Jari Sarasvuo otti kantaa some-sensuuriin, tosin vasta kun sensuurin kohteeksi joutui Tuomas Enbuske

12
Mainos
Jari Sarasvuo muistetaan bisness-uransa lisäksi mm. takavuosien tv-ohjelmista ja muusta mediaesiintymisestä, milloin asiantuntijana, milloin ”vain Jari Sarasvuona”. Aktiivinen twitter-käyttäjä Sarasvuo ottaa käytännössä päivittäin kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, mutta kuten muidenkin kansakunnan silmäätekevien, myös Sarasvuon toimesta sosiaalisen median sensuuri on jäänyt melkeinpä huomiotta. Aiemmin sensuuri ei juuri ole häirinnyt ”paremman väen” elämää…

Nyt Sarasvuo kuitenkin nosti twitterin harjoittaman sensuurin esiin, sillä kohteeksi joutui, ei enempää eikä vähempää kuin kansakunnan kummastuttava rääväsuu Tuomas Enbuske. Sarasvuo twiittasi erään twitter-käyttäjän kommentin, jonka ohessa oli kuvakaappaus Enbusken kanavan twiiteistä, jotka oltiin korvattu monelle tutulla tekstillä: ”Tätä twiittiä ei näytetä, sillä sen sisältö saattaa olla loukkaavaa”.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, mitä Enbuske twiittasi ansaitakseen sensuurin ruoskan sivalluksia, mutta kuten tiedämme, ei se nykyisin paljoa vaadi.

– Jos tämä menee tällaiseksi, I’m out. Ajatus siitä, että joku puritaanien ja oikeinajattelijoiden algoritmi päättää enemmän ja enemmän, mille voimme altistua, keiden mielipiteitä näemme, mitä saamme sanoa – lopulta miten vaikeista asioista ajattelemme…ajatus on sietämätön, Sarasvuo totesi twiitissään.

Mainos

Lähde: Twitter

12 KOMMENTIT

  1. Vastikään tuli Facebookissa bannia, kun kehtasin kirjoittaa, että sukupuoli on kehon ominaisuus, eikä sitä voi muuttaa toiseksi ja väittää, että leikkauksilla voidaan rikkoa kehoa, mutta ei vaihtaa sukupuolta.

    • Sinä teit suuren rikoksen puuttumalla asiaan, josta me emme tiedä enää mitään. Tätä maailmaa hallitsevat ne tahot, jotka eivät koskaan ole kasvaneet aikuisiksi kun heidän ei sitä ole koskaan tarvinnut tehdä syystä, että rahaa ja pelkää myötämäkeä riittää vain siksi, että me ”toiset” vedämme sen ”pulkan” mäenpäälle niska limassa ja nämä taivaanrannanmaalarit, joiden elämä on sitä samaa pilalle kustuja ”satukirjoja” ja prinsessaleikkejä, joita he leikkivät läpi lapsuutensa vailla huolen häivää mistään arkipäiväisistä asioista. Ja me, jotka kynnämme rupista arkea ja pidämme kukin tavallamme tätä maata pystyssä emme enää tiedä mistään mitään ja mätänä tomaattina palaneen kakun päällä, kaikki tämän maailman nykyiset ja puhumattakaan entiset viat ja epäoikeudenmukaisuudet aina ilmaston lämpenemiseen saakka ovat meidän valkoisten lihaa syövien heteromiesten syytä eli lyhyemmin sanottuna persvako miesten, joilla useimmilla selkä vihoittelee sellaisesta ”sivuseikasta” kuin raskas työ, jota on tehtävä siitä huolimatta, että se pahuksen selkä huutaa suoraa huutoa, mutta perkeleellä ja pahalla sisulla mennään päivästä toiseen ”tyhmänä” kuin vasemman jalan saapas.

      • Kiitos teille, varsinkin Juhalle.
        Oli niin kauniisti kirjoitettu, vaikkakin kylmän totuudenmukaisesti, että jaksan nyt taas alkavan viikon pakertaa.

        Nyt vielä jännityksellä odotellaan, alkaako Sarasvuo ja Enbuske katumaan tweettejään.

  2. Huvittavaa Enbusken bannissa ja Sarasvuon purkauksessa on että Enbuske on mieltänyt itsensä oikein ajattelijaksi ja hyväksi ihmiseksi. Kaikki muistamme Ebusken vainon ja sättimisen MV-lehteä ja Ilja Janitskinia vastaan. Enbusken mielestä kansalllismielisiltä ja tolkun ihmisiltä piti tukkia turpa.
    Nytpä on käynyt juuri kuten tavallinen kansa varoitteli että ensin tukitaan kansallismielisten turpa ja sitten seuraavaksi kaikien muidenkin. Viestiä ei ymärretty punavihreässä kuplassa. Joten vittuako Sarasvuo ruikuttaa kun suvaitsevaiset hyvät ihmiset saivat mitä tilasivat.

  3. Röhkele on aivan oikeassa… historia opettaa, että sananvapauden rajoittaminen vaikuttaa lopuksi kaikkiin, ei ainoastaan alkuperäiseen kohteeseen.
    Siksi sanavapautta ei pidä rajoittaa keneltäkään.

    Toisaalta, suuren tyytyväisyyden vallassa seuraan kuinka sananvapauden rajoittaminen ”puree” entistä useampaa ”hyvää ihmistä”, hämmennys ja ulina tullee olemaan hauskaa seurattavaa…

  4. Eihän kukaan äärivasurikaan voi sanoa pokkana
    että kilpeläinen puhuisi totta

    He loukaantuisivat tästä mitätöinistä TOIMINTANSA SUOSIOSTA

    varis verkko huutaa kohta kuumana
    että kilpeläinen valehtelee
    aniifoita on suomessa jumalauta 5000 Vähintään

  5. SUPO on osa maailmanlaajuista suojelupoliisiverkostoa (kuten CIA, Mossad ym..) joka pitää yllä kansainvälistä rikollisuutta, esim. huumekauppaa. Supo ei ”suojele” vähimmässäkään määrin suomalaisia, se suojelee jesuiitta organisaation (Vatikaanin /white pope & black pope) taustalta löytyvää satanistista eliittiä, jota kutsutaan nimellä: BLACK NOBILITY.

    Black Nobility = NWO ajaa parhaillaan kansallisvaltioiden poliittisia ja sosiaalisia järjestelmiä alas. Se omistaa / hallitsee jesuiitta-agenttiensa kautta kansainväliset ihmisoikeus-organisaatiot, kuten YK, Amnesty, Punainen Risti, Unisef. Se omistaa / hallitsee jesuiitta-agenttiensa kautta valtioiden hallinnot, oikeusjärjestelmät, viihdeteollisuuden, pankkijärjestelmän, tieteen, taiteen, koulutuksen, salaseurat (vapaamuurarit) lääketeollisuuden, ja kaikki kansainväliset organisaatiot kuten esim EUn.

    Älkää minua uskoko, tutkikaa asiaa itse!

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.