EU suostuu jatkamaan neuvotteluja brexitistä – Sipilä: Lisäajasta ”ei mitään syytä neuvotella”

EU pyrkii kertomansa mukaan edelleen työstämään Britannian kanssa toimivan erosopimuksen, jolla varmistettaisiin maan hallittu ero Euroopan unionista aiemmin sovitussa aikataulussa. Asia oli esillä, kun 27 EU-maan johtajat kokoontuivat keskiviikkona 17. lokakuuta alkaneeseen huippukokoukseen Brysselissä.

Eurooppa-neuvosto kokoontui jälleen ilman Britanniaa, mutta kuuli kuitenkin istuntonsa alussa hetken Britannian pääministeri Theresa Mayn näkemyksiä. Tämän jälkeen EU:n pääneuvottelija Michel Barnierin antoi neuvostolle tilannekatsauksen brexit-neuvotteluiden etenemisestä.

Lokakuun Eurooppa-neuvostossa oli alun perin määrä saada valmiiksi Britannian erosopimus, mutta etenkin Irlannin rajaa koskeva kysymys on edelleen ratkaisematta. Britannia on pyytänyt aikalisää neuvotteluihin, mutta neuvostossa Suomea edustaneen pääministeri Juha Sipilän mukaan lisäajasta ei tällä hetkellä ”ole mitään syytä neuvotella”.

– Tässä vaiheessa ei ole mitään syytä lähteä neuvottelemaan järjestelyistä siltä varalta, että sopimusta ei tule. Nyt on tärkeintä keskittyä siihen, että saamme aikaan toimivan erosopimuksen, pääministeri Sipilä sanoi.

Pääministerin mukaan oli odotettavissa, että erosopimusta koskevien neuvotteluiden loppusuorasta tulee haastava. Syyllisen neuvottelujen takeltelulle Sipilä löytää Britannian sisäpolitiikasta.

– EU suhtautuu neuvotteluihin edelleen rakentavasti. Neuvotteluiden venyminen marraskuulle ei vielä ole ongelma. Niitä on kuitenkin jatkettava heti, kun Britannia on valmis, Sipilä lausui.

Vasta kun erosopimus on valmis, voidaan alkaa neuvotella EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta. Britannian eron EU:sta on määrä astua voimaan 30.3.2019, jolloin päättyy eroneuvotteluihin varattu kahden vuoden määräaika.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia

10 thoughts on “EU suostuu jatkamaan neuvotteluja brexitistä – Sipilä: Lisäajasta ”ei mitään syytä neuvotella”

  • 20.10.2018 at 09:59
    Permalink

    Miten helvetissä Eu:sta eroaminen vaatii vuosien neuvottelut? Miksi kulutetaan järjettömästi rahaa ja aikaa eron voimaan saattamiseen? Tai tietenkin siksipä juuri. Eu:n viskaalit saavat satojen tuhansien kokouspalkkiot ja luontaisetuina ties mitä normaalin palkkionsa päälle.
    Suomi haki EY-jäsenyyttä 18. maaliskuuta 1992. Jäsenyysneuvottelut alkoivat 1. helmikuuta 1993. Kansan äänestys oli 16.10-1994 Jäsenyys alkoi 1.1.1995
    Suomen idiootit poliitkot hyväksyivät jäsenyysneuvotteluissa ehdon Suomen liittymisestä myöhemmin euro-valuuttaan. Samanlaista talouden itsemurha-ehtoa Ruotsi ei hyväksynyt neuvotteluissaan. Kansalle yhteisvaluutta kytköstä ei kerrottu, vaan valehdeltiin että valuuttaan liitymisestä järjestetään sitten erikseen kansanäänestys.
    Norjalla oli samoihin aikoihin Eu-jäsenyys neuvottelut ja kansanäänestys. Norjalaiset olivat kaukaa viisaita eivät liittyneet. Suomessa alkoi selittely-Norjallalla onkin lohta ja öljyä.
    Kukaan ei älynnyt että Suomessa on mahtavat uusiutuvat turvevarannot ja metsät. Sekä Neste omisti öljykenttiä norjanmerellä, kunnes valtion rosvot yhdistivät IVO:n ja Nesteen Fortumiksi ja Lilius möi kaiken irti lähtevän Nesteen vielä hallinnoiman kansallisomaisuuden. Suuria osia siitä oli myty pilkka hinnalla jo aiemmin. Samoinhan kävi ajan mittaan kaikille valtion yhtiöille. Kansa on kurjistumistaan kurjistunut ja maa on kaaoksessa. Suvakit toki ovat haltioissan kun luulevat että raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä. Kenelläkään ei ole todellisia takeita toimeentulosta, paitsi ammattipoliitikoilla jotka luikkivat käpälämäkeen kun kauppojen hyllyt tyhjenevät ja pankit eivät anna ihmisten rahoja ulos.

    Reply
    • 20.10.2018 at 10:36
      Permalink

      ”Samanlaista talouden itsemurha-ehtoa Ruotsi ei hyväksynyt neuvotteluissaan.”

      Kyllä Ruotsi hyväksyi, mutta Ruotsi ei noudattanut sitä. Ruotsalaiset poliitikot myönsivät kansanäänestystä järjestäessään, että ei sitä äänestystä voisi edes pitää, koska euroon on jo sitouduttu. Kansanäänestys ei tosin tuonut sitä tulosta, jonka uskoivat saavansa ja sitten olivat pakotetut jättäytymään euron ulkopuolelle. Ennen euroäänestystä näytti selvältä, että kansa sanoo kyllä, mutta lopputulema ei sitten ollutkaan sellainen.

      Centerpartietin (Keskusta) johtaja kertoi vaalien jälkeen, että he asettuivat vastustamaan, jotta saisivat uusia äänestäjiä itselleen, mutta jos he olisivat tienneet, että se johtaa ei-äänten voittoon, he olisivat kampanjoineet kyllä-äänten puolesta. Sellaista se politiikka on.

      Reply
  • 20.10.2018 at 10:13
    Permalink

    Briteissä lapsia raiskaavat muslimit saavat kulkea kaduilla vapaasti.

    Oct 19, 2018
    ”Tommy Robinson has ”breaking news” on his Oct 23 trial”

    Reply
  • 20.10.2018 at 10:23
    Permalink

    Mitä ihimettä tämä Vispilä täsä asiasa hämmentää?

    Reply
  • 20.10.2018 at 14:04
    Permalink

    Rikollisten kanssa ei pidä neuvotella. EU-mafian aika on ohi.

    Reply
  • 20.10.2018 at 15:43
    Permalink

    Eu on VAIN ja ainoastaan Bilderbergin eliitin ja pankkimafian pyörittämä himmeli jolla omaisuudet siirretään eliitin haltuun, kansallisvaltiot tuhotaan massamaahanmuutolla.
    Korruptoituneet poliitikot ovat omaa etuaan ajavia marionetteja.
    Iso raha määrää.
    Ja suomalaiset valtaosaltaan ovan niin saatanan tyhmiä etteivät tajua asiaa!

    Reply
    • 20.10.2018 at 16:18
      Permalink

      Suomalaiset ovat viherkommunistisen valtaVALEmedian tyhmentämiä!

      Reply
  • 20.10.2018 at 17:20
    Permalink

    EU:lla ei ole mitään hätää Brexit -neuvotteluissa kun sillä on noin jämerä mies kuin Suomen periferian pääministeri Juha Sipilä.
    ”Vahinko” vain, ettei todellista ”valttia” eli investointipankkiiri Alexander Stubb ei ole vielä huudettuna koko EU:n liittovaltio -kyhäelmän ”pääkomissauriuksi”, jonka suusta tulee miekkoja ja äänensä kuulostaa vuorten jyrinältä ja saa maan vavahtelemaan maanjäristyksen kaltaisesti…. Näin ”Ilmestyskirjaa” lainaten (suunnilleen, sillä enhän nyt sentään mikään uskovainen ole).

    Mitä tulisi ”Suomen äidin luokse lähtöön”, niin neuvottelutulos avioerosta olisi se, että vaikka Suomi-Neito lähtee tuosta epäonnisesta ”avioliitosta”. Silti jäljelle jäisi kaikki ne rahassa mitattavat ”arvopohjat” jäljelle, vaikka olisimme ”vapaita lähtemään”.
    Selkokielellä tämä kalkki tarkoittaa sitä, että maksamme sinne yhtä paljon aivan kuin ME veronmaksajat olisimme siellä. Eli Suomi-Neito pesee EU:n paskaiset alushousut ja hakee sen kaljat jääkaapista aina kun SE KÄSKEE!!!

    Reply
  • 24.10.2018 at 09:23
    Permalink

    Minkähän takia tuohon natsiunioniin kyllä pääsee liki leikiten jäseneksi, mutta kun koittaa arki ja totuus tuosta eliitin valehtelu ja rahanpesu natsiunionista, sieltä ei pääsekkään eroon?? Eikös euroopassa pitänyt kaikkialla olla demokratia? Ainakin päättäjät sellaista valetta jatkuvasti huutavat, ja samalla meillä Suomessakin estetään toistuvasti natsiunionista eroamis äänestykset. Natsiunioni kuullostaa ja näyttää kovin diktatuurilta, jota natsihuora merkel ja kumppanit pienessä piirissä vetää, ja pipiläkin käy silloin tällön imemässä tämän natsihuoran persettä kansan laskuun, vähän niin kuin huorissa kävisi, ei sillä että moisesta etovasta natsihuorasta mitenkään kateellinen olisin, lähinnä ajatuskin jo oksettaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.