Rooma eilen pysähdyksissä hälyttävien raemyrskyjen ja kuurosateiden jälkeen

Myrsky iski Italian pääkaupunkiin Roomaan eilen illalla ja pysäytti liikenteen. Taivaalta satoi jättimäisiä rakeita. Sateen kanssa ne muodostivat jäähyytymiä ja -lauttoja, jotka pysäyttivät liikenteen.

Sunnuntai-iltana Roomaa kohtasi liikennekatastrofi. Kaupunkiin satoi jättimäisiä rakeita ja kuvien mukaan myös ilmeisesti alijäähtynyttä vettä, joka liimasi rakeita jääkimpaleiksi ja jopa kookkaiksi laatoiksi. Samaan aikaan Rooman taivaalla salamoi.

Autoilijat joutuivat jättämään autojaan keskelle tietä ja pelastamaan perheensä turvaan. Raideliikenne meni tukkoon, samoin muu liikenne koki viiveitä ja vahinkoja.

Maailmalla kiljutaan kurkku suorana ilmastonmuutoksesta. Muutama vuosi sitten aiheena oli ilmaston lämpeneminen, mutta kun ilmasto ei sitten lämmennytkään, alettiin puhua ilmastonmuutoksesta, jolla nyt kerätään erinäisin keinoin veronmaksajilta rahaa asiaan, josta ei ole tieteellistä faktaa.

Nykyään voi jo ilman foliohattuakin puhua HAARP-tekniikasta, jolla pyritään vaikuttamaan ilmakehän ionosfäärin lämpötilaan, jolla voidaan alueellisesti hallita sateita ja kuivuutta HAARP:n vaikutusalueilla. Ehkä aikaansaada jopa hurrikaaneja ja hirmumyrskyjä.

Onko Rooman ilmiössä – ja aikaisemmin Floridaan iskeneessä hirmumyrskyssä – enää kyse luonnon itsensä luomista voimista, vai jostain muusta? Jokainen tutkikoon asiaa ja päätelköön itse. Tietoa löytyy hakemalla. HAARP:ia voidaan käyttää myös sotilaallisiin tarkoituksiin.

Suomalaisia lähinnä oleva HAARP-keskus on Norjassa. Seitsemän vuotta sitten Norjan taivaalla oli mitä omituisin valoilmiö, jota väitettiin HAARP:n aiheuttamaksi. Norjan viranomaisten mukaan kyse oli Venäjältä lähetystä raketista, vaikka raketti oli selityksestä poiketen suunnattu aivan toiseen suuntaan ja lähtikin eri aikaan.

Suomessakin järjestettiin viime viikolla mielenosoitus ”ilmaston puolesta”. Se mielenosoitus olisi ehkä kannattanut suunnata päättäjiä vastaan, jotka maksattavat veronmaksajilla omilla toimillaan tekemänsä muutokset. Suomen päättäjät ovat täysillä mukana ilmastonmuutoksen maksajissa, vaikka suomalaisia on mitätön osa maailman kansalaisista ja jo nyt päästöt Suomessa ovat pieniä.

Mistä on kysymys?

Lähteet: Daily Mail, Youtube

Aiheeseen liittyen:

5 thoughts on “Rooma eilen pysähdyksissä hälyttävien raemyrskyjen ja kuurosateiden jälkeen

  • 23.10.2018 at 05:29
    Permalink

    Teollisuusmailta suunnitellaan kerättäväksi 200 miljardia vuodessa ilmastorahastoon. Suomen osuus noin 80 miljoonaa. Kelpaa siinä vihreän valtuuskunnan lennellä jumbojetillä ilmastokokouksiin läsyttämään hölynpölyä.
    Jos ilmastonmuutos olisi totta kehitysmaalaisten maahanmuutto teollisuusmaihin torpattaisiin kovalla voimalla.
    Aiheuttikohan HAARP porojen joukkokuoleman Norjan tuntureilla jokunen vuosi sitten? Ionosfäärin sorkkimisella saatetaan aiheuttaa jotakin mitä ei voi peruuttaa.

    Reply
  • 23.10.2018 at 11:38
    Permalink

    Ihan pallit jäätyy tämän ilmaston ”lämpenemisen” kanssa. Olipa kertakaikkisen apokalypsista kuvaa Roomasta, sillä en ole nähnyt vastaavanlaisia kuvia missään. Varsinkaan ”raekuuron” jäljiltä. Se, mitä jää ja myrsky saavat aikaan jossain pohjoisnavan seutuvilla. Sen voi ymmärtää selvällä järjellä.

    Reply
  • 23.10.2018 at 11:49
    Permalink

    Hyvä että asiaa tuodaan esille. Luultavasti kentokoneilla taivaalka suoritettava pölyn sumutus liittyy myös HAARP/EISCAT- ilmastonmuokkaus ohjelmaan.Vituttaa katella YLEn toimittelijoita mm. liimataista ja dahlstömmiä valehtelemassa lähetyksestä toiseen, ainoastaan poliitikot vaihtuu orposta niinistöön ja taas sama hasbara jatkuu. Onko nää vaan tyhmiä vai onko ”isänniltä” tullut käsky edistää #ILMASTONMUUTOS VALHETTA. Missä kohtaan ylittyy raja maanpetoksesta?

    Reply
    • 23.10.2018 at 17:37
      Permalink

      Kuule veli hyvä! Älä katso sitä ”ämmää” sen enempää kuin koko YLE:ä, sillä sille altistuminen alkaa olla suurimpia ”kuolinsyitä” ja henkisen pahoinvoinnin aikaan saajana suomalaisten valkoisten lihaa syövien heteromiesten keskuudessa.
      Mitä tulee tähän suomenruotsalaiseen elitisti -toimittajaan Annika Dahlströmin, joka kuuluu YLE:n telaketju feministeihin. Hieman valottaen hänen taustaansa niin hänen äitinsä oli aikoinaan nk. ”Sirola opiston” rehtori tai jotain sinne päin, kuitenkin johtotehtävissä kyseisessä flafkassa.
      Pätevyys tuohon virkaan hankittiin itse silloisessa Neuvostoliitossa kouluttautumalla kaiketi Marxismi-Leninismiin ym. tarpeelliseen oppimateriaaliin kaiketi vielä vierailemalla Leninin mausoleumissa tuhkatiheään, sillä kuten kaikki kunnon porvarilliset ”toveritkin” sen tietävät, ettei kyseistä äijää tuhkattu koskaan, vaan laitettiin makaamaan epäjumalan virkaa toimittamaan vielä kuoleman jälkeenkin, josta ei muuta voi todeta että harvasta miehestä on otettu niin paljon irti kuin Vladimir Iljitš Leninistä (1870-1923).

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.