Ilja Janitskin eduskuntavaaliehdokkaaksi – Tuomio vaikutti päätökseen ehdokkuudesta

MV-lehden omistajaksi ja päätoimittajaksi hiljattain palannut Ilja Janitskin on ilmoittanut lähtevänsä ehdolle 2019 eduskuntavaaleihin. Janitskin ponnistaa vaaleihin Reformi-liikkeen listoilta ja kertoo tiedotteessaan Helsingin käräjäoikeuden antaman ”oikeushistoriallisesti erikoisen tuomion lukuisin hatusta vetäistyin rikosnimikkein” vaikuttaneen päätökseen ehdokkuudesta.

Odotetusti miehen vaalikärkenä näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan sananvapaus, jonka puolesta Janitskin on puhunut jo ennen omaa tuomiotaan.

Reformi-liike on ns. ”anti-puolue”, jonka yksi slogan on ”irti puoluevallasta”. Jokainen Reformin ehdokas joutuu kasaamaan oman valitsijayhdistyksensä. Nykysuomi haastatteli taannoin Reformin aktiiveja ja haastattelun voi katsoa oheiselta videolta artikkelin lopusta.

Alla Janitskinin tiedote kokonaisuudessaan:

”Minä Ilja Janitskin ilmoitan tässä ja nyt, että asetun eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Asetun ehdokkaaksi Reformin yhteislistalla Helsingin vaalipiirissä. Kantavina vaaliteemoinani ovat sananvapaus, suomalaisten oikeudet Suomessa ja yrittäjien aseman tasavertaistaminen ja kasvupohjan tervehdyttäminen.

Päätökseni asettua eduskuntavaaliehdokkaaksi syntyi saatuani Helsingin käräjäoikeudelta oikeushistoriallisesti erikoisen tuomion lukuisin hatusta vetäistyin rikosnimikkein. Saamastani tuomiosta todettiin muun ohella, että sen ”ainoa tarkoitus on ollut herkistää viranomaisia ja kaventaa kansalaisten mahdollisuutta arvostella valtaapitäviä tahoja”. Kansainväliset mediat luonnehtivat saamaani tuomiota poliittiseksi vainoksi, kyseenalaistaen samalla Suomen valtion toimintatapoja vaientaa toisinajattelijat tuomioilla ja maksettavaksi määrätyillä kovilla korvauksilla.

Suomi ja suomalainen sananvapaus on nyt käräjäoikeuden päätöksellä ahdistettu ennen näkemättömään tilaan. Merkittäviä journalistipalkintoja jaetaan tutkivaksi journalismiksi väitetylle ja poliisitutkinnan kautta valheeksi todistetulle kristallipallojournalismille. Virkamiehistömme tehtailee totuuden jälkeisiä fantasiarikosnimikkeitä valjastaakseen oikeuslaitoksen mukailemaan valtaapitävien pyrkimyksiä. Tämä on johtanut siihen, että perustuslaillisen sananvapauden harjoittamisesta jaetaan kohtuuttomasti kovempia tuomioita kuin esimerkiksi alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joukkoraiskauksesta tai ihmiskaupasta. Ja mitä yrittäjyyteen ja erityisesti pienyrittäjyyteen tulee, niin kieroutuneella byrokratialla ja aggressiivisella verotuksella on saavutettu sellainen tila, että Suomessa on paikoin jopa mahdotonta harjoittaa järkevää yritystoimintaa. Tämän johdosta iso osa ideoista, innosta ja osaamisesta joko tukahdutetaan tai se valuu pois maasta. Penaalin terävimmät kynät lähtevät ensimmäisenä.

Rakkaat Ystävät. Asetun vuoden 2019 eduskuntavaaliehdokkaaksi vain ja yksistään siksi, koska totuus velvoittaa.

-Ilja Janitskin”

Lähde: MV-lehti

 

33 thoughts on “Ilja Janitskin eduskuntavaaliehdokkaaksi – Tuomio vaikutti päätökseen ehdokkuudesta

  • 25.10.2018 at 22:18
    Permalink

    Tsemppiä vaaleihin! 🙂

    Reply
  • 25.10.2018 at 22:36
    Permalink

    Ilja oli tänään Heikelä syndrooma ohjelmassa Heikelä haastatteli sitä ja haastattelun jälkeen oli sanonut ähtevänsä ehdokkaaksi koska ei tykkää Jussi Halla-ahosta koska se on Iljan mukaan valehtelija.Tuolta näkee sen mitä ei TV:ssä näytetty.
    https://twitter.com/HeikelaJussi

    Reply
  • 25.10.2018 at 22:36
    Permalink

    HURRAA HURRAA HURRAA !!!

    110% tuki

    Reply
  • 25.10.2018 at 22:45
    Permalink

    Toivottavasti TOTUUS tulee ilmi joskus presidentinvaaleistakin

    Interpol ratkaisi Suomen presidentinvaalit toimimalla omien sääntöjensä vastaisesti ?

    1. Ilja pidätettiin Andorrassa Interpol etsintäkuulutuksen perusteella (LIITE). Turkissa on ollut vastaavia tapauksia. Ylen juttu Turkkilaisia koskien:

    LOISTOJUTTU YLELLÄ:
    https://yle.fi/uutiset/3-9811224

    Iljalle annettiin interpol etsintäkuulutus ”rikoksesta ihmisyyttä vastaan” josta hän ei ole koskaan edes ollut esitutkinnassa taikka epäiltynä, eikä varsinkaan syytettynä.

    Ilja vangittiin Interpol etsintäkuulutuksen perusteella. Interpol ei sääntöjensä mukaan saisi sekaantua poliittisiin juttuihin. Ilja pyrki presidentiksi ja hänellä oli 1% kannatus.

    2. Interpol muilutti Iljan kesken presidentinvaalikampanjan.

    Interpolin omien sivujen mukaan Interpol ei voisi tehdä pidätyksiä, vaan pidätykset hoitaa aina paikallinen poliisi. Iljan ne kuitenkin pidätti Andorrassa.

    Interpolin sivuilta:

    Does INTERPOL send agents around the world to arrest people?
    No, the INTERPOL General Secretariat does not sesnd officers into countries to arrest individuals. All investigations and arrests in each INTERPOL member country are carried out by the national police in accordance with national laws

    https://www.interpol.int/FAQs

    Reply
  • 25.10.2018 at 22:46
    Permalink

    5.8.2017
    Iltalehden kyselyssä olivat mukana myös presidenttiehdokkuutta tavoittelevat Paavo Väyrynen ja Ilja Janitskin. Heistä Väyrynen saisi kahden prosentin ja Janitskin yhden prosentin kannatuksen.

    https://yle.fi/uutiset/3-9797407

    Väyrynen sai ennustuksesta huolimatta 6,2 % kannatuksen. Niinistö sai vaaleissa 62,6%. Ilja olisi kyllä pistänyt Niinistön kyykkyyn vaalipaneeleissa.

    Interpol haki hänet kotoa tänään aamupäivällä.
    04.08.2017 23:51, 140995 lukukertaa
    MV-lehden päätoimittajasta Ilja Janittskinista oli Suomessa teehty kansainvälinen pidätysmääräys. Tänään aamupäivällä Interpolin espanjalaispoliisit kävivät haakemassa Janitskinin tämän asunnolta

    https://mvlehti.net/2017/08/04/mv-lehden-paatoimittaja-ilja-janitskin-pidatetty/

    Reply
  • 25.10.2018 at 23:15
    Permalink

    Kerrankin hyviä uutisia -Iljan tietomäärä siitä mitä Suomessa OIKEASTI on meneillään on valtava. Veikkaan että jo pelkästään tämä ilmoitus aiheuttaa nykyisten maanpetturi poliitikkojen joukossa lahkeiden kastumista -ja se on niille nilkeille täysin oikein!

    Reply
  • 26.10.2018 at 01:25
    Permalink

    Ihmetytti aikoinaan, että pelkkä poliisiviranomaisen hatusta vetäisemä epäily riittää kotietsintöihin, pidätyksiin, pidätetyn huumaamiseen ja jopa saa ulkomaiden poliisitkin Interpolin ohella kohtelemaan epäiltyä kaltoin. Ilmeisesti lainsäädännössä on puutteita.

    Näyttää siltä, että epäily on riittää ja tutkinta on itse rangaistus. Ketä tahansa voi epäillä mistä tahansa. Tietysti jos valta vaihtuu, niin sittenhän on hyvä epäillä tämän hetkisiä vallassa olijoita vaikka mistä hirmuteoista.

    Reply
    • 26.10.2018 at 02:41
      Permalink

      No, onhan suvakismin vastaisuus jo itsessään rikos. Eikö?

      Reply
    • 26.10.2018 at 02:43
      Permalink

      Tuollakysyy, että miksi Ilja Janitskinin pitäisi päästä eduskuntaan, kun on ”tuomittu rikollinen”. Riippuu vähän miten ottaa asian, mutta eduskuntahan on pullollaan tuomittuja rikollisia. 🙂

      Reply
      • 26.10.2018 at 13:17
        Permalink

        Nelson Mandela oli rikoksista tuomittu. Joten Iljan tuomio ei ole este. Sankari hän on.

        Reply
  • 26.10.2018 at 02:33
    Permalink

    Tuo oli huono haastattelu mtv3

    [IMG]http://i64.tinypic.com/2hq8fuw.jpg[/IMG]

    Reply
  • 26.10.2018 at 05:47
    Permalink

    On varmistuttava siitä että on oma kanava jossa saa medianäkyvyyttä ja nyt on pakotettava vastaehdokkaat seinää vasten heidän kannaltaan kiusallisilla tiedoilla.

    Reply
  • 26.10.2018 at 06:53
    Permalink

    Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa käydyt asekätkentään liittyneet oikeudenkäynnit vahvistivat isänmaallisten suomalaisten käsitystä siitä, että aseita ei anneta viranomaisille, sillä niitä käytetään pian kansallismielisten vaimentamiseen.

    Suomalaisten poliittisten puolueiden muuttuminen “pullamössösukupolvien” ansiosta kasvottomiksi vihervasemmiston aatteiden kannattajiksi olemme joutuneet tilanteeseen mistä ulospääsy voinee enää onnistua ainoastaan suomalaisten aseellisen kapinan avulla.

    Suomessa poliisi on yhdessä vihervasemmiston kanssa riisumassa kantasuomalaisia aseista, vaikka samaan aikaan ilman minkäänlaista kontrollia Suomessa liikkuu tuhansia sotilas- tai poliisikoulutuksen saaneita vierastaistelijoita.

    Aseoikeuden merkitys on ymmärrettävä kansallisvaltion kansalaisen kannalta erääksi tärkeimmistä oikeuksista sananvapauden ohella, sillä aseoikeus on samalla oikeus elää kansalaisen jouduttua laittoman ja yllättävän väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi.

    Miksi aseoikeutta ei ole Suomen perustuslaissa suojattu?

    Reply
    • 26.10.2018 at 10:31
      Permalink

      ”Suomessa poliisi on yhdessä vihervasemmiston kanssa riisumassa kantasuomalaisia aseista, vaikka samaan aikaan ilman minkäänlaista kontrollia Suomessa liikkuu tuhansia sotilas- tai poliisikoulutuksen saaneita vierastaistelijoita.”

      – Joiden putkikassien sisältöä ei KUKAAN viranomainen tarkistanut. Mitä niissä maahan tulleiden vieraan valtion miehistön putkikasseissa joita varusmiehet laitettiin kantamaan, oli niin raskasta että televisiostakin nähtynä varusmiehet kantoivat niitä kädet venyen ja pieniä askeleita ottaen? Rynnäkkökivääreitä 5-10 kpl per laukku?

      Reply
  • 26.10.2018 at 08:16
    Permalink

    Ai saatana että suvakit repivät pelihousujaan kun Ilja VALITAAN eduskuntaan.

    Reply
  • 26.10.2018 at 08:18
    Permalink

    Hyvä kun Ilja Janitskin asettuu ehdolle.Reformille on muutenkin tilausta. Ihmiset ovat lopen kyllästyneet puolueisiin ja äänestävät reformia. Keskustaan ja kokoomukseen pettyneet siirtyvät äänestämään perussuomalaisia. Muistamme myös että Timo Soinin juudastelun seurauksena perussuomalaiset saivat rusaasti uusia jäseniä.
    Eduskuntavaalit 2019 on viimeinen mahdollisuus lopettaa nyt käynnissä oleva itsetuho-politiikka.

    Reply
  • 26.10.2018 at 09:05
    Permalink

    Kuka tietää, onko reformi vaaliteknisesti ”puolue”, eli jos Ilja saa 100000 ääntä vetääkö hän mukanaan muutaman muun ehdokkaan???

    Reply
    • 26.10.2018 at 23:44
      Permalink

      Ei ole pelkoa noin suuresta äänimäärästä. Ensinnäkin vain yhdessä vaalipiirissä voi häntä äänestää. Ja toisekseen, täytyy todella miettiä, ketä äänestää ja seurata politiikkaa tarkalla korvalla tämän puoli vuotta.

      Reply
  • 26.10.2018 at 09:20
    Permalink

    Valitsijayhdistykset voivat muodostaa yhteislistoja, joissa kussakin voi olla enintään 14 ehdokasta tai, jos vaalipiiristä valitaan enemmän kuin 14 edustajaa, enintään niin monta ehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia.

    Tämän mukaisesti ehdokkaiden enimmäismäärät per puolue, vaaliliitto tai yhteislista ovat vuoden 2019 eduskuntavaaleissa seuraavat:

    Helsingin vaalipiiri 22
    Uudenmaan vaalipiiri 36
    Varsinais-Suomen vaalipiiri 17
    Satakunnan vaalipiiri 14
    Hämeen vaalipiiri 14
    Pirkanmaan vaalipiiri 19
    Kaakkois-Suomen vaalipiiri 17
    Savo-Karjalan vaalipiiri 15
    Vaasan vaalipiiri 16
    Keski-Suomen vaalipiiri 14
    Oulun vaalipiiri 18
    Lapin vaalipiiri 14

    https://vaalit.fi/vaalikelpoisuus-ja-ehdokasasettelu

    Reply
  • 26.10.2018 at 09:23
    Permalink

    Vaalikelpoisuus on eduskuntavaaleissa riippumaton ehdokkaan kotikunnasta, joten ehdokas voi asettautua ehdokkaaksi missä tahansa vaalipiirissä, kuitenkin vain yhdessä vaalipiirissä.

    Reply
  • 26.10.2018 at 09:56
    Permalink

    Jaa. Etenkin naisia pitäisi saada herjata sadoin jutuin ja julkaisun sallia lukijakommentit, jossa huoritellaan, uhkaillaan väkivallalla ja ampumisella. Just joo.
    Islamia ja maahanmuuttajia monet arvostelevat kovastikin, mutta laillisin sanamuodoin.

    Reply
    • 28.10.2018 at 09:20
      Permalink

      Kaikki jotka suvaitsee suomen islamin alle jäämistä ovat ihan muuta kun ihmisiä ihan sama mitä sukupuolta ovat, ja yleensä nuo on naisia, kuten sinäoletettu.

      Reply
  • 26.10.2018 at 10:14
    Permalink

    Netissä voisi tehdä koe äänestyksen jolloin saisi suuntaa antavan äänimäärän Iljalle.

    Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019 ja muut tärkeät ajankohdat:

    https://vaalit.fi/aikataulut

    Reply
  • 26.10.2018 at 12:44
    Permalink

    Hah hah, Suomen paskaeliitti. Piikki ei poistukaan perseestänne. Tosin vastaiskuja tullaan vielä näkemään. Röyhkein niistä voisi perustua GCM-sopimuksen orjalliseen tulkintaan.

    Reply
  • 26.10.2018 at 13:41
    Permalink

    Hyvä, että miehestä löytyy rotia! Ilja Janitskin on tärkeä vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa ja melkoinen kivenmurikka eliitin kengissä, johon lukeutuu tietysti itseään täynnä oleva valtamedia, joka kulkeen nenä niin pystyssä, että se on täynnä itikoita.

    Valtamedia huusi kuten on jatkanut ”samalla” linjalla: ”Valeuutista”, syyttäen MV-lehteä valehtelijaksi, mutta koskaan se ei vastannut Iljan haasteeseen näyttää ja todentaa se uutinen, joka oli ”valhetta”.
    Sitä ei koskaan tullut siitä yksinkertaisesta syystä, että MV-lehti kertoi totuuden, jota ei olisi saanut kertoa, koska tuolloin punavihreä agenda kärsi, joka pyrkii peittelemään sen, että ”maahanmuutto” onkin sanan varsinaisessa merkityksessä HAITTAMAAHANMUUTTOA!

    Ilja Janitskinin jahtaaminen ”suurterroristina” vuosikausia osoitti kaikessa alastomuudessaan suomalaisen yhteiskunnan eliitin alennustilan ja lävitse mädättyneen korruption ja lopullisen petoksen, jonka kohteeksi ja alaisuuteen ovat suomalaiset joutuneet maassa, joka on ollut kaikkine vikoineen aikanaan ollut maailman paras maa ja paikka elää, jota voitiin pitää lintukotona kaukana maailman melskeistä paikkana jota ”impivaaralaisuudeksi” ivattiin ja aikansa eläneeksi nurkkakuntalaisuudeksi, joka on kansallinen häpeä eikä se suurin arvo siinä missä Suomen ainutlaatuinen luontokin. Mutta ne, jotka ovat etääntyneet kauaksi tästä kaikesta halusivat viedä tämän maan EU:n kahleisiin vailla itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta poliittisten johtajien toimesta, jotka eivät itse ole kykeneviä eivätkä kyllin viisaita pitämään kasassa edes omaa henkilökohtaista elämäänsä, vaan ajautuvat skandaalista toiseen itseään tarkoituksella esille tuoden kuin pissikset ja lopulta kaatuvat savesta olevien jalkojen pettäessä alta. Heillä ei ole kunniaa, rehellisyyttä, oikeamielisyyttä, puhdasta mieltä eikä jaloutta vaan sen sijaan valhetta, petosta, kavaluutta, juonikkuutta ja alhaista mieltä, joka kutsuu heidät muiden samanlaisten joukkoon hylkäämällä alhaisesti isänmaansa Suomen ja sen kansakunnan jota sen piti palvella ja sen onnellisesta tulevaisuudesta vasta tekemällä työtä ja tekemällä uhrauksia itseään säästämättä ja maailman kunniaa siitä saamatta ja sen yltäkylläisiä rikkauksia.

    Reply
    • 26.10.2018 at 14:57
      Permalink

      juha. Tähän ei tarvitse enää mitään muuta lisätä. Näin on.

      Reply
  • 27.10.2018 at 19:53
    Permalink

    Pirun hieno juttu, että Ilja lähtee ehdokkaaksi ja vieläkin hienompi nähdä, että henki pihisee ja miehessä riittää virtaa! Nyt vain Reformi näkyville myös nukkuvalle kansalle.

    Reply
  • 28.10.2018 at 23:33
    Permalink

    On hyvä että MVlehden legendaarinen perustaja on ehdolla eduskuntavaaleissa. Tosin, olen realisti ja katson asioita siitä perspektiivistä. Hän saa varmasti ison äänisaaliin ja saattaa vetää mukanaan muitakin ehdokkaita.

    Todellisuus tulee vain kiven kovaa heti vastaan.

    Siihen se vaikuttaminen melkein jää sitten. Nappia painetaan ja jokunen puhe pidetään. Ei se kansanedustajan työ kovin kummoista ole.

    Yksi parhaista hetkistä(momentum) on vaalikampanja tai vaalitaistelu ennen kuin äänet on laskettu.
    Siinä on tilaisuus rokottaa sitä suurta laumaa ehdokkaita jotka ovat suurimmaksi osaksi tyhjän täytettä.
    Itse asiassa moni tajuaa että MVlehti oli se kova ase jota suorasuuntauksella pelättiin. MVlehti ampui ja osui. Se teki pahaa jälkeä.

    Nyt se on vaiennettu(vaikka jotain juttuja vielä julkaistaankin).

    Eduskunnassa ei ole muita kuin paskanpuhujia, eli ammattivalehtelijoita.
    Ilja ei tule viihtymään siinä seurassa.

    Suomen tilannetta ei kyetä kääntämään paremmaksi äänestämällä ammattivalehtelijoita.
    Reformi voi menestyä eduskuntavaaleissa, mutta mitä sitten? Mitä vaalien jälkeen?
    Mikä on tavoite? Mikä on strategia?

    Mielestäni yksi tärkeimpiä tavoitteita ennen vaaleja on tietysti saada Ilja eduskuntaan, mutta vähintään yhtä tärkeää on yrittää estää useita pahanlaatuisia ammattivalehtelijoita pääsemästä läpi. Ja se edellyttäisi ”suorasuuntauksella ampumista”. Nyt kun oikeusmurhalaitos on vaientanut MVlehden, on pajon vaikeampaa julkisesti iskeä eduskuntavaaleissa näitä kusipäitä vastaan. Nyt kuitenkin pitäisi ”lyödä” ja kovaa. Mieluiten vyön alle poliittisia vihollisia.

    Reply
  • 28.10.2018 at 23:47
    Permalink

    Millään pikkunäppärillä iskulauseilla ei ole merkitystä. Tehokas vaalikampanja käytäisiin alkuperäisen MVlehden hengessä.

    Nykyinen eduskunta joutaisi keskitysleirille.

    Reply
  • 1.12.2018 at 12:54
    Permalink

    Ilja on ollut samanlaisen kohtelun alla lehdiston toimesta kuin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, jota haukutaan ja solvataan kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. Trumpin ajojahdin syynä on, että hänen tehtävänsä on paljastaa Amerikan hallinnon konnuudet. Trump tulee vielä paljon voimakkaammin vaikuttamaan Amerikan muuttamiseksi oikeudenmukaiseksi maaksi.

    Suomessa on sama ongelma kuin Amerikassa. Mielivalta hallitsee monissa asioissa ja se mielivalta on selvästi painanut tämän Iljan oikeusprosessissa ja lehdiston jatkuvissa järjettomissä hyokkäyksissä. Olemme lähestymässä Orwellin maailmaa, missä totuus on valhetta ja sota on rauhaa. Vimmatusti yritetään luoda rauhaa demonisoimalla naapuria ja organisoimalla yhä uusia sotilasliittoja eri maiden kanssa sekä järjestämällä Suomessa Naton komennuksessa kansainvälisiä sotaharjoituksia Venäjää vastaan. Koskaan ei Suomessa ole puhuttu muusta vihollisesta kuin Venäjä, joten on täysin selvää ketä vastaan rajut toimet on suunniteltu.

    Ja kaikki tämä vain Amerikan käskystä, jolle Suomi on alistanut itsensä. Senpä vuoksi hallintomme ei voi sallia sitä kritisoivia kannanottoja. Ainoastaan yksipuolinen aivopesu tulee sallia nwo:n ohjeitten mukaisesti.

    Reply
  • 27.12.2018 at 02:28
    Permalink

    taidettiin iljalle maksaa mukava summa 🙂 Ei sanakaa juutalaisista tai vapaamuurareista tai rahajärjestelmästä??? Kova ukko ei siinä mitään kovempi ku ykskään urheilija tässä maassa!! Mutta nyt pitäis tehä markku uuspaavalniemet ihan tosissaan!!!

    Ja miksi korostaa tota M kirjainta :)!!! Teki todennäkösesti soinit!! kenenkään agentti ei voinut olla koska oikeasti kärsi paljon!! Oli miten oli iljalle voimia ja hoida jutkut vittuun tästä maasta ja euroopasta!! Venejältä ei onnistu, on hallinnu venäjää jo iät ja ajat!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.