Poliisi selvitteli epäiltyä uhkaa Lapuan lukiossa – Yhden oppilaan mielenpurkaus aiheutti laajaa pelkoa

Pohjanmaan poliisi sai maanantaina illalla kello 18 jälkeen yhteydenoton Lapuan lukion oppilaan huolestuneelta vanhemmalta, joka kertoi oppilaiden keskuudessa lähetetystä viestittelystä, jonka mukaan tiistaina ei kannattaisi mennä kouluun koulupäivään kohdistuneen uhkailun vuoksi.

Poliisi selvitteli asiaa maanantai-illan aikana Lapualla yhteistyössä koulun ja sosiaaliviranomaisten kanssa puhuttaen viestittelyssä mukana olleita henkilöitä sekä heidän vanhempiaan. Poliisi suhtautuu vastaaviin kirjoituksiin aina vakavasti ja ryhtyy kirjoituksien vuoksi tarvittaviin toimenpiteisiin, niin tässäkin tapauksessa.

Poliisin selvittelyssä kävi ilmi, että mitään erityistä uhkaa ei kohdistu tiistaina pidettävään koulupäivään liittyen. Viime viikon perjantaina oli yksi koulun oppilaista purkanut yhteisessä viestiryhmässä suuttumustaan ja kirjoittanut uhkaavaa viestittelyä muiden luettavaksi. Tätä viestittelyä oli lopulta tulkittu siten, että se aiheuttaisi vaaraa tiistain koulupäivälle.

Poliisi muistuttaa, että sosiaaliseen mediaan tai luokan yhteisiin viestiryhmiin ei tule kirjoittaa mitään uhkauksiin liittyvää viestittelyä.

Lähde: Poliisi

3 thoughts on “Poliisi selvitteli epäiltyä uhkaa Lapuan lukiossa – Yhden oppilaan mielenpurkaus aiheutti laajaa pelkoa

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.