Hallitus esittää: Alle 18-vuotiaiden avioliitot laittomiksi

9
Hallitus esittää, että alaikäisten avioliitot mahdollistavasta poikkeuslupamenettelystä luovutaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että jatkossa alle 18-vuotiaat eivät enää voisi solmia avioliittoja Suomessa. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

– Lasten suojelua on parannettava kaikin mahdollisin keinoin. Suomalaisesta yhteiskunnasta on poistettava mahdollisuus mennä naimisiin alaikäisenä. On lapsen edun mukaista, että lapsi voi vasta täysi-ikäisenä puhtaasta omasta tahdostaan solmia avioliiton. Poikkeusluvista luopumalla annamme myös kansainvälisen signaalin, että emme hyväksy alaikäisten avioliittoja, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoo.

Vaikka nykysääntelyn soveltamisessa ei ole tullut tietoon käytännön ongelmia, alaikäisten avioliitot mahdollistavaa poikkeuslupamenettelyä on ryhdytty kyseenalaistamaan yhä enemmän. Myös kansainvälisesti on korostettu alaikäisenä solmittujen avioliittojen vahingollisuutta.

Alaikäisten mahdollisuudesta solmia avioliitto on viime vuosina luovuttu muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Nykylainsäädännön mukaan lupaa alaikäisenä avioitumiseen haetaan oikeusministeriöstä. Viime vuosina hakemuksia on tullut kymmenestä pariin, kolmeenkymmeneen vuosittain. Esimerkiksi viime vuonna hakemuksia saapui 11, joiden perusteella myönnettiin seitsemän lupaa. Valtaosa viime vuosina luvan saaneista alaikäisistä hakijoista on ollut 17-vuotiaita tyttöjä. Poikkeusluvan tarvetta on yleisimmin perusteltu uskonnollisella vakaumuksella. Alle 17-vuotiaalle myönnetyt luvat ovat harvinaisia. Niiden perusteena on ollut raskaus.

Lähde: Oikeusministeriö

9 KOMMENTIT

  1. Tämänkin esityksen olisi ihan hyvin voinut tehdä heti viime vaalien jälkeen eikä nyt uusien vaalien alla.

  2. Mikä ihmeen ”ripuli” hallitukseen nyt on iskenyt? Ai, niin ne vaalit!

    Mielestäni myös yli 18-vuotiaiden avioliitot ovat hyvin riskialttiita, mutta kysehän on samasta kuin laskuvarjohypyssä. Kaikki riippuu itsestä, kuinka hyvin on varjon ”laskostanut” ja on ollut vaikuttamassa oleellisena osana varjon aukeamiseen vapaassa pudotuksessa.

    Mitä järkeä on mennä alle 18-vuotiaana naimisiin, kun papin aamenen jälkeen pitäisi ”vihkiytyä aikuisviihteeseen” ja eihän se ole alaikäiselle mahdollista???

    Sitä paitsi muslimit menevät naimisiin tapojensa mukaan ja Suomen yhteiskunta on kuin entiset kolme apinaa. Kuurona, mykkänä ja sokeana.

  3. Solmitaanko Saudi-Arabian suurlähetystössä Helsingissä alle 18 vuotiaiden pakko avioliitoja?

    Saudi-Arabian suurlähetystössä Turkissa oli toimittaja kidutettu, murhattu ja paloiteltu.

    Ei kai tällaista vain tapahdu Saudi-Arabian suurlähetystössä Helsingissä?

  4. Ikärasismia.

    Eikö olisi oikein ja kohtuullista julistaa KAIKKI avioliitot laittomiksi. Avioliitto on jäänne kaukaisesta menneisyydestä, jolloin MIEHEN velvollisuus oli puolustaa naistaan joutumasta sopimattoman seksuaalisen käytöksen uhriksi.

    Nuo ajat ovat menneet. Uusi uljas tulevaisuus on tässä ja nyt.

      • Kyllähän avioliitossa voidaan murhasta tuomita ja vieläpä raiskauksestakin. Ainakin Yhdysvalloissa joissakin osavaltioissa nainen voi ”päättää” jälkeenpäin oliko kyseinen ”akti” raiskaus vaiko iloittelua ”aviollisista iloista”.

        Mitä tulee presidentti Sauli Niinistön kummaan lausuntoon avioliitossa tehdystä raiskauksesta, eli sen poistamisesta. On se vähintäinkin kyseenalaista länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa se on käsitteellisesti kaiketi ymmärretty siinä missä kauan kauan sitten ”turvavyöpakko” autolla ajettaessa.

        Sillehän ei voi tavallaan mitään, jos jännämiehet mätkivät ja nk. ”kunnon miehet” ottavat syyt päällensä

        Mutta jokainen parisuhteessa tehty veriteko on liikaa ja sikäli turha, että kyse on ”vain venttiilistä”, jota ei osata ”avata”, vaan kaikki menee niin solmuun kun olla ja voi. Parisuhdeongelmat tuntuvat muodostuvan niin lopulliseksi asiaksi kuin umpikuja ja siitä seuraava kuolema, jonka jälkeistä elämää ei voi olla olemassa (suhteen, avioliiton).

  5. Mistäs nyt tuulee? Tuollainen esitys on islamin vastainen. Jos 6-vuotiaan tytön kanssa avioituminen ja ensimmäisen sukupuoliyhteyden ajoittaminen 9-vuoden tehdään laittomaksi, niin eikö se loukkaa moniosaajien pyhää uskontoa.

  6. Tehokas keino on, että yhteiskunnan avustukset lopetetaan perheille.
    Siinä mietitään kenties kolmekin kertaa avioliiton järkevyyttä, kun ilmaisrahaa ei tulekaan.

    Jos poliitikko tästä hyvästä ideastani innostuu, on syytä vaatia samaan hengenvetoon alennusta palkkatyöläisen tuloveroon. Valtion kulujen pienenemisen pitää hyödyttää kunnon ihmistä eli työssäkäyvää veronmaksajaa.

    Sosiaalipummien kaikinpuolisen suosimisen on loputtava.

    • Yllä juuri niin tsadilaisen kommentti kuin olla ja voi. Tee kakara ensin edes 20 vuotta töitä, niin jutellaan sitten enempi.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.