Kolumni: Ammumme itseämme jalkaan, hoidamme jalan kuntoon ja ammumme uudestaan?

Eikö kenenkään muun mielestä ole vähänkään outoa ajattelua, että meidän olisi tehtävä kaikkemme sen eteen, että voisimme jatkaa haitallisia elintapojamme? Tällä viittaan nyt esimerkiksi väitettyyn ilmaston lämpenemiseen, jonka pysäyttäminen edellyttäisi ilmeisesti erityisesti suomalaisten panosta aivan kaikessa ja kaikkialla.

Tänään eräs lehdykkä kertoi, että ilmasto lämpenisi 3,5 astetta, jos kaikki maailmassa eläisivät kuten suomalaiset. Luojan kiitos, näin ei ole, mutta toisaalta, miten voisikaan olla? Miksi vaikkapa Kongon asukkaat lämmittäisivät asuntojaan 1/4 vuodesta käytännössä millä hinnalla hyvänsä ja 2/4 ”ihan vaan silleen pikkusen”? Onhan tämä nyt hullua ajattelua, mutta niin on hullua sekin, että teemme asiat kuten aiemminkin ja odotamme sitten toista lopputulosta.

Miksi Suomessa syödään myös talvisin suomalaisia tomaatteja, joiden kypsyttämiseen hassataan sähköä kuutiomäärällisesti vieläkin enemmän, kuin huoneilman lämmittämiseen? Eikö espanjalaisten, syöpämyrkyillä pinnoitettujen tomaattien syöminen olisi ekologisempaa? Mene ja tiedä, mutta voisihan sitä ajatella, että tuoreet vihannekset voisi talvisin korvata jollakin muulla? Punajuuressa, näin esimerkiksi, on C-vitamiinia enemmän kuin vaikkapa huipputerveellisessä porkkanassa tai yllätys, yllätys omenassa!

Onko siis pakko saada tomaattia talvella? Onko asunto pakko saada 24 asteeseen, myös tammikuussa? Onko teollisuuden suollettava kertakäyttötuotetta ja muovisaastaa yhtenä putkena, vai olisiko järkevämpää tehdä kestävämpiä, parempia tuotteita? Olisi se muille, mutta ei tuottajille.

Ilmaston lämpeneminen saattaa vielä joskus tulla todistetuksi myytiksi, mutta esimerkiksi luonnonvarojen loppuminen, Talvivaaran ja muiden vastaavien paskamontut, kaatopaikat, suomalaisen järvilohen katoaminen ja avohakkuut eivät muutu myytiksi, paitsi jos asut kehä-kolmosen sisäpuolella ja luet vain metroa ja hesaria. Silloin olet turvassa…

Samaan aikaan kun mammat kaakattavat kaupan lihahyllyllä valtamedian viimeisimmästä ilmasto-kauhutarinasta, he kurottavat kätensä muoviin, muoviin ja vielä kertaalleen paperiin pakattuun lihapakkaukseen, jonka alkuperämaa on ”siellä jossakin”. Samat mammat ostavat lapsenlapsilleen Danone-jogurtteja ja CocaColaa ja jaksavat silti kassalle saakka päivitellä, kuinka kauhea ihminen se Trumppi on, kun ei Pariisin ilmastosopimusta allekirjoita. Se paskiainen…

Meitä tavallisia suomalaisia paremmat ihmiset istuvat vegaaniravintolassaan syömässä tofu-mitälie-mujuansa ja paistattelevat erinomaisuudessaan ymmärtämättä, että sen ”ihanan soijapavun” tieltä hakataan Forssan kokoinen alue metsää päivittäin (ei välttämättä juuri Forssan kokoinen, mutta iso alue). Sitten sitä ollaan niin upeita olentoja, kun jälleen ”nostetaan kissa pöydälle” ja puhutaan hiilinieluista, joita Suomen on tottakai kasvatettava aivan yhtenä väyrysenä!

Suo siellä, vetelä täällä… Näyttäisi olevan ruma tosiasia, että me emme voi jatkaa elämistä aivan samalla tavalla kuin nyt, vaan on mentävä hieman ajassa taaksepäin. Aikaan ilman joulu-maaliskuun 24 asteen lämpötilaa siinä sähkö-/öljylämmitteisessä kopissasi, tammikuun tomaatteja, helmikuun appelsiineja, tunnin kestäviä kuumia suihkuja, neljää ulkomaanmatkaa vuodessa, viikottaisia halpistennareita jostakin lapsityövoimalla pyörivästä nyrkkipajasta Thaimaassa jne… Elämäntapamme on sietämätöntä monella muullakin tapaa ja tekopyhyys rehottaa joka nurkalla, mutta joku roti nyt tähänkin…

Petri Perta

11 thoughts on “Kolumni: Ammumme itseämme jalkaan, hoidamme jalan kuntoon ja ammumme uudestaan?

  • 19.11.2018 at 17:30
    Permalink

    Niinpä hulluutta tämä on. Ruokatouhu vallankin on mennyt päin seiniä. Hifistellään joillakin ihme ruoka-aineilla jotka eivät vie edes nälkää ja sitten lapataan karkkia naamariin.
    Entäpä jos alettaisiin syömään kuten vielä 1970 luvulla? Kunnon perinteistä suomalaista kotiruokaa. Esimerkiski: kohtuullinen määrä rasvaisen mehevää lihaa, kulutusmaitoa ja oikeaa voita, perunat pääruokana. Erilaiset raasteet ja kotimaiset marjat höysteenä. Jälkkäriksi vedeltiin erilaisia kiisseleitä.
    Läskit aikuiset olivat sitä parempaa väkeä. Läski duunari oli ääriharvinainen näky. Lasten lihavuus oli vielä harvinaisempaa. Sitten ihmisille alettiin tuputtaa margariinia ja vähärasvaisuutta. Ihmiset alkoivat vetää karkkia nälkäänsä kun kunnon ruoka oli demonisoitu. Nyt onkin sitten diabetes räjähtänyt käsiin.
    Tavarat ja vaatteet tehtiin kestämään. Polkupyörien runko oli hitsattu viimeisen päälle. Lelutkin kestivät. Pikkuautot vasta oli kunnon tekoa. Niitä räiskittiin ilmakiväärillä eikä perkele hajonneet. Perheet kierrättivät lasten vaatteita omassa perheessä ja suvussa, koska kankaat vaan kestivät käyttöä. Farkut olivat lähes peltiä. Vetoketjut leveitä ja iso vedin olis kestänyt roikottaa vaikka telamiinan…
    No kaikki olikin tekoa: made in Finland.

    Reply
    • 20.11.2018 at 12:09
      Permalink

      Kuluttaja on vapaaehtoisesti antanut mediavallan heille, jotka haluavat hyötyä kuluttamisesta maksimaalisesti. Suuret konsernit omistavat sekä ravinto- että lääketeollisuuden osakkeita. On mahtavaa voida ruokkia ihmisiä niin että lääketeollisuuden osakkeensa ampaisevat uusiin korkeuksiin. Vain yksi kytkös mainitakseni, niitä on muitakin.

      Media levittää tahallaan ”hyvis-propagandaa”, puheissa ja kirjoituksissa kuulutetaan miten ihmisen pitää olla hyvä ja solidaarinen. Mutta kyseessä on harhautus. He, jotka näin propagoivat, tekevät sen vain, jotta tavan tallaaja luulisi median omistajien olevan tällaisia hyväntoivojia. Näin saadaan massat uskomaan niihin valheisiin, joiden myötä kansalainen luopuu yhä enemmän omastaan vieraalle taholle.

      Tämä on kaikki erittäin laskelmoitua ja tuhoisaa suuryhtiöiden toimintaa. ”Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus” on vain tämän toiminnan tämänhetkinen kärki. Ihmisten murhaaminen ”taakkana luonnolle” tms. on tämän korporatisti-sosialismin eräs vaihe, joka koettiin jo Neuvostoliitossa ja Kiinassa. Historia toistuu silloin kun historiaa väärennetään juurikin mediavallan itselleen haalineiden toimesta.

      Reply
  • 19.11.2018 at 19:00
    Permalink

    Liikaa jengiä.
    Ei riitä resurssit.
    Jatkuva talouskasvu ei ole mahdollinen.
    Meille ihmisapinoille olisi ihan oikein kuolla sukupuuttoon, tuhoutua lajina josta ei ole vitunkaan hyötyä tälle pallolle.
    Jättimäinen meteoriparvi saisi pyyhkäistä meidät ja kaiken rakentamamme hevon vittuun.

    Reply
    • 20.11.2018 at 12:26
      Permalink

      Olet nielaissut sen propagandan, jonka eräs versio sai aikaan kymmenien miljoonien ihmisten kidutusmurhaamiset tuossa itärajamme takana. Mieti itsesi EUCCP -miliisinä, millaista tuhoa saisit aikaan murhanhimoisena idealistina. Sinunlaisia verisen vallankumouksen robotteja luodaan tänään liukuhihnalla koulutuslaitoksissamme.

      Tällaisen vallankumouksen myötä ei luonto todellakaan pelastu, vaan veritekoihin yllyttävät korporatistit toimivat jatkossa vielä luontoa tuhoavammin, kun sivistyneen yhteiskunnan peruspilarit on tuhottu, häiritsemästä massamurhiin kykenevien mafiaroistojen suunnitelmia.

      USA:n Kalifornia on pahimpia sosialistidiktatuureja maailmassa. Jatkuvat metsäpalot siellä ovat paljastuneet yltiökorruption seuraukseksi, metsistä ei olla pidetty huolta.

      Tuo mainitsemasi jatkuva talouskasvu ei ole mikään luonnonlaki, eikä lainkaan tarpeellinen asia. Se on olemassa vain, koska olemme ulkoistaneet rahanluontioikeuden ahneille korporatisteille. Korkovelka on se yksittäinen primääri syy talouskasvun välttämättömyydelle.

      Korkovelkaloukku on suunniteltu niin, että sitä ei koskaan voida maksaa takaisin, koska korko-osuutta varten ei olla luotu rahaa olemaan. Pääpaino sanalle suunniteltu.

      Ruokaa ajatuksille:

      ”Kapitalismi vs. Sosialismi” ovat irrelevantteja tässä vaiheessa, ja aiemminkin ovat olleet korporatismin vasaran kaksi puolta. Sota käydään nyt suoraan ja konkreettisesti akselilla suuryhtiöt vs. kansakunnat. ”

      Reply
  • 19.11.2018 at 19:35
    Permalink

    Perta kertoo vain mielipiteensä. Espanjalaiset tomaatit ovat herkkua verrattuna suomalaisiin. Espanjassa käytetään hyvin vähän hyönteismyrkkyjä. Arat kasvihuoneet on verhottu hyönteisiä torjuvilla verhoilla.

    Reply
  • 19.11.2018 at 19:56
    Permalink

    Hyvä kirjoitus.

    Ja nimimerkki ”röhkäle”…hienoa ja niinkuin mainitsit tuotteissa oli MADE IN FINLAND…etsikääpä tuota tänä päivänä-vaikea löytää, kun kaikki on valmistettu tuhansien kilometrien päässä niin laadukkaista materiaaleista ja kestävistä, että avot sentään.

    Ei ollenkaan saastuta,kun niitä tuodaan tänne ja kenties pikku ”hikipajoissa valmistettuja kenties lapsityövoimalla teetettyjä”- nämä äänessä olevat hyvät ihmiset mm.politiikassa ynnä muissa ei paljon näistä mainitse.

    Outoa-eikö vain:) ?

    Olisiko aika ottaa jossain määrin oppia esivanhemmiltamme-en tarkoita palaamista kokonaan 100 vuoden takaisiin juttuihin, mutta ei ole hassumpi ” ympäristöynnämuuhyväteko” pohtia,saisimmeko takaisin myöskin elämisen laatua ohessa,yhteisöllisyyttä jne. joillain muutoksilla-kaikki lähtee meistä.

    Ennen muinoin mm.vaatteetkin, tekstiilit olivat luonnonkuituja villaa,pellavaa jne…ruoka tehtiin itse, elämässä oli merkitystä/ iloa ja hyvät tavat, käteltiin ryhdikkäästi, kiitettiin, sanottiin päivää, opetettiin pyytämään anteeksi,pukeuduttiin siististi…tavat ja tapakasvatus olivat luontevia jokapäiväisessä elämässä”pienen ihmisen näköistä elämää”…. kunnes 1960-luvun lopun ”tyyli kaikessa millään oikein mitään väliä”… tuli arkeemme.

    1960-luvun loppu,1970-luku,1980…tyylillisesti aika ”rumia vuosikymmeniä”,jos vertaa ennen 1960-luvun alkua.

    Ei ihmiset noin ylipäänsä olleet rikkaita materiaalisesti ennen 1960-luku,sotakin takana jne… mutta kauniita asioita ,tavat,kulttuuri ym. noin pääsääntöisesti oli olemassa.

    En enää pidä ”kansainvälisistä ravintoloista/keittiöistä” juurikaan; niitä on joka paikassa Suomessa, ei niinkään eurooppalaisia, vaan kaukaisempia-ei kiitos enää.Puhumattakaan ihan suomalaisista ruokapaikoista-harvassa.

    Omat juuremme,perinteet jne..kunniaan-eikö vain?Kyllä ne löytyvät,kun halua on.

    Minusta soija on pahanmakuista.

    Toteanpa elämänkokemuksella.

    Elämisen ohjeita en viitsi kuunnella ”urbaaneilta, cityihmisiltä,joilta puuttuu kosketus ihan tuikitavallisiin maalaisjärjellisiin asioihin ”, mutta kuuntelen erittäin mielellään kansanihmisiä maakunnista, koska heillä on oikeasti hyviä ja viisaita juttuja monesti ja monenmoisia taitoja,joita arvostan.Samaan sanoo myöskin puolisoni.

    Reply
  • 19.11.2018 at 20:55
    Permalink

    Tässä tulee käymään niin että veronmaksajia tullaan rokottamaan oikein kunnolla vedoten epämääräiseen ilmastonmuutokseen.

    Tuo taikasana ilmastonmuutos rikollisen eliitin käytössä muuttuu nopeasti vihamieliseksi aseeksi meitä vastaan. Siihen vedoten voidaan ajaa läpi loputon määrä lakeja ja määräyksiä jotka pakottavat meidät luopumaan vapaudesta ja meidän oikeuksista. Sehän on nyt jo nähtävissä. Rikollinen eliitti ja siihen kytkeytyvät muut vallankäyttäjät osoittavat jo nyt sormellaan meitä ja yrittävät syyllistää meitä: – Te ja teidän oikeudet! Maapallon oikeus ensin!

    Suomi on niin helvetin tungetteleva poliisivaltio nyt jo! Mitä se sitten on jos kohta lampaat alistetaan urbaaneihin kolhooseihin.

    Reply
    • 20.11.2018 at 12:35
      Permalink

      Kerroit tarkalleen YK:n Agenda 2030 -ohjelman pääpiirteet. Tämän on sekä Suomi, että myös EU erikseen, allekirjoittanut, ja sen toteuttaminen jo pitkällä.

      Tampere on yksi esimerkki kaupungeista, jossa ei hallintotasolla tapahdu enää mitään, mikä olisi ristiriidassa YK:n ”kestävän kehityksen” direktiivien kandda:

      https://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/ajankohtaista/artikkelit/2016/10/17102016_1.html

      YK on se nyt voimassa olevan maailmanhallinnon korkein instanssi, josta ihmisille kerrotaan. Sen takana ovat super-korporaatiot ja miljardöörit kansakuntien lakkauttamis- , eugeniikka- yms. ohjelmineen.

      Reply
  • 20.11.2018 at 00:48
    Permalink

    hyvä juttu, ihmetellytkin pitkään tätä vouhotusta mitä tietty porukka varsinkin helsingissä vouhottaa, ne ns paremmat ihmiset.

    Reply
  • 20.11.2018 at 05:50
    Permalink

    Yksi asia on satavarma. Kolmansissa maissa sikiää aivan liikaa ihmisä. Joten sivistyneen kehittyneen teollisen nykymailman olisi aika paneutu ongelmien todellisille juurille. Ei kuten nyt, länsimainen media vouhkaa syntyvyyden laskusta sivistysmaissa ja väestöjen siirroista kehitysmaista. Sillä saadaan kyllä aikaan kaaos ja sitä kautta vielä iso sota ja veri virtaa. Sitä kautta kyllä väestö vähenee, tosin sivistys saattaa tuhoutua samalla ja jäjelle jäänyt populaatio tuhoutuu hiljaa pois.

    Reply
  • 20.11.2018 at 07:47
    Permalink

    ”…halpistennareita jostakin lapsityövoimalla pyörivästä nyrkkipajasta Thaimaassa”
    Fake news.
    Jos ei ole vale, laitappa linkki rasistiseen nokkelana pitämääsi heittoon.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.