Ruumispusseja varuskuntiin ja sairaaloihin? Miksi?

Varusmiehet ovat Nykysuomelle tulleiden tietojen mukaan olleet hämmentyneitä viimeaikaisista ruumispussitoimituksista.

Pitkin kevättä ja kesää liikkui huhuja, että sekä varuskuntiin että keskussairaaloihin pitkin Suomea olisi toimitettu erityisen suuria määriä ruumispusseja. Esimerkiksi Hämeen aluesairaalaan ruumispusseja olisi toimitettu jopa 12 000 kappaletta.

Nyt ruumispussien toimituksesta on kuvallista todistetta. Tervolassa, johon oheisessa kuvassa näkyvä kuljetus on ollut matkalla, sijaitsee nimenomaan puolustusvoimien varikko.

 

Ruumispusseja valmistaa kuvamateriaalin mukaan Espooseen kirjattu yhtiö nimeltä Minlix Oy, jonka toimiala Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän mukaan on ”muu kotitaloustavaroiden tukkukauppa”. Kyseisen yrityksen tuloskehitys onkin ollut muutaman viime vuoden ajan varsin nousujohteinen.

Kuvakaappaus: Finder.

Yrittäjät.fi kertoo, että Minlix nousi luottoluokitukseltaan AAA-luokkaan viime vuonna.

Miksi ruumispusseja toimitetaan juuri nyt varuskuntiin ja tiettävästi sairaaloihinkin? Kysymys on relevantti, sillä samanaikaisesti Suomi mm. tehostaa yhteistyötään Naton kanssa ja valtamedia lietsoo pelkoa Venäjää vastaan. Tapahtuuko kulisseissa jotakin, mitä Suomen kansalle ei kerrota, vai onko varastoissa aikaisemmin olleiden ruumispussien ”parasta ennen” -päivä umpeutunut?

Asiasta lisää tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Nykysuomen toimitukseen.

Lähde: tietopalvelu.ytj.fi, finder, Suomen yrittäjät,

Kuvat: Yksityinen

Muokattu 23.9.2018 klo 21:36 – Vaihdettu yksi kuva, josta saattoi selvitä henkilökohtaisia tietoja.

35 thoughts on “Ruumispusseja varuskuntiin ja sairaaloihin? Miksi?

  • 22.9.2018 at 23:17
    Permalink

    Olisi ihme jos kaikkien valtakunnan ruumispussien parasta ennen päivä umpeutuisi samaan aikaan. Muistaen päättäjiemme juudasmaisuuden ja vuosikymmeniä jatkuneen kansan päälle sylkemisen:
    a) Sipilän punaporvari hallitus jakaa aseet rintama kokemusta omaaville kutsuvierailleen ja kantaväestön teurastus alkaa.
    b) Suomen armeija aloittaa hyökkäyssodan Venäjälle Yhdysvaltojen tukemana. Ruumispusseille tulee kysyntää. Kokemuksesta tiedetään, että jatkosodan hyökkäys vaiheessa kaatui noin tuhat miestä päivässä.

    Reply
  • 23.9.2018 at 01:01
    Permalink

    Näyttää nyt siltä, että kohta jää Englannin myrkytystapaukset kakkoseksi, kun alkaa Airiston Helmen ja muiden Venäjän minioperaatioiden tiedot tulla julki. Eli eiköhän ne rytinät saada taas aikaiseksi tuon itänaapurin kanssa. Voi olla, että tällä kertaa vaan käy huonommin kuin viimeksi.

    Reply
  • 23.9.2018 at 06:31
    Permalink

    Kyllä vaikuttaisi jotain kohta tapahtuvan.
    Usa:ssa jo vuosia sitten uutisoitiin valtavista ruumis arkku suojien kuljetuksista ja varastoinneista Fema leireille.
    Ei tavallinen tallaaja tiedä, mitä eliitti suunittelee.
    Hyökkäys Venäjälle vai käänteinen 1918? Punakaartti hyökkää kansaa vastaan.
    Sitä odotellessa ruokaa jemmaan ja aseet piiloon. Tankki täynnä ja lähtö valmiudessa.
    Kohta kuolema korjaa satoaan?

    Reply
  • 23.9.2018 at 07:58
    Permalink

    Ensinnäkin A tässä on tapahtunut iso arviointivirhe työntekijältä. Shenkerillä tuskin kuten missään muussakaan varastossa saa kuvata yhtään mitään.
    Toiseksi… Juu kyllä muistN FEMAn joukkoruumisarkut… Ja niitä on paljon.

    Reply
  • 23.9.2018 at 08:03
    Permalink

    Ehkä kyseessä on yhdistetyt tilaukset säästösyistä jolloin kappalehinta putoaa. Sairaalaan 12k ruumissäkkiä ei oikeastaan kuulosta kovin suurelta. Joka päivä ihmisiä kuolee vanhuuteen, sairauksiin ja onnettomuuksista. Säkit eivät tod.näk. ole tarkoitettu yhdelle sairaalalle. En tiedä miten sairaaloiden tilikaudet päättyvät mutta sen verran tiedän, että kauden lopusssa kaikki budjetoidut varat käytetään varastojen täydennyksiin, muussa tapauksessa seuraava budjetti automaattisesti pienenee.

    Artikkelissa mainittu ”erityisen suuria määriä” ei oikein kerro mitään. PV ostaa kaiken suurissa erissä. Ruumissäkit kuuluvat armeijan varustuksiin siinä missä ammukset ja palveluspuvut.

    Olisin enemmänkin huolestunut siitä jos kertausharjoitusten määrä alkaisi lisääntyä yhtäkkiä. Valmistautuminen sotatoimiin on laaja operaatio ja sen salaaminen kansalaisilta olisi mahdotonta.

    Kuvassa näkyvässä kuormalavassa on 16 kollia joissa jokaisessa 15kpl ruumissäkkejä. 12k kpl on 50 kuormalavaa joiden kuljettaminen vaatii kaksi rekkaperää. En usko, että yhdellä sairaalalla on niin suurta varastoa mihin nuo mahtuisivat.

    Toisaalta, jos ”erityisen suuria määriä” tarkoittaa miljoonaa (tai enemmän) se olisi noin 4167 kuormalavallista. ”Rekkaralli” olisi aika mittava. Varastomiehien tulisi tarkkailla tilannetta.

    Reply
    • 24.9.2018 at 14:37
      Permalink

      Kuvassa näkyvällä kuormalavalla on 36 kollia, eli 540 ruumissäkkiä/lava. Näin ollen 12000 säkkiä olisi noin 22 kuormalavaa, jotka menee kyllä yhteen rekkaperään.

      Reply
  • 23.9.2018 at 08:06
    Permalink

    Niin no suomessa kuolee vuodessa ~50000 ihmistä, myös ihan sellaisissa paikoissa joissa myös säkitetään kuten esim. kotona.

    Reply
    • 28.9.2018 at 11:39
      Permalink

      Kyllä raadot viedään kotoa ja opnnettomuuspaikoiltakin ihan pelkästään peitettyinä lakanoihin, eikä ruumissäkeissä. Näin äkkiseltään en pysty edes keksimään, mihin ruumissäkkejä oikeasti tarvitaankaan. Paitsi tiettyihin arkkuhautauksiin, jos vainaja on pahoin jo mätänemistilassa, silloin pistetään arkkuun ruumissäkissä, ettei arkusta valu mitään ennen hautausta esimerkiksi kirkon lattialle siunauksen yhteydessä.

      Reply
      • 31.3.2020 at 16:58
        Permalink

        kyllä raadot viedään kotoa ruumissäkeissä jonka hautausurakoitsija tuo mukanaan.

        Reply
  • 23.9.2018 at 09:23
    Permalink

    Jotain on tekeillä josta viranomaisilla on ainakin aavistus ja josta ei kerrota julkissuteen. Ei koske ainoastaan Suomea. No se täytyy sanoa että Suomessa ollaan paremmin hereillä kuin esim. Ruotsissa. Tai Ruotsi on menettänyt osittain tilanteen hallinan jo. Lännestä saattaa tulle se pahin uhka.

    Reply
    • 23.9.2018 at 09:26
      Permalink

      Ja sää päätteit näin koska???

      Reply
  • 23.9.2018 at 09:23
    Permalink

    Oisko vaikka loppu/ menny vanhaksi tms…
    FEMA ja Alex Jones… = hoitoon

    sehän on ihan ihmeellistä että FEmergencyMA on varautunut hautaan jengiä ku pipo… ku miettii vaikka noita hurrikaaneja ja sen semmosia 380 miljoonaan ihmisen maassa

    Ei mut salaliitto sen täytyy olla ku jätetään kaikkien nähtäville ko. FEMA arkut..

    Vähän ohkasemalle sitä foliota

    Reply
    • 24.9.2018 at 07:08
      Permalink

      Niinpä, niin. Naurettiin sitä Nooallekin, kun arkkia bykäsi. Sitä paitsi totuus on tarua ihmeellisempää. Maailma on täynnä erilaisia salaseuroja, jotka ylittävät kevyesti tavallisten ihmisten mielikuvituksen. Jo ”tunnetut” sellaiset ovat niin salamyhkäisiä, ettei kaikella kansalla ole mitään mahdollisuutta ”tutustua” niiden ”asialistoihin” eikä vuosikokousten pöytäkirjoihin. Jopa eduskunnan ja puhumattakaan hallituksen tekemiä päätöksiä pyritään ”julistamaan salaisiksi” yhä kevyemmin perustein tai annetaan ylimalkaista sekä harhaanjohtavia tietoja ja ”poliitikkomaisia” lausuntoja, joka sisältää paljon selittelyä, mutta loppujen lopuksi se ei kerro mitään oleellista.
      Mitä tulee näihin ”ruumispusseihin” niin jo se, että Suomen puolustusvoimia palvelevat varusmiehet tuntevat ihmetystä tuosta asiasta, ei voi olla turhaa huolta. sillä ovathan he niitä jotka niitä ”tarvitsevat”. Tällainen AINA tarkoittaa jotain ja saa aikaan pahoja aavistuksia. Miksi? Ymmärrettävästi vaikka ennen talvisotaa jo v. 1939 keväällä olisi tehty samoja hankintoja Suomen armeijan piirissä olisi tuo ollut varma merkki siitä, että Neuvostoliitolla on vakavia ja pahoja aikeita Suomen suhteen.

      Reply
  • 23.9.2018 at 11:14
    Permalink

    NATO:n Atlanttinen Ratkaisu ollaan panemassa kohta toimeen, sitä varten on perustettu jo NATO:n salainen hybridiviestikeskus ja varmasti myös salainen tukikohta. Tarkoitus on selvä: Hyökätä Venäjälle ja kukistaa Murmanskin ydinsukellusvenetukikohta. Suomalaisista olaan tekemässä tykinruokaa tai oikeammin ydinaseruokaa, sillä Venäjän on pakko vastata aggressioon taktisilla ydinaseilla. Ainoa toivo tämän sionistien juonen toteutumisen estämisestä nojaa kahteen nimeen: Trump ja Putin. Nämä valtiomiehet voivat onnistua kukistamaan tämän suunnitelman, jolleivät sionistit murhauta heitä kuten tekivät Kennedyn veljeksille.

    Eero Tillanen

    http://janerikfinskas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228935-arktiset-eu-joukot-ja-naton-operaatio-atlanttisen-ratkaisun

    Reply
    • 23.9.2018 at 23:24
      Permalink

      Näin nämä psykopaatit ovat suunnitelleet jo vuosikausia ja valmistelut sotaan ovat olleet täydessä käynnissä. Vaan turpaan tulee komeammin mitä koskaan aikaisemmin -Suomi on kusipäisten päättäjiemme takia jälleen kerran ajettu tilanteeseen missä meillä on pelkästään hävittävää ja jos näitä mielipuolisia NWO-rikollisia ei saada pysäytettyä on tuloksena kertakaikkinen loppu. Slut. The end.

      -Monikaan suomalainen ei ymmärrä miten lähellä täydellistä katastrofia koko maailma kävi viimeisissä yhdysvaltojen vaaleissa. Jos Hillary Clintonista olisi tullut presidentti helvetin portteja ei enää pitelisi kukaan kiinni ja kolmas maailmansota tämän hetkistä todellisuutta -kovin hääviltä tulevaisuus ei toki näytä nytkään ja suomen täysin ala-arvoiset poliitikot erittäin todennäköisesti järjestävät meidät syvempään kuseen kuin koskaan ennen.

      Reply
  • 23.9.2018 at 12:23
    Permalink

    Normaalissa ”kierrossa” sairaaloissa olevia vainajia ei laiteta ruumissäkeihin vaan muovitettuihin lakanoihin, jotka kääritään vainajan ympärille. Vain todella huonokuntoiset vainajat säkitetään (maastossa pitkään olleet, vesivainajat, mädäntyneet) ja nekin yleensä sen hautaustoimiston toimesta, joka noutoja kuolinpaikalta suorittaa ja joilla on omat ruumissäkit. Näin ainakin vielä 5 vuotta sitten kun hautausalalla aktiivisesti toimin.

    Reply
    • 23.9.2018 at 13:43
      Permalink

      Pusseja ja nimenomaan pusseja tarvitaan myös erilaisissa tartuntatautiepidemioissa kuolleiden tapauksissa, esim. biologisessa sodankäynnissä…

      Reply
  • 23.9.2018 at 16:50
    Permalink

    Operaatio Airiston helmi eskaloituu ennen kevätvaaleja tai sillä peitellään iso lehmänkauppa?
    Odotetaan massiivista matuoffensiivia?
    Isis levittää ebolaa Leningradin junaan ja Helsinkiin?
    Eurokorpsin rajajoukkojen siirto itärajalle?
    Jos vaalimenestys Merkeleenpalvojille näyttää huonolta jotain järjestetään…

    Reply
  • 23.9.2018 at 23:00
    Permalink

    Lisää pusseja tarvitaan koska pelkästään vuonna 2015 MEIDÄN maahamme saapui (virallisten tietojen mukaisesti) 32 476 tänne kuulumatonta vieraslajin edustajaa joista eroon pääsemiseksi on vain kaksi vaihtoehtoa -rajan yli tai pussiin ja maan alle.

    -Joko aloitetaan?

    Reply
  • 24.9.2018 at 07:18
    Permalink

    Suomen viranomaiset taitavat kaikessa rauhassa ”varautua” jihadistien pyhään sotaan eli ”kansan vaihtoon” varaamalla murhatuille suomalaisille ruumispusseja sen sijaan kuin hankkisi aseita ja valmistelisi todella vakavalla mielellä Suomen ja sen kanta-asukkaiden suojelemista asevoimin mobilisoimalla armeijaa sekä asettamalla SUPO täyteen hälytystilaan sekä toimintaan muslimi terroristeja vastaan aina rivipoliisi tasolle saakka. Mutta eihän tällaisesta voi edes puhua kun maata johtavat maanpetturit, jotka ovat kääntäneet selkänsä Suomen kansalle ja pyllistää sille samalla kun se kumartaa EU:ta ja ylikansallisia globalisti kapitalisteja. Jos taas Suomi aikoo ”lähteä Naton kanssa marjaan”, siinä se tekee elämänsä virheen, joka jääkin sen viimeiseksi. Siis meidän tavallisten suomalaisten, jotka itse eivät koskaan olisi moiseen hulluuteen ryhtyneet siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on heittämällä enemmän järkeä kuin kurjilla johtajillamme, jotka leikkivät tinasotilailla ”isojen poikien” kanssa ja koska ovat niitä ”pieniä poikia” heidän tinasotilaat huijaten varastetaan heiltä pois ensimmäiseksi eli ”Tyhmän eväät ne ensimmäiseksi syödään!”

    Reply
  • 25.9.2018 at 09:02
    Permalink

    No pussejahan on paljon helpompi varastoida kuin ruumisarkkuja.

    Reply
  • 25.9.2018 at 09:51
    Permalink

    Esim. Ranskan kanssa tehty puolustussopimus vaatii tiettyjä valmisteluja. Lähinnä kuitenkin kysymykseen tulee operaatiot Afrikassa, missä suurteollisuuden etuja joudutaan turvaamaan entisissä Ranskan siirtomaissa. Ranskalaisilla on vaikeuksia värvätä palkkasotillaita näihin tehtäviin kohtuullisilla kustannuksilla. Riskit siellä ovat kasvaneet, koska paikalliset vastustajat ovat raskaasti aseistautuneet ja hyvän koulutuksen saaneet kantapään kautta. Mikäpä sen parempaa kuin ilmaiseksi saatu apu Suomen asevelvollisuuden kautta koulutetulta armeijalta, jonka päivärahat maksaa.Suomen veronmaksajat. Nykyaikana tuskin Karjalan korpiin lähetetään satoja tuhansia miehiä rehjustaamaan mies miestä vastaan, vaan Murmanskin kysymys, jos aiheelliseksi tulee, ratkotaan painemalla johtokeskuksissa tiettyjä nappeja. Tietokone ja tekoäly laskee vaihoehdot ja tekee todennäköisyyslaskelman perusteella ehdotuksen. Syttyy se yksi punainen lamppu, joka pyytää kuittauksen ihmiseltä. Sitä painetaan tai sitten ei.

    Reply
  • 25.9.2018 at 18:29
    Permalink

    Ylläpidon testaus kommenttiosion toiminnasta…

    Reply
  • 25.9.2018 at 20:57
    Permalink

    Mikäli sotatilanne tulisi, niin enpä usko että kukaan alkaa niitä raatoja sieltä metsästä, säkkeihin kaapimaan tai kaduiltakaan.

    Reply
  • 15.3.2020 at 20:00
    Permalink

    Eiköhän sekin ole kierojen hallituksen johtajien yrityksiä millä kuppaa rahaa valtiolta

    Reply
  • 16.3.2020 at 19:33
    Permalink

    Luulisin, että vainajat tuhkataan pusseissa, jos vainaja siunattu vuokra-arkussa.

    Reply
  • 29.3.2020 at 14:31
    Permalink

    En osaa tähän kovin viisasta sanoa, on niin kattavasti asiaa yllä. Toki jos säkkien tulo on kovin äkillistä ja massiivista, on se hyvinkin oiretta jostakin varautumisesta.

    Reply
  • 4.4.2021 at 21:10
    Permalink

    Olisiko rokotevimmalla jotain tekemistä tän kanssa?

    Reply
    • 3.10.2021 at 09:18
      Permalink

      On, mRNA rokotetut tulevat kaikki kuolemaan kahden vuodeen sisällä. Jos otat kolmannen rokotteen, niin todennäköisyys on jo 60 %. Syöpään kuoleminen on yleisintä. Lähde siitä, että kuolleita on 500.000 vuodessa ja hautaustoimistot eivät ehdi kaikkia hautaamaan. Siksi ruumispussit.

      Reply
      • 3.10.2021 at 22:03
        Permalink

        Palataan asiaan 2 vuoden päästä.
        Otin vasta pari viikkoa sitten 1. rokotuksen (Pfizer). Kukaan muu perheessäni ei ole vielä saanut ekaakaan piikkiä.

        Reply
        • 21.1.2022 at 04:43
          Permalink

          No jokos haitat alkoivat?,
          -sivulta prophecynews444.com voit käydä lukemassa kirjoituksia ja tietoja, että mitäs kauheeta olet itseesi antanut injektoida.
          Ja mv lehdestä voit katsoa tilastoja kuinka rokotetut kuolevat ja poistetaan rokotetilastoista..thl.
          ’Astra ze neca’= ”ne kuolevat” Sanskritin kielellä. Covidrokotteet ovat ihmisten vähentämistä varten, vai mitä luulet miksi niissä on myrkyllisiä aineita?, kuten Formaldehydiä, alumiinia, Tiomersaalia, kaliumkloridia, sm-102 tutkimuskemikaalia,
          hydra vulgaris loisia, ja grafeenihydroksidia ja muuta pahaa. Mikroskooppi paljastaa.

          Reply
  • 22.1.2022 at 09:51
    Permalink

    juttu on kirjoitettu vuonna 2018. kaikki on suunniteltu etukäteen,

    Reply
  • 22.1.2022 at 09:52
    Permalink

    pakko ihmetellä, miten viranomaiset pystyy katsomaan vierestä ihmisten tappamista

    Reply
  • 26.11.2022 at 19:02
    Permalink

    aikamoista. ja vuosi ekken koronaa

    Reply
  • 17.1.2023 at 22:03
    Permalink

    Kiitos rapparit jutkujen juoksupojat!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.