet kultaketjut irti. Hyökkäys oli niin voimakas, että nainen kaatui maahan.

Poika lähti juoksemaan ryöstäjän perään, mutta ei pysynyt pitkään hänen kannoillaan.

Nainen kärsi hyökkäyksessä vammoja. Hän sai aivotärähdyksen, sormimurtuman, avohaavan kyynärpäähänsä ja suuren haavan käteensä, joka ommeltiin umpeen kahdeksalla tikillä.

Mainos

Arabi saatiin myöhemmin kiinni. Ilmeni, että hän oli hakenut Ruotsista turvapaikkaa helmikuussa 2017. Hän väitti syntyneensä vuonna 2001 ja olevansa lähtöisin Gazan alueelta.

Kun arabin sormenjäljet tarkastettiin, selvisi, että hän oli hakenut turvapaikkaa Itävallasta lokakuussa 2015 ja Tanskasta helmikuussa 2017. Itävallassa sormenjäljet antoivat miehen nimeksi Hassan Rikfi, jolle syntymäajaksi oli kirjattu tammikuun 1. päivä 1998 ja kansalaisuudeksi marokkolainen. Tanskassa sormenjäljet oli kirjattu nimelle Mostafa Lobya, jonka syntymäaika oli 3. maaliskuuta 2002 ja kansalaisuus syyrialainen.

Ruotsissa käydyssä oikeudenkäynnissä mies ilmoitti syntyneensä maaliskuun 3. päivänä vuonna 2002 ja että hän on kotoisin Gazasta. Miehelle tehtiin kuitenkin ikätesti, jonka mukaan hän on aikuinen.

Tukholman käräjäoikeuden mukaan mies on mitä ilmeisimmin ollut tekohetkellä yli 20-vuotias. Hänet tuomittiin kymmenen kuukauden vankeuteen ja sen jälkeen karkotettavaksi Marokkoon. Hänellä on viiden vuoden maahantulokielto karkotuksen jälkeen.

Lähde: Fria Tider

Mainos

6 KOMMENTIT

  1. Ruotsalaisten tekemä ikätesti meni vuosikymmenen verran alakanttiin väkivaltaisen vanhusryöstäjän hyväksi. Jo silmä kertoo että liimatukka on selvästi 30 ja risat.
    Näillä vanhusryöstäjillä vihervasemmisto haluaa täyttää Suomen ja kokoomus, keskusta ja elinkeiono elämän keskusliitto kuvittelee saavansa ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä korporaatio yrityksiin.
    Ainakin suorittavan työn tekijöiden palkat saadaan poljettua pariin euroon tunnilta kun sosiaaliturva on pakko lopettaa kokonaan kun Soroksen sylissä istuja poliitikkomme lennättavät vielä sata tuhatta läpsyttelijää vinguttamaan kela-goldia.

  2. Ja Ruotsissa perustetaan satoja komiteoita diskuteeraamaan kotouttamisen haasteista.
    Mietitään pitäisikö karvaranteille antaa lisää rahaa?
    No totta helvetissä, niillähän on selvästi paha mieli kun rasistiset vanhukset esittelevät kultakorujaan.
    Tämäkin kultamuna on varmasti moniosaaja joka vielä tuottaa suurta hyötyä ja iloa kansankodille.
    Kun vaan saadaan se paha mieli pois. Bort. Jätte kiva!

  3. On Ruotsissa vuoden sisällä karkoituksesta eri henkilöllisyydellä. Tai mykkänen haluaa tämän poliittisen työvoimavaran suomeen helpottamaan valtavaa työvoimapulaa joka riivaa yrityksiä. Passi on jo tilauksessa kaiken varalta.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.