Ajokortti ei 2019 tammikuussa enää kelpaa kaikkialla henkilöllisyystodistukseksi

12

1.1.2019 alkaen ajokortti ei enää kelpaa henkilöllisyystodistukseksi esimerkiksi pankkitunnuksia hakiessa. Vaikka jotkut pankit edellyttävät nykyisinkin joko passia tai henkilökorttia tunnistautuessa fyysisessä asioinnissa, tulevaisuudessa tästä tulee sääntö, eikä palveluntarjoajan päätettävissä oleva seikka.

Rajoitus koskee vahvaa sähköistä tunnistautumisvälinettä, kuten nettipankkitunnuksia, mobiilivarmenteita tai henkilökortin kansalaisvarmennetta haettaessa.

– Sähköisessä asioinnissa ei enää voida tehdä samanlaista tunnistamista kuin fyysisessä asiakaspalvelutilanteessa. Siksi on tärkeää, että ensimmäisellä kerralla uutta tunnistusvälinettä myönnettäessä voidaan entistä varmemmin todentaa tunnistusvälinettä hakevan henkilöllisyys ja minimoida riski siitä, että tunnistusväline myönnettäisiin väärälle henkilölle”, selvensi Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen Turvallisuussääntely-ryhmän päällikkö Jukka-Pekka Juutinen Talouselämälle.

Uudistus ei koske sähköisiä hakemuksia tai asiointia, vaan ainoastaan fyysisesti, eli konkreettisessa palvelupisteessä tehtäviä hakemuksia.

Lähde: TE

12 KOMMENTIT

  1. Etämaksamisella meitä on jo totutettu RFID-sirun käyttöön, joten oma ennustukseni on että ne tulevat pakollisiksi 5 vuoden sisällä ja käteinen raha hävitetään. Minä en tuota pedon merkkiä tule itseeni milloinkaan ottamaan, edes pakolla.

    Eero Tillanen

    • Tähän ollaan menossa.. ihmiset sirutetaan kuten karja tai koirat. Jos et ota sirua ihosi alle, et voi käydä kauppaa tai ostaa mitään.

      Eiköhän perusteta mustapörssi ja harmaatalous, jossa otetaan hopeamarkka takaisin. Kauppaa käydään hopealla ja etenkin vaihtokauppoja suositaan. Itse kasvatan vihanneksia.. voisin vaihtaa lihaan, viljaan ja jauhoihin. Joku voisi tislata etanolia.. ei juomaksi vaan löpöksi..

      Esim. survivalismi.com sivut hyvä alusta em. toiminnalle

  2. Kaksoisstandardi jyllää törkeällä tavalla. Kantasuomalaisen Suomessa syntyneen ja suomalaisen geeniperimän omaava ihminen joutuu todistamaan henkilöllisyytensä vahvasti. Niin vahvasti ettei vanha pahvinen ajokortti enää kelpaa henkilötodistukseksi, vaikka siinä on viranomaisen lyömä leima ja leimaverot maksettu. Koin sen pankissa viitisen vuotta sitten ja pakotettuna hankin muovisen ajokortin.
    Nyt sitten myös muovinen uudenpolven ajokortti suunnitellaan jäävättäväksi henkilöllisyyden varmistamisessa.
    Sen sijaan toisilta mantereilta saapuvien ihmisten EI tarvitse todistaa henkilöllisyyttään millään papereilla, pahveilla, passeilla saatikka muovikorteilla. He saavat automaattisesti pankkitilit, pankkikortit, asunnot, terveydenhoidon ja jopa Suomen kansalaisuuden ilman henkilöllisyyden varmistamista.

  3. Tahallista tunnistus-terroria, jotta saadaan biometriset tunnisteet tai RFID sitten kaupiteltua kansalle. Suomalaiset ovat yhä teknologia-uskoista kansaa ja ’pedon merkin’ mahdollistavat järjestelmät menevät hujauksessa läpi. ”Liberaali” länsi juhlii taas kerran yhtä uutta kahletta kansoilleen.

  4. Kyseli setä pankissa, miksi nostan rahaa automaatista. En oikein ymmärtänyt kysymystä. Toki laskut ja nettiostokset menevät verkossa, mutta että Alkoon vielä pitäisi kantaa jotain helkkarin etäluettavaa erikoismuoviläpyskää. Ei käy.

    Varmaan kerjäläiset iloisia, kun saavat Kiinasta tilatulla, kymmenen euron lukulaitteella veloittaa asiakkaitaan metrin päästä? En tiedä onnistuuko, mutta eipä tuota tiedä pankkikaan. Kerran taisin kortin kopioimisesta kysäistä, neito oli ihan pihalla ”ei kait sellaista voi tehdä”. Jumaliste, joka puolella varoitetaan asiasta, mutta pankin henkilökunta ei ole kuullutkaan moisesta.

  5. Syntyperäisten suomalaisten henkilöllisyyden todisteeksi ei enää käy edes autokortti, joka piti 20-vuotta sitten uusia sen vuoksi ettei ”wanha” enää kelpaa pankeille. Nyt pitää olla passi tai henkilöllisyyskortti.

    Sen sijaan maassa makaa yli 30 0000 nk. ”pakolaista”, joilla ei ole minkäänlaisia papereita tänne tullessaan ylittäen valtio rajan ja täällä Suomen viranomaiset rustaavat ”Mustan Pekan” kortit henkilö paperiksi, jotka eivät ole yhtään mitään, sillä kaikki mitä siihen kieli poskessa väännetty on täyttä fiktiota ja ”Yhden ja tuhannen yön tarinoita”.

  6. Jo nyt laskujen maksu mm. Nordeassa pitäisi olla yliopistokoulutus kaikenmaailman tunnistushärveleillä, ilmeisesti laskut jää maksamatta, siinäpähän perivät, en maksa jos en osaa.

  7. Päivänselvä juttu: nyt pitää sitten vain jokaisen antaa sormenjälkensä ja maksaa passin uusimisesta viiden vuoden välein.
    Rahat pois tyhmältä kansalta!

  8. No nyt valtio rahastamaan, keksitään joku virallinen läpyskä joka kelpaa joka paikkaan. Mutta maksaa 500 €

  9. Eihän tässä helvetin tunnistautumis pelleilyssä ole mitään muuta takana kuin vitullinen rahastus. Saa hakea henkilökortteja, otattaa passikuvia tuon tuosta, kun henkilökortti ei ole kuin tietyn ajan voimassa. Kait tämäkin on tuon kyrpä bernerin touhuja taas lopulta, njo kokoomus ja keskust paskojen kuitenkin.

  10. Eikö suloinen Sunniva Drake anna passia ihan jokaiselle halukkaalle. Ei tarvitse olla ennestään mitään dokumenttia henkilöllisyydestä. Oliko tälle touhulle annettu jostain oikein mandaatti, vai pistikö S töpinäksi perusteenaan ”koskamähaluun”.
    Kuka hyötyi tästä? Afgaanit, juu. (Tai sellaisiksi itseään väittäneet). Mutta kuka muu? Afgaanit ovatkin olleet jatkuvasti nyt otsikoissa, sattumalta, vai luulenko vain?

  11. Mitä hyötyä tuosta on, kun kansalaisuuksia ja sitä myötä henkilökortteja myöntävät suvakit ovat niin kahjoja että uskovat irakilaiseksi väittämää mies-kolossia lapsukaiseksi, ja myöhemmin, kun tämä murhaa lapsen, paljastuukin että tyyppi pakenee kotimaansa Iranin hallitusta vastaavanlaisista teoista?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.