Jyrki Åland: Tarvitaanko tiedustelua?

Tiedustelua vai ei, kas siinäpä kysymys? Koskaan aikaisemmin ei ole hallituksen ja eduskunnantoimet aiheuttaneet intohimoja, kuin nyt tullut Suomen perustuslain muutos. Avattiinko nyt Pandoran lipas? Mikäli kuuntelee ihmisiä, niin epätietoisuus tulevaisuudesta luo aika synkkiä pilviä. Huoli on jossain määrin aiheellinen, sillä emme osaa aavistaa millaisia vitsauksia perustuslainmuutos tuo tullessaan, mutta on hyvä muistaa ettei toivoa ole vielä menetetty.

Pandoran lippaalla on oma tarinansa, joka menee näin: ”Epimetheus käski Pandoraa olemaan avaamatta tämän mukana ollutta lipasta, mutta Pandoran uteliaisuus voitti ja hän avasi lippaan vapauttaen kaikki maailman vitsaukset. Siihen asti ihmiskunta oli elänyt paratiisimaisesti ilman murheita. Pandora sulki lippaan, jolloin sisälle jäi ainoastaan toivo. Maailmassa oli nyt pelkkää synkkyyttä, kunnes Pandora avasi lippaan uudestaan ja vapautti toivon.” kerrotaan kreikkalaisessa mytologiassa.

Hallituksen perustuslakiin ehdottama lisärajoitus viestin salaisuudesta hyväksyttiin eduskunnassa harvinaisen yksimielisesti. Tuntuu jopa pelottavalta, että mitä lehmänkauppoja on tehty kulissien takana? Sen me näemme aikanaan, mutta varmaa on että nämä 12:sta sanaa ”…sekä tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.” luo mahdollisuuksia, mutta myös uhkia.

Sinisilmäisyys maksaa verta

Maailma on muuttunut ja tämä tosiasia olisi jokaisen hyvä sisäistää. Nyt kun puhutaan siitä, että miksi me tarvitsemme tiedustelulakeja? Vastaus on hyvin yksiselitteinen, kaikki viestintä on mennyt verkkoon. Ikävä tosiasia on, että samassa verkossa toimii kansalaiset, yritykset sekä valtiot ja totta kai myös ääriliikkeet ja terroristijärjestöt. Ongelma on siinä, että ketä tiedustellaan. Nyt tulilinjalle voi jäädä yksityisiä kansalaisia, tai aatteellisia yhdistyksiä jopa puolueita. Yksityisyyden ja viestisalaisuuden salaisuudet ovat auki. Asiaa voi verrata siihen, että terroristit ja puolisotilaalliset ryhmät käyttävät siviilejä ihmiskilpinä, jolla suojaavat omaa toimintaa. Tätä näkökulmaa kenenkään ei sovi unohtaa.

Ennen kaikki oli paljon helpompaa sillä sotilastiedustelu lepäsi radiotiedustelun varassa. Radiota käytti hyväksi yleensä viranomaiset ja armeijat kommunikoidessaan toisilleen. Entä jos Suomen perustuslaki olisi kieltänyt radiotiedustelun sillä periaatteella, että kansalaisetkin käyttivät radiota kommunikointiin? Tämä siis fiktiivistä pohdintaa, koska radiotoiminta oli luvanvaraista Suomessa. Annan teille kuitenkin tämän pohdittavaksi, siksi että sillä olisi ollut kohtalokkaat seuraukset kansakunnallemme.

Mikäli radiotiedustelu olisi ollut kiellettyä, niin meille ei olisi muodostunut ammattitaitoa selvittää vihollisten viestien sanomaa ja sisältöä. Tämän lisäksi meillä ei olisi myöskään ollut välineistöä suorittaa tiedustelua. Historian eräs merkittävin taistelu olisi kääntynyt suomalaisten tappioksi.

Tiedustelu takasi Suomelle itsenäisyyden. Suomen sodanaikaisen tiedustelupalvelun johtajana ja kehittäjänä tunnettu Hallamaa perusti Päämajan tiedusteluosastoon ryhmän, joka selvitti muun muassa Saksan ja Neuvostoliiton salakirjoitussanomat. Ryhmä laati myös Suomen armeijalle sellaiset salakirjoitusmenetelmät, joita mikään ulkovalta ei Suomessa tiettävästi pystynyt selvittämään. Sodan ajan merkittävin saavutus oli Neuvostoliiton suurhyökkäys paikan ja ajan selvittäminen. Ilman tätä tietoa Tali-Ihantalan taistelusta olisi muodostunut katastrofi ja Suomi olisi miehitetty.

Siinä missä radiotiedustelu loi pohjan Suomen selviytymiselle maailman historian myllerryksissä ja mahdollisti sen, että meistä kasvoi se kansakunta joka tänä päivänä olemme. Nyt olemme tulleet uuden uhan eteen. Mikäli meillä ei ole mahdollisuuksia tehdä verkkotiedustelua, niin jäämme alttiiksi uhkatekijöille, jotka kohdistuvat Suomeen ja suomalaisiin. Maailma elää murroksessa Venäjän ja länsimaiden välinen tila voi eskaloitua koska tahansa aseelliseksi konfliktiksi. Muslimimaista tulee Eurooppaan koko ajan enemmän terroristisoluja ja taistelijoita. Ikävä kyllä olemme vuosia myöhässä tämän lain kanssa. Venäjä on ostanut Suomesta jo vuosia maa-alueita strategisien kohteiden läheltä, mutta meillä ei ole ollut mahdollisuutta tiedustella, että miksi. Se ei riitä, että joku katsoo ja valvoo, koska kaikki tieto on mennyt verkkoon ja toiminta on kasvotonta.

Kuuma peruna on siinä, että Venäjältä länteen kulkeva verkkoliikenne menee Suomen kautta. Sotilastiedustelussa viestinnän salausta yritetään murtaa ja viestejä lukea. Kerätyistä tiedoista rakennetaan verkostoja ja opitaan tunnistamaan kohteen toimintatavat. Suomen kautta kulkee merkittävä määrä tietoliikennettä, joka on kansallisen turvallisuuden kannalta merkittävää. Olisi hullua ajatella, että emme valvoisi mitenkään tätä liikennettä.

Kuka luottaa poliisiin

Toinen asia on se, että luotammeko suojelupoliisiin? Usko suomalaisen poliisiviranomaisen toimintaan järkkyy. Kaduilla huumekauppa ja rikollisuus ovat jo näkyvää ja joka päiväistä. Resursseja löytyy vihapuheen verkkovalvontaan ja intohimoja yhdistysten kieltämiseen. Rivi poliisi tekee mitä johto käskee ja kukaan ei ole moitetta antanut poliisin normaaleihin virkatehtäviin. Suurennuslasin alla onkin koko poliisijohto, sillä he ne käskyt antavat. Ei ole luottamusta herättävää, kun poliisijohto on syytteessä epäselvyyksistä omasta toiminnastaan muun muassa miten tietoa on hankittu.

Miten voimme näin tärkeässä asiassa enää luottaa poliisiin? Siviilitiedustelua koskevan lainsäädäntöhankkeen keskeisin tavoite on kansallisen turvallisuuden parantaminen. Suojelupoliisin tärkeimpänä tehtävänä on yhteistyössä muiden turvallisuusviranomaisten, erityisesti keskusrikospoliisin, kanssa ennalta estää ja paljastaa terrorismiin, laittomaan tiedustelutoimintaan, joukkotuhoaseiden levittämiseen ja ääriliikkeisiin sekä valtion turvallisuutta vaarantavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyviä hankkeita. Ajatukset laissa on hyvät, mutta miten se toteutetaan ja mitkä on pelisäännöt?

Kynnys kysymykseksi nousee, kuka valvoo poliisia? Missään tapauksessa se ei voi olla eduskunta. Sillä me emme osaa ennustaa, että millaisia voimasuhteita tulevaisuudessa voi olla. Kautta aikojen on käynyt niin, että joku ideologia on ottanut määräävän vallan ja käyttänyt poliisia ja tarkkailuviranomaisia oman valtansa pönkittämiseen. Nyt on hyvä muistaa, että kuuluisa Tiitisen lista on edelleen Supon kassakaapissa.

Jotain on tehtävä, se on varmaa

Suomen kansallista turvallisuutta ja yhteiskunnan elintärkeitä etuja pitää riittävällä tavalla suojata heikentyneen ulkoisen turvallisuusympäristön oloissa. Yhä epävarmempi kansainvälinen tilanne ja siihen liittyvien hybridiuhkien kärjistyminen sekä Euroopan yhä kriittisempi terrorismitilanne edellyttävät, että siviilitiedustelua koskeva lainsäädäntöä tarvitaan, mutta se ei saa kääntyä siviilejä itseään vastaan.

Minusta tietoliikennetiedustelu tulisi säätää ensin vain sotilastiedustelulainsäädännöllä ja puolustusvoimien tulisi aina johtaa ja toteuttaa tiedustelua, niin sisäisten kuin ulkoisten uhkien torjuntaan. Tämä siksi, että puolustusvoimilla ei ole samoja poliittisia intohimoja kuin poliisilla. Siviilitiedustelulain kanssa ei kannata hätiköidä ja tärkeimpänä kuka valvoo valvojaa?

Varoittavan esimerkin voimme ottaa vaikka Ruotsista. Ruotsin suojelupoliisilta kiellettiin mielipiteiden rekisteröinti puoluejäsenyyden tai poliittiseen järjestöön kuulumisen perusteella 1969. Käytännössä rekisteröinti kuitenkin jatkui hallituksen toimeksiannosta! Valvonnan piiriin kuuluvia järjestöjä pidettiin salassa yli kolmen vuosikymmenen ajan. Vuonna 2003 paljastui, että sosiaalidemokraattinen hallitus oli antanut vuosina 1970 ja 1973 määräyksiä koskien yhteensä pariakymmentä järjestöä. Jokainen voi miettiä, että jos aikanaan Säpo:n rekisteriin ja valvontaan päättyi jopa lapsia vain sen takia, että halusi Vietnamin sodan lopettamista, niin sillä ei ole mitään tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa. Päätyykö Suomessa vastaavasti rekisteriin ja valvontaan siitä, että on maahanmuuttokriittinen ja haluaa turvapaikkaturismin loppua?

Ennen kuin päätöksiä siviilitiedustelulakiin tehdään, niin määritelmät täytyy olla kunnossa ja pelisäännöt. Lain tarkoituksena ei ole se, että meillä on kohta totuusministeriö ja ajattelustakin tulee rikos. Pandora aikanaan avasi lippaan ja päästi vitsaukset maailmalle, mutta lippaassa on vielä toivo.

Jyrki Åland

7 thoughts on “Jyrki Åland: Tarvitaanko tiedustelua?

  • 5.10.2018 at 21:54
    Permalink

    Olen varma että kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset ovat jo jossakin rekisterissä. Siis jos ovat kirjoittaneet printtimediaan tai nettiversioon tai ihan vain johonkin keskustelupalstalle mielipiteitään. Sekin on varma että maassa on ilmiantajien verkosto valmiina.
    Kaikki valtion instituutiot ovat globaististen Eu-kätyrien käsissä. Kansallismielisille tulee pitkä ja raskas savotta korjata asiat tolkulliseen järjestykseen. Poljettu kansa kyllä nousee kovaan vastarintaan jos ja kun ihmisten laajamittaiset pidätykset alkavat.

    Reply
  • 5.10.2018 at 22:38
    Permalink

    Mitä tehdä SUPO:lla, poliisille ja lopulta jollain helvetin tiedustelulailla, jos noita kaikkia kolmea käytetään väärin eli kuten lopultakin Pohjois-Korean ja Kiinan modernisoitu uusinta sotateknista teknologiaa täynnä oleva armeija lopultakin käsittää ”paraatijoukot”, jotka esittelevät parasta osaamistaan, joka ei jätä ketään kylmäksi. Mutta salattu tai ainakin vähän puhuttu tosiasia on se, että suuri osa Kiinan armeijasta (tietysti mies- ja nais vahvuus on hirmuinen) ei ole edes keskivertoa eli kuten Neuvostoliitosta sanottiin savijaloilla oleva jättiläinen. Kiinan armeijan pääosa on heikosti koulutettua, mutta onko sillä väliä kun on ydinase, mutta tuskin heti (Mao oli hullu ja valmis tappamaan maailman ydinaseellaan, koska ”jäljelle jää kuitenkin ihmisiä ja sen jälkeen koko maailma on kommunistinen”), tämän kuultuaan Nikita Hruštšov päätti välittömästi lakkauttaa ydinvoimateollisuus yhteistyön Kiinan kanssa ja kutsui neuvostoliittolaiset tekniset neuvonantajat ”kotiin lomalle”, josta he eivät enää palanneet takaisin, mutta atomivoima hankkeet olivat jo kuitenkin niin pitkällä, että Kiina muutaman vuoden viivästymisen jälkeen sai oman atomipommin v. 1964, jota punainen armeija tervehti Maon pientä punaista kirjaa käsissään heiluttaen sienipilven noustessa taivaalle.
    Mitä tulee Suomen tiedusteluun ja vakoilu teknologiaan sekä tietotaitoon se romahti todella pahasti pohjamutiin muuan Tarja Halosen ollessa presidentti 12-vuotta ja hänen ent. heilansa Erkki Tuomiojan ulkoministeriaikana, koska tuon valtionhallinnon ja turvallisuuden alan asiat laiminlyötiin kokonaan niin määrärahojen kuin koulutksenkin suhteen koska kahden pasifistin mielestä se ei ollut tärkeää ja jopa viitaten ed. törkeää.
    Siispä nämä kaksi punikkia ovat eniten vastuussa esim. Suomen ulkoministeriön takavuosien tietovuodoista, joita on yritetty peitellä, mutta ulkovallat ovat cruisailleet kuin Hillary Clintonin koneella vieden sieltä todella tärkeää turvallisuuspoliittista tietoa. Suomen oma sotavuosina kunnian kenttiä ja mainetta saanutta tiedustelua on surkastunut täyteen tehottomuuden tilaan ja käytännöllisesti katsottuna Suomi on elänyt pussissa mitä tulle Euroopan mittakaavassa tapahtuvaan vakoilu- ja tiedustelutoimintaan. Sen lisäksi Ruotsista on saatu useita varoituksia ja vihjeitä, mutta niihin ei ole viitsitty reagoida, koska on ollut ilmeisesti pleikkarit juuri menossa tai sitten vaan ihan korttipeli vei mennessään.
    Valta, joka vääryydellä on valtaan ”valittu”, sitä myös vääryydellä, valheella, petoksella, mielivallalla ja sorrolla ylläpidetään, koska sen tarkoitus ei ole olla olemassa kansan hyväksi, vaan omaksensa ja rikostovereittensa, jotka kansan selkänahasta saaduilla rahoilla palkitaan.

    Reply
  • 6.10.2018 at 01:22
    Permalink

    Poliisivaltiolaki ainakin paljasti sen minkä asioihin syvällisemmin paneutuneet jo tiesivätkin -Perussuomalaiset ovat globalistien täyden määräysvallan alaisuudessa toimiva valeoppositio jonka ainut päämäärä on toimia kaiken AIDON kansallismielisyyden tuhoavana voimana ja varmistaa kansan pettäneelle johdolleen huippuvirat EUvostoliiton mielivallan päästyä täyteen kukoistukseensa.

    Historia tulee muistamaan Perussuomalaiset puolueena jonka petturuuden takia suomen valkoinen kantaväestö tuhottiin lopullisesti. Puolue joka väittää olevansa kansallismielinen ja ajaa samalla kansalaisten massavalvontaa on pelkkä vitsi.

    Reply
    • 6.10.2018 at 08:57
      Permalink

      PS-eliitti ja kenttäväkikin suurimmaksi osaksi ihailee Mossadia, vaikka juuri se oikeasti on vastuussa kaikesta terrorismista Lännessä. Silti sille annetaan ihan virallisestikin valtuudet ”auttaa” ”terrorismin ehkäisemisessä”…

      Reply
    • 6.10.2018 at 09:57
      Permalink

      En enää aikoihin ole kuunnellut mitä politiikot puhuu, ainostaan seurannut mitä ovat tehneet ja siksipä en ikinä tule persuja ääänestämään,

      Reply
  • 6.10.2018 at 10:33
    Permalink

    Erittäin hyvä kirjoitus. Moni on joutunut ikään kuin vaistollaan rääkymään perustuslain heikennystä vastaan ja on kansalaisena siihen tavallaan ihan velvoitettu. Kukapa muu kansalaisten oikeusturvasta nykyään huolehtisi kuin kansalainen itse?

    Mutta se tässä rääkymisessä on unohtunut, että aidosti sotilaallisen tiedustelun suhteen vain aniharvalla on mitään syytä rajoittaa sen puolen tiedusteluvalmiuksia ja juuri niitä pitää päivittää nykyteknologian tasolle. Siviiliyhteiskuntaan soluttautuva ”hybridi” sotilaallinen toiminta on aina suuri uhka mille hyvänsä valtakunnalle.

    Mutta siviilipuolen rikostutkinnan tai rikosten ehkäisyn sotkeminen lakipakettiin herättää nyt suuria epäilyksiä, kun on saatu jo kokemuksia siitä, kuinka Suomessakin poliisin resursseja voidaan masinoida poliittisiin tarkoituksiin. Historian opetukset tuon ilmiön suhteen ovat aivan karmaisevia ja moni totalitaristinen maa tekee sitä nykyäänkin suurella innolla. Samalla myös tekniset valmiudet urkintaan ja profilointiin ovat kasvaneet huikeasti. On todella syytä olla huolissaan siviilipuolen tiedustelun suhteen ja vaatia sinne poliittisten oikeuksien erityistä varjelemista. Nyt ikävä kyllä näyttää siltä, että tässä suhteessa annetaan liikaa löysää.

    Reply
  • 8.10.2018 at 08:19
    Permalink

    Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen miten tässä tulee käymään.

    Kun on tuollaiset päättäjät kuin Suomessa niin huonosti siinä tietysti käy.

    Poliisilaitos ja OIkeuslaitos ovat jo nyt politisoituneet. Epämääräisestä ”vihapuheesta” tai ”vihakirjoituksesta” joutuu tuomituksi!

    Kaikki tämä päättäjien kontrolli ja valvonta on pääasiassa meihin aktiivisiin, ajatteleviin kansalaisiin kohdistettuva. Massavalvonta kohdistetaan juuri siviiliväestöön.

    Se on viranomaisille aivan saman tekevää mitä laki sanoo tai mihin pitäisi vetää raja.
    Eivät ne välitä sellaisesta.

    MVlehden omistajan ja päätoimittajan kidnappaus ulkomailta Suomeen pitäisi nostaa karvat pystyyn kaikilla!

    PVL:n kieltäminen pitäisi viimeistään olla herätys lekalla päähän.

    Sananvapaus ja totuus eivät ole mieluisia asioita päättäjille.

    Kansallismielisten ja vapauttaan puolustavien ihmisten vainoaminen ja ajojahti on jo meneillään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.