Törkeitä rikoksia Oulussa

3
Nainen yritettiin tappaa ja kauppa ja apteekki ryöstettiin.

Poliisi epäilee miehen puukottaneen naista yksityisasunnossa Oulun Maikkulassa tiistaina 30.10.2018 iltayöstä. Nainen sai vakavia vammoja ylävartalon alueelle ja nainen on toimitettu Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Poliisi tavoitti epäillyn tekijän tapahtuma-asunnosta heti tapahtuneen jälkeen.

Mies ja nainen ovat 1960-luvulla syntyneitä. Alkoholilla epäillään olevan osuutta tapahtuneeseen. Poliisi tulee esittämään miestä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.

Asian esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä poliisi tiedota asiasta enempää.

Oulun Pyykösjärvellä, Järvenkorventiellä, ryöstettiin päivittäistavarakauppa keskiviikkoaamuna noin klo 07.50 aikaan. Liikkeeseen oli saapunut naamioituneena nuori mies, joka oli teräaseella uhaten vaatinut saada myyjältä rahaa ja tupakkatuotteita. Tämän jälkeen mies oli poistunut paikalta henkilöautolla.

Mies oli saanut haltuunsa vähäisen määrän rahaa ja useita kymmeniä tupakka-askeja. Sama mies oli noin kaksi tuntia myöhemmin niin ikään näpistelemässä toisessa päivittäistavarakaupassa, josta poliisi otti miehen kiinni. Poliisin suorittamissa tutkimuksissa ilmeni, että saman miehen oli syytä epäillä syyllistyneen aamuiseen törkeään ryöstöön.

Poliisi tulee esittämään häntä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ryöstöstä.

Oulun Kaukovainion kaupunginosassa sijaitsevaan apteekkiin tuli maanantaina noin klo 16 aikaan naamioitunut mies, joka henkilökuntaa suullisesti uhkaamalla sai haltuunsa vähäisen määrän lääkkeitä. Poliisi on ottanut tiistaina 22-vuotiaan miehen kiinni ja tulee esittämään häntä vangittavaksi todennäköisin syin ryöstöön epäiltynä.

Lähde: Poliisi

3 KOMMENTIT

  1. Jopas oululaiset ja mahdollisesti uusio oululaiset ovat ehtineet.
    Oulussa tuli käytyä intti. Siihen aikaan Oulun rosvoilla oli tapanaan hakata iltalomailevia varusmiehiä. Yks kaveri opiskeli Oulussa ja illan vietosta palaillessa Tuiran silloilla tuli vastaan hunsvotti kaksikko. Tarttuivat kiinni ja yrittivät nostaa sillan kaiteen yli. Onneksi hätä antoi voimia irtaantua ja karkuun pääsi.

  2. Monikulttuurinen Oulu. Milloinkahan poliisi tekee iskun Oulun kaupunginvaltuustoon, sillä siellä riehuu varsinainen korruption pesä ja sulle mulle -henki, joka on kaupunki demokratian ja kaupunkilaisten kannalta irvikuva siitä mitä sen pitäisi olla.
    Valtuutetut koostuvat 100-vuotta paikoillaan istuneista sosialisteista ja kommunisteista sekä feministeistä, jotka ovat yhtä pöhöttyneitä vallasta kuin Leonid Breznev aikoinaan ollessaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.