Facebookissa tietoturvaongelma – Jopa 50 miljoonan ihmisen tilit vaarassa

2
Mainos
Sosiaalisen median jättiläisiin kuuluvalla Facebookilla jatkuvat ongelmat. Aiempien tietoturvamurtojen ja ihmisten tietojen syystä tai toisesta väärin käsiin päätymisten jatkeeksi on tänään kerrottu ilmaantuneen jopa 50 miljoonaa käyttäjää uhannut ongelma.

Facebookin ominaisuuksiin kuuluu mahdollisuus tarkastella omaa sivuaan toisen käyttäjän silmin. Omaa sivuaan voi siis ikäänkuin ”esikatsella” mm. käyttäjän tekemien muokkausten tarkasteluksi. Tuohon ominaisuuteen on ilmeisesti kuitenkin hautautunut tietojenkalastelijoiden hyväksikäyttämä koodi, joka mahdollisti jopa tilien kaappaamisen ilman, että tietojenkalastelijoiden tarvitsi hankkia tietoonsa esimerkiksi salasanoja tai muita henkilökohtaisia tietoja.

Varotoimenpiteenä Facebook kirjasi ulos palvelusta jopa 90 miljoonaa käyttäjää. Nykysuomen saamien tietojen mukaan joukossa on myös lukuisia suomalaisia, mukaanlukien Nykysuomen päätoimittaja. Yritys havaitsi ongelman jo aiemmin tällä viikolla, mutta kertoo tutkimusten olevan vasta alkutaipaleella, eikä se vielä tiedä, kuka ”hyökkäyksen” takana on ollut.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on kuvaillut tapahtunutta äärimmäisen vakavaksi tapaukseksi ja kertoo ”hyökkäyksen” mm. osoittavan, kuinka aktiivisia tietojenkalastelijat ovat. Yrityksen mukaan tilien kaappauksen mahdollisti lukuisat virheet Facebookin lisäosien ja ominaisuuksien koodissa.

Mainos

EU:n uuden GDPR:n (tietosuoja-asetuksen) mukaan toimijoiden on ilmoitettava käyttäjille tietoturvaongelmista ja murroista 72 tunnin sisällä siitä, kun ongelmat ovat tulleet toimijoiden itsensä tietoisuuteen.

Facebookilla ei elokuun jälkeen ole ollut turvallisuudesta vastaavaa johtajaa Alex Stamosin lähdettyä työskentelemään Stanfordin yliopistoon.

Lähde: Cnet

Aiheeseen liittyvää:

Kauppalehti: 300 000 suomalaista lopettanut Facebookin käytön huhtikuun jälkeen

 

Mainos

2 KOMMENTIT

  1. Demokraattien puoluetoimisto kalastelee ihmisten tietoja ja lisäilee rebublikaanien tileille kaikenlaista materiaalia ja kohta valtamedia repii otsikoita ”paljastuksista”

  2. Olipa kökkö uutinen. Feissarissa on AINA TIETOTURVAOGELMA, jossa ”vuotaa” käyttäjäkunnan TIETOJA Zuckkerbergille, joka myy ne sitten muille yrityksille ja tietenkin globalisti diktatuurimaiden turvallisuuspalveluille ja johtaville poliitikoille, jotka näin osaavat kalibroida poliittista vainoa ja perustuslakien karkean loukkaamisen mitä tulee kansalaisten oikeuteen toimia poliittisesti ja käyttää perustuslain
    suomaa sananvapautta maan syntyperäisenä kansalaisena, joka on länsimaisen demokratian kulmakivi, joka tunnettiin eräänä selvimpänä ja merkittävimpänä käsitteenä, joka erotti kylmän sodan aikana länsimaiset demokratiat idän totalitärisistä kommunistisista diktatuureista, jossa vallitsi se sama poliittinen ilmapiiri kuin se, minkä perään esim. Sisäministeri Jouni Mykkänen (kok) huutaa¨, koska kuulummehan nyt ”uuteen” ”neuvostoliittoon” nimeltä EU!

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.