Juventuksen Christiano Ronaldolle syyte raiskauksesta

Nainen syyttää Ronaldoa raiskauksesta Las Vegasissa.

Torinon Juventuksen julkkispelaajaa Christiano Ronaldoa syytetään raiskauksesta, joka olisi tapahtunut Las Vegasissa vuonna 2009.

Kathryn Mayorga, joka toimi aikaisemmin hotelliemäntänä, syyttää Ronaldoa raiskauksesta. R******s tapahtui hänen mukaansa lasvegasilaisen sviitin WC:ssä. Asiasta kertoi ensimmäisenä saksalainen Der Spiegel -julkaisu. Ronaldon asianajajat aikovat haastaa saksalaislehden oikeuteen. Asianajajien mukaan Der Spiegelin uutisointi on lainvastaista.

Pitkässä ja yksityiskohtaisessa haastattelussa Ronaldoa lehdessä raiskauksesta syyttänyt Kathryn Mayorga kertoo, että Ronaldo pyysi häneltä jälkeenpäin anteeksi, koska Mayorga oli toistuvasti ilmoittanut olevansa haluton seksiin Ronaldon kanssa.

Mayorga kertoi saksalaislehden haastattelussa, että Ronaldon asianajajat ostivat hänen hiljaisuutensa noin 300 000 eurolla vuonna 2010, mitä hän nyt katuu. Nainen kertoo kokeneensa suurta stressiä ja harkinneensa itsemurhaa tapahtuman jälkeen.

Nevadassa raiskaussyytös ei vanhene, kunhan uhri tekee siitä ilmoituksen poliisille neljän vuoden sisään. Der Spiegelin mukaan nainen teki ilmoituksen raiskauksesta lähes heti sen jälkeen, mutta ei alussa halunnut nimetä raiskaajaa.

Naisen mukaan Ronaldo pyysi häneltä tekoaa anteeksi polvillaan ja sanoi: ”99 prosenttia minussa on hyvää miestä, mutta en tiedä siitä yhdestä prosentista.”

Eilen neljän lapsen isä Ronaldo kiisti syytöksen ja väitti Mayorgaa valehtelijaksi. Samalla Ronaldon asianajajat ilmoittivat haastavansa Der Spiegel -lehden oikeuteen.

Lähde: Daily Mail

4 thoughts on “Juventuksen Christiano Ronaldolle syyte raiskauksesta

  • 1.10.2018 at 11:11
    Permalink

    Mitä hä? Piruako hotelli emäntä enää itkee kun kerran otti 300 k rahoja vastaan. Vai tuliko rahat hummattua ja nyt tahtoo lisää?
    Niin ja luulisi ettei futistähden tarvitse raiskata ketään. Maailma on täynnä naisia jotka antavat kunhan olet julkkis.

    Reply
    • 1.10.2018 at 13:07
      Permalink

      Aina on niitä jotka haluavat raiskata ja liata, suomalaisten historian vähättely ja jopa suomalaisten perinteiden olemassaolon kieltäminen näyttää tuovan perverssiä tyydytystä sekä ruokkii radikaalin oikeiston nousua.

      Reply
  • 1.10.2018 at 12:21
    Permalink

    Hotelliemäntä on luultavasti antanut tavaraansa Ronaldolle ihan halustaan saada s***iä julkkiksen kanssa, siitä sitten saanut tilaisuuden syyttää raiskauksesta ja tämän vuoksi lienee myös maksetun muhkea summa hiljentääkseen turhat väitteet.
    Nyt rahat on käytetty ja helppoa lisämassia yritetään saada, Yhdysvalloissahan ne korvaussummat, jos niitä tuomitaan, ovat todella hulppeita ja niillä hotelliemäntä elelee leveästi lopun elämäänsä kivutta.

    Julkkisten erityisesti, miksei tavis miestenkin, kannattaisi pitää aina jokin tallennuslaite päällä kun kuksii vierasta, jäisi ainakin tallenne vastaan ”raiskatun” väite. Heikoilla jäillä mennään jos väitteiden tueksi löytyy mitä tahansa todistusaineistoa raiskausväitetyn kehosta, nykyisin feministinen oikeuslaitos jopa puolella tuomitsee sikamiehet pelkkien väitteiden perusteella, puhumattakaan jos löytyy ”todisteita”.
    Julkkiksista tehdään avointa riistaa, elämä revitään paskaksi pelkkien huhujen perusteella ja toinen osapuoli pääsee nauttimaan ansaitsematonta mammonaa ja jopa julkisuutta, sehän on näiden femakoiden toinen tavoite, päästä edes hetkeksi julkkikseksi itse.

    Reply
  • 1.10.2018 at 14:23
    Permalink

    Olisik ajojahdin taustalla Ronaldon tiukka reaktio palestiinalaisten ym. puolesta paidanvaihtoyritykseen yms mahdolliset jutut?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.